Viel Spaß!

Berliinissä on kaikkea

Ensi vaikutelma Berliinistä päärautatieasemalla bussia odotellessa oli se, että tämähän on kuin New York - kulttuurien sekamelska. En nimittäin oikein tiennyt, mitä odottaa, kun edellisestä käynnistä oli lähes 30 vuotta. 

Joulupäivänä Mittessä

Gendarmenmarktin joulumarkkinat

Onnistuttiin löytämään kiva hotelli Mittestä aivan Gendarmenmarktin aukion läheltä. Olin lukenut, että nämä joulumarkkinat ovat kaupungin tunnelmallisimmat, ja se piti kyllä paikkansa - aukiota reunustavat myös jylhät ja upeat rakennukset, kuten Konzerthaus Berlin, Französischer Dom sekä Deutscher Dom.

Nautittiin joulupäivän kunniaksi glühweinit eli hehkuviinit, ja lavalla lauloi melkein kuin Frank Sinatra.

Mennessä joulutorille nähtiin myös vauhdikas riksaa polkeva joulupukki.

Tapanina itään päin

Trabant DDR museossa

DDR museota ei voinut jättää väliin, joten käväistiin siellä heti Tapaninpäivän aamuna. Mielenkiintoisinta oli tutustua Itä-Saksan aikaiseen kerrostaloon. Kerrostalossa ei ollut rappukäytäviä, vaan hissi meni suoraan asuntoon. Ulkona oli kolkon ja kalsean näköistä, mutta sisällä oli lämmin tunnelma. Joskus saattoi kuitenkin käydä niin, ettei huomannut astuvansa eri asuntoon huoneistojen oltua niin samannäköisiä.

Alexanderplatzin ja TV -tornin kautta päädyttiin Jannowitzbrücken metroasemalle. 

Jannowitzbrücken metroaseman liepeillä

Käveltiin vähän ankeita kujia kohti Ost Bahnhofia, jonka läheisyyteen on jätetty 1,3 km pituinen pätkä vanhaa Berliinin muuria. Muurin pätkä oli jännä ja mielenkiintoinen, mutta muuten tuolla Friedrichshainin alueella näki aika paljon lähinnä elämän varjopuolta.

 Jumalani, auta minua selviämään tästä kuolettavasta rakkaudesta by Dmitri Vrubel @Eastside Gallery

Kohti länttä

Tallusteltiin Unter den Lindeniä Brandenburgin torille. Sää oli kolea, mutta tunnelma oli jouluinen.

Joulutunnelmaa Brandenburgin portilla

U- ja S -metrot kulkivat sujuvasti kaupunginosasta toiseen

Keisari Wilhelmin muistokirkko @ Breitscheidplatz

Kaufhaus des Westens - länkkäreiden ostospaikka

Käväistiin KaDeWe -tavaratalossa lähinnä ala-aulassa, ja sujahdettiin Charlottenburgin joulumarkkinoiden läpi muutamaksi tunniksi Berliinin eläintarhaan. Isot otukset, kuten gorillat, virtahepot, kirahvit, norsut sekä sarvikuonot olivat vaikuttavia. 

Hopeaselkä napsii herkkuja ritilän takaa

Oli kiva käväistä Charlottenburgin alueella, mutta Mitten alue, jolla asusteltiin oli jollain lailla tunnelmallisempi matalimpinie taloineen ja vähempine ihmisineen. 

Herkuttelua Berliinissä

Tuore Brezel ja Apfelstrudel (omenastruudeli) olivat maineensa veroisia, ja niin lämmintä ja tuorettä brezeliä en ole Suomessa kyllä missään syönyt. Lurps!

Yhtenä iltana Tripadvisor neuvoi meitä Augustiner -ravintolaan (http://www.augustiner-braeu-berlin.de). Syötiin kinkkua, hapankaalia ja palan painikkeeksi olutta. Väkeä oli vauvasta vaariin, ja suuri osa oli saksalaisia.

Toisena iltana löysimme italialaisen ravintolahelmen nimeltä Dolcini. Tarjoilija oli alunperin italialainen, ja äänensä oli kuin Don Corleonella. Illalliseksi hän tarjoili meille suussa sulavaa rapu-ja katkarapupastaa. Suosittelen!

Dolcini @ Jägerstrasse 70

Taiteilijaelämää Berliinissä

Haus Schwarzenberg @ Rosenthaler Strasse 39

Berliinin kultainen hattu bronssikaudelta @ Neues Museum

Kultaisen hatun lisäksi käytiin katsomassa Neues Museossa Nefertitin rintakuvaa. Nefertiti tarkoittaa "kauneus on saapunut", ja veistos on muinaisen Egyptin tunnetuimpia taideteoksia. Hieno se olikin hienossa huoneessa.

East Side Gallery @ Friedrichshain

Katutaidetta näkyi mm. Haus Schwarzenbergin pihalla Mittessä, Berliinin muurin pätkässä Eastside Galleryssä tai vaikkapa Berliinin karhukaverissa Museosaaren edustalla. 

