Karhumäkien Sahapelto
Sahapellon tila lohkottiin vuonna 1923 Tervalammen kartanon maista. Urho ja Elin Karhumäki rakennuttivat Poikkipuoliaisen rannalle tanskalaistyylisen päärakennuksen. Erikoista rakennuksessa oli se, että ihmiset ja eläimet asuivat saman katon alla. Parhaimmillaan Karhumäillä oli 1500 kanaa, hevonen ja lypsykarjaa. (
https://historia.vihti.fi/koti-nummela/lohjantie/karhumaki.htm)
 |
| Sahapellon päärakennus 1920-30 -luvulla |
Urho Karhumäki ja Laurin isä Juho Ilomäki olivat serkkuja keskenään Multian Sahrajärven kylältä. Lauri työskentelikin usean vuoden työnjohtajana Karhumäkien tilalla. Tyyne viihtyi Sahapellossa marraskuusta 1929 marraskuuhun 1930 hoitaen karjaa. Myös Sulo -hevosesta tuli erityisen läheinen eläinrakkaalle tytölle.
Pehtoori ja karjanhoitaja
Kesäkuussa 1929 Lauri houkutteli kirjeessään Tyyneä Nisulasta Vihtiin karjankaitsijaksi. Työt voisi aloittaa heti tai marraskuun alussa. Tyyne hoiti tuolloin neljättä vuotta karjaa Jyväskylän kupeessa. Tyyne viihtyi hyvin Nisulan tilalla, ja omien sanojensa mukaan nautti suuresti nupokyyttöjen vaalimisesta. Tyytyväinen herrasväki ei mielellään päästäisi Tyyneä lähtemään, mutta Sahapeltokin hieman kiinnostaisi:
”Kyllä minua se paikka vähän innostaa, kun siellä saisi enempi oman mielensä mukaan hommata. En kyllä viitsi sellaiseen paikkaan mennäkään, jossa emäntä on kotona, ja sitten täytyy talon työtä tehdä kaikki vapaa-ajat sisällä.”
Tyynen lapsuudenkoti oli Kuhmoisten Kortelahdessa Päijänteen rannalla, joten tyttö lienee tottunut siellä luonnon rauhaan:
”Kaupungin ilot ja huvitukset eivät tunnu tempaavan mukaansa. Minä kun olen sellainen maanlapsi, metsän tyttö.”
Lauri käytti kaikki keinot Tyynen taivuttelemiseksi: ”Tänne tulee siskoni Aune kanalaan harjoittelijaksi. Luulen, että tulisit hänen kanssaan hyvin viihtymään. Sitten sitä olisi kolme keskisuomalaista täällä, ei tulisi ikäväkään.”
Elokuussa Tyyne sitten kirjoitti, että on päättänyt jättää Keski-Suomen, ja suunnata kohti etelää.
”Eivät mielellään olisi Nisulasta päästäneet pois, mutta kun se niin päätin, niin lähden vain.”
Ja kun marraskuun alku lähenee, niin mustekynä taituroi Laurille:
”Nyt ohjaan kelkkani sinne etelään. Kuuleppas Lauri! Emme ole päättäneet tarkemmin sitä päivää, jolloin minun pitää olla siellä Sahapellossa. Minä menen laivalla kotia, kun se sopii matkaani niin hyvin. Sillä Päijännettä matkustaen tulee kaikista suorin ja halvin matka. Jos lähtisin Kuhmoisista maanantai -aamuna laivaan, niin silloin ehkä joutuisin jo iltajunalla Ojakkalaan.”
Ojakkalan rautatieasemalle* oli Sahapellon tilalta viitisen kilometriä. Toisinaan kyydin sai Sulo -hevoselta, toisinaan nuorukaiset kulkivat tuota väliä jalkaisin.
Rakkautta vain Poikkipuoliaisen rannalla
Työskennellessään samalla tilalla kirjeitä ei tietysti tarvinnut vaihtaa, vaan nuoret pystyivät nauttimaan elostansa Poikkipuoliaisen rannalla.
 |
| Poikkipuoliainen Kukan päivänä 13.5.2023 |
Sahapellossa oli tapahtunut jotain maagista, ja se välittyi kirjeistä, joita Tyyne ja Lauri kirjoittivat toisilleen Poikkipuoliaisen rannalla vietetyn yhteisen vuoden jälkeen.
”Oi, miten kauniina välkkyvätkään muistot, jotka jäivät sieltä Poikkipuoliaisen rannalta.”
”Muistin ne monet kerrat, joita yhdessä kuljimme rinnakkain. Kaikista ikävin oli minulla sunnuntaina Sinua ja Sahapeltoa.”
”On muistoja, joita aika eikä vuodet viedä voi. Muistot Sahapellon vien mä vuotten harmaitten taa.”
