Olipa kerran talitiainen.
Talvisin se asusteli Espanjassa ja nautiskeli siellä lokoisista päivistä aurinkotuolissa köllötellen. Välillä se hörppäsi pillillä kylmän huurteisesta lasista mehua, kunnes taas jatkoi lukemista aurinkolasit silmillänsä. Elämä oli mukavaa.
Jostain syystä kuitenkin joka kevät maaliskuun tietämillä jonkin sortin tuulen vire ja kuun silmän vinkkaus sai sen aikaan, että talitiaisella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pakata kapsäkkinsä ja vaeltaa muiden lintujen mukana paikalliselle lentokentälle - Aeropuerto de Pájaros oli kentän nimi.
Siellä kiurut olivat saaneet jo ensimmäisenä lähtöluvan lennonjohdolta, ja seuraavina odotushallissa viheltelivät peipposet. Talitintti tunsi itsensä vähän erilaiseksi näiden muiden lintujen keskellä. Se ei nähnyt yhtään kaltaistansa. Yksi ystävällinen harmaavalkomusta lintu, jonka pyrstö heilui jännästi koko ajan ylös-alas, piipitti kuitenkin talitintille, että ”tuu meidän messiin. Me halutaan vähän väriä meidän jengiin.” Niinpä talitintti pomppi onnessaan mustavalkoharmaiden lintujen kanssa odottamaan lennonjohdolta merkin antoa.
Vihdoin viimein oli västäräkkien ja talitintin vuoro. Koko parvi pääsi onnistuneesti kohti korkeuksia, ja samalla ne huikkasivat ” Hasta luego - pistäkää paellapannu kuumaksi taas syyskuussa!”
Keltaisella väritetty västäräkkiparvi poikkelehti pilvien yllä välillä kuitenkin tehden pieniä voltteja ilmassa. Tai no koiraspuoliset jo hieman vetreyttivät lihaksiansa, jos vaikka joku naaraspuolinen tipu olisi vaivihkaa katsonut. Talitintti hymyili ujosti, eikä oikein ymmärtänyt, mistä oli kyse, mutta hän koki kuitenkin olevansa turvassa näiden iloisten lintujen seurassa. Kerran talitintti uskaltautui tekemään syöksylennon yhden pilven läpi, ja se sai koko västäräkkiparven visertämään valtaisat suosionosoitukset heitä rohkeammalle väripilkulle.
Kun huhtikuun aurinko jo vähän lämmitti, västäräkit ja talitintti laskeutuivat Laajalahden luonnonsuojelualueen kupeessa olevalle lintutornille. Se oli täynnä mustiin pukeutuneita tyyppejä, joilla oli joku iso härpäke käsissänsä.
Talitintti sopi västäräkkien kanssa, että nähdään elokuussa tässä samassa paikassa. Sen jälkeen yhtäkkiä kaikki kamut olivat poissa. Talitintti lepuutti hetken siipiään lintutornin kaiteella, ja kaivoi repustansa evääksi ottamansa oliivit ja hieman ilmakuivattua kinkkua. Nuo ihmiset eivät kiinnittäneet häneen mitään huomiota, koska merellä oli kauhea kuhina - eräskin töyhdöllä varustettu lintu syöksyili koko ajan pitkin rämettä.
Kun talitintin vatsa oli täynnä, se otti hieman vauhtia ja pääsi puiden latvojen yläpuolelle. Se muisti, että tässä aika lähellä oli yksi suojaisa paikka, jonne voisi majoittua elokuun loppuun asti. Qué alegría - se visersi, kun huomasi, että sama paikka oli edelleen olemassa. Kaiket kesäyöt talitintti kökötti tuolla parvekkeella. Välillä joku ihminen tuli samalle parvekkeelle. Talitintti tunsi jo tuon ihmisen, joten se ei enää avannut illalla kuin toisen silmänsä, kun parvekkeen ovi avautui. Täällä on hyvä olla, se mutisi itsekseen.
