Finnairin mustikkamehu on ihan luksusta näinä päivinä. Se maistui poikkeuksellisen hyvältä maaliskuussa 2021 😋.
Finnair siis lennätti meidät Kittilän kautta Ivaloon, ja perille Saariselälle päästiin hienosti paikallisbussin kyydissä. Enpä ollut tullut ajatelleeksi, että kaikki tiekyltit ovat myös saameksi. Saariselän saamenkielinen nimi on Suoločielgi.
Tultiin pimeän aikaan perille Herrantertun lomahuoneistoon, joten vasta aamulla nähtiin, miten mukavat näkymät ikkunoista avautui. Ensimmäinen ihmetys oli puissa roikkuvat naavat, vaikka välillä ne muistuttivat minusta kainalokarvoja, lepakoita tai viiksiä.
En päässyt mallista selvyyteen, joten jääköön viikset Lappiin.
Ensimmäisen päivän hiihtoreitillä pää pyöri kuin hyrrä, koska joka puolella oli niin kaunista. Puissa oli jääkiteitä, ja Kaunispään laduilta avautui melkeinpä maagiset maisemat.
Aurinko lämmitti jo sen verran, että pystyttiin pitämään evästaukoja taukotupien ulkoseinustoilla.
Luton majalla oli keväinen fiilis, kun Lutto -joki solisi iloisesti.
Elettiin Herrantertussa omassa rauhassa. Matkaa Kuukkeli -kauppakeskukseen oli muutama minuutti, joten siellä näkyi välillä muutamia ihmisiä. Lapin puikuloista ja paikallisesta poronlihasta tehty käristys maistui useampanakin päivänä.
Ensimmäisenä päivänä hiihdettiin yli 20 km, joten koitettiin hiihtää välillä vähän vähemmän. Yllättäen kuitenkin kilometrejä tulee, koska reitit ovat niin mukavia nimistä puhumattakaan.
Moitakuru, Rumakuru, Pieranvaara, Vellinsärpimänoja - jo uteliaisuudesta on kiva käydä tällaisissa paikoissa.
Rumakuru
Piispanojalta Pieranvaaralle vievän ladun varrelta
Yhden laturetken loppumetreillä eteemme tepasteli yhtäkkiä joku lintu. Kävi ilmi, että se oli Reetta Riekko. Oli hauska seurata sen laskettelua lumihangilla.
Revontulet. Niin. Niitä me emme nähneet. Eräänä iltana mm. puskimme läpi tuulen ja tuiskun Kaunispään huipulle. Tähtitaivas oli upea, mutta yhtään revontulen häntääkään ei nähty. Mukava kävely oli kylläkin.
Loppuviikon sää oli kaunis, mutta tuuli yltyi. Päätettiin kuitenkin tulla eräältä lenkiltä Kaunispään yli ”kotiin”, koska toinen reitti oli vähän tylsä. Puurajan alapuolella oli vielä suhteellisen helppoa, mutta laella jouduttiinkin sitten puskemaan 18-20 m/s tuulessa. Ihan kuin olisi jossain elokuvassa ollut. Laduista ei ollut enää tietoakaan, vaan dyynit olivat vallanneet ne. Tuli mieleen, että luontoa kannattaa kunnioittaa eikä uhmata. Sen verran otti koville viimeinen nousu, vaikkei meillä mitään hätää ollut.
Tunnelma Kaunispään laella 20 m/s puuskissa
Monivivahteinen, upea, raikas ja puhdas Lappi. Kiitos tästä lomasta!