”Niin se Sahapelto! – se tuo aina niin paljon menneitä kauniita muistoja mieleen!”
”Kun katson tuonne järven taakse, sinne joen luo, niin minua aivan kuin nykäisee. Tule tänne Lankilaan, täältä mennään Sahapeltoon. Vieraampihan se on jo minulle asukkaiden puolesta, mutta siellä on niin paljon tuttua: Sulo, omat hoidokkini, niin – ja ne paljon puhuvat seinät.”
”Tuttu Sahapelto, miten paljon minulle merkitsetkään.”
 |
| Lauri ja Tyyne Sahapellossa |
 |
| Aune, Tyyne, Lauri ja Sahapellon työntekijä |
Sahapelto jää taakse, ja nuorten tiet erkanevat jälleen
”Lähetän sydämelliset terveiseni tämän kylmän myrskyisästi puhaltelevan pohjatuulen mukana sinne etelän maille kovasti kaipaamalleni Tyynelle. Toivon kuitenkin, että ne saapuisivat luoksesi lämpiminä ja lohdutusta tuovina”, kirjoittaa Lauri Tyynelle 28.7.1930
Myös Tyyne jättää Sahapellon taakseen marraskuussa 1930. Karhumäet vuokrasivat tuolloin Sahapellon tilan eteenpäin, ja Tyyne vaihtoi Lankilan tilalle viereisen Enäjärven rannalle.
”Lauantaina puoli 11 jätin hyvästit pienelle Sahapellolle ja viimesilmäykset Poikkipuoliaiselle. Voi miten ikävä minulla oli Sinun lähdettyäsi, en silmiäni tahtonut saada kuivumaan ensinkään. Muistin ne monet kerrat, joita yhdessä kuljimme rinnakkain.”
Ikävä on kova, mutta…
”Sinun kirjeesi tuovat elämääni iloa ja virkistystä niin kuin sade keväällä antaa eloa auringon kuivamille maille.”
”Hyvällä tahdolla ja iloisella mielellä voipi vastuksetkin tiellään voittaa.”
”Niinhän se kohtalo viskoo meitä kulkijoita sinne tänne! Olemmehan kuin pieniä pursia vastatuuleen ponnistelemassa elämän myrskyävällä merellä. Vaan onnellisina perille ehkä saavumme, kunhan vain purtemme ehjänä kestää.”
”On tämä meidän erillään olo välttämätöntä, niin kuin sen sinäkin olet huomannut. Monta ikäväähän sitä saa maistaa, vaan taasen tavatessa on entistäkin hauskempaa.”
Tyyne ja Lauri vihkaistaan 25.6.1932
Kuukaudet kuluivat ja kirjeet vaihtuivat, kunnes ”se on lauantaina 25. päivä tätäk. klo 1 päivällä, jolloin meidät vihkaistaan", kirjoittaa Tyyne Laurille kesäkuussa 1932, ja näin tehtiin ja isot juhlat vietettiinkin Tyynen kotitilalla Kortelahdessa. Urho ja Elin Karhumäki olivat tietysti mukana juhlissa.
 |
| Sahapellon rakastavaiset Tyyne ja Lauri |
 |
| Urho ja Elin Karhumäen onnitteluruno hääparille |
100 vuotta Sahapellon tilan lohkomisen jälkeen
2023 äitienpäivän aattona päätin huristella punaisella Yariksellani kohti Tervalampea. Vuoden 2023 kartasta en löytänyt Sahapeltoa, mutta Vihdissä asuvan ”vanhan vartsulaiseni” avulla sain käsiini kuvan vuoden 1958 kartasta, johon tuo rakkauden tyyssija, Sahapelto oli merkitty.
Matkalla kurvasin katsomaan, miltä Tervalammen kartanon päärakennus näyttää.
Ajettuani Tervalammentietä eteenpäin löysin lopulta myös sijoiltaan kääntyneen Sahapellontien kyltin.
Uskaltauduin hipsimään hieman tuota tietä kohti Poikkipuoliaista, ja siellä se kimmelsi hiirenkorvien takana. Näissä maisemissa Mummu ja Pappa taisivat rakastua.
Paratiisi
Poikkipuoliaiselle pääsee poikkeamaan parhaiten Salmen ulkoilualueelta. Yhden ulkoilureitin varrella olevan keittokatoksen nimi on osuvasti Paratiisi. Käytiin muutama vuosi sitten lapsuudenystävien kanssa siellä retkeilemässä.
Lähteet: Tyynen ja Laurin toisilleen kirjoittamat kirjeet 1929-1932
Kuvat: Kaisu Ilomäki ja Mummun ja Papan kuva-arkisto
*
Ojakkalan rautatieasema suljettiin 1960-luvulla. Asema toimi myös yksityisen kapearaiteisen 600-millimetrisen Ojakkalan–Olkkalan rautatien pääteasemana vuosina 1912–1956.