United Buddy Bears eli karhukaverit - suvaitsevaisuuden ja kansojen, kulttuurien ja uskontojen välisen ymmärtämyksen puolesta.

Viel Spaß in Berlin! Pitäkää hauskaa Berliinissä! Sieltä löytyy kaikille kaikkea.

Juuret

Juuret pitävät puun pystyssä.

Ihminenkin tarvitsee juuria.

Minun juuriani ovat:

- kotini

- kaupunkini

- joulu

- kummitädin tekemä tähti vanhantalon ikkunoista

- poikani

- sukulaiseni

- Närsaari

- jokavuotinen piparkakkutalo

- metsä

- ystäväni

- miesystäväni

- työpaikkani

Listaa voisi jatkaa paljon pidemmälle. Ei kannata rakentaa elämää yhden juuren varaan. Joskus juuret haurastuvat tai katkeavat, mutta aina syntyy uusia, kun vaan rupeaa niitä rakentamaan.

Hyvää joulua!

Havaintojani eri kulttuureista

Kultakalamyyjiä Shanghain kupeessa olevassa vesikaupungissa

Olen tavannut ihmisiä vaikka mistä eri maailman kolkista, ja minun mielestäni kaikki ovat kulttuurista riippumatta aivan samanlaisia, kun puhutaan ihmisten perustarpeista ja -tunteista.

Kaikkia nukututtaa joskus

Kukaan ei halua tuntea itseään tyhmäksi.

Esimerkiksi insinöörin ei kannata ruveta kertomaan yksityiskohtaisesti teknistä toteutusta ei-insinöörille. Vaikka olisi itse ihan hirveän innostunut asiasta, se ei ehkä kiinnosta vastapuolta ollenkaan. Yleensäkin oman ammatti- tai koulutusslanginsa asettaminen taka-alalle puhuttaessa toisen alan ihmiselle on arvostettava taito sinällään. 

Toista ei pitäisi asettaa noloon asemaan, jos haluaa saavuttaa luottamuksen. Nolostuminen ja tyhmäksi itsensä tunteminen saa ihmiset hermostumaan ja liekehtimäänkin. 

Jos hymyilet, saat usein hymyn takaisin. Tämäkin on aika universaalia.

Paikallinen sitrunamehun myyjä @Vernazza, Cinque Terre

Tässä kuitenkin omia subjektiivisia havaintojani joistain kohtaamistani kulttuureista ihan muuten vaan:

Ranska

 Ranska ja ranskan kieli ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Minun korvaani ranska kuulostaa tosi kauniilta. Ranskalaiset puhuvat myös kohteliaasti, ja se tulee heiltä luonnostaan. Usein pyynnön perässä on aina s'il vous plaît, tai s'il te plaît, joka vastaa englannin sanaa please. Juuri tämä luonnollisesti kohtelias puhetapa on minusta tosi mukavaa. 

Minun kohtaamani ranskalaiset elävät asioita ja elämää tunteella. Huutomerkkejä ei säästellä - ei puheessa eikä kirjoitetussa kielessä. 

Pidän omanarvontunteesta, joka ranskalaisista huokuu. 

Ranska maana tuo mieleeni leipäkaupat, laventelin tuoksun sekä elämän sorinan katukahviloissa ja bistroissa. 

Espanja

Calle de Alcalá, Madrid

Opiskeluaikainen kesätyö Madridissa vaikutti minuun niin, että ihastuin tähän maahan. Koulussa opiskeltu espanja muuttui puheeksi noina 2 kk Madridissa. 

Minun tapaamani espanjalaiset ovat elämäniloisia, rentoja ja osaavat pitää hauskaa.

Espanjalaiset arvostavat myös, jos edes vähän yrittää puhua heidän kieltään.

Espanjalaiset syövät myöhään. Ei ole poikkeuksellista, että ravintolasta varataan pöytä klo 22.30. Kesän helteillä on tietysti ollut vaikutuksensa siihen, että syöminen on ajoittunut myöhempään ajankohtaan kuin Suomessa. 

Japani

Vaikka Japani on aika konservatiivinen maa Suomeen verrattuna, niin jotain samankaltaisuutta koen tämän kulttuurin kanssa. On ihan ok olla hiljaa, eikä se häiritse ketään.Tietynlainen toisen tilan kunnioittaminen on myös minusta hienoa.

Sushi on niin hyvää. Tämä kuva on Suomesta, mutta astiat ovat Japanin tuliaisia.

USA

New York 

Joskus amerikkalaisten kanssa mietin, että miten kaikki voi olla niin mahtavaa ja upeaa koko ajan - ylisanoja ei säästellä. Suomalaiselle ei ole ehkä luontevaa käyttää huikeita sanoja koko ajan, mutta toisaalta arvostan kyllä monen amerikkalaisen kykyä ilmaista itseään. Heidän esiintymistaitonsa ovat usein ylivertaisia muihin verrattuna.  

Venäjä

Pietarissa käytyäni olen kokenut, että ihmiset ovat todella vieraanvaraisia. Työn kautta olen myös tavannut hyvin paljon venäläisiä, ja koen jotain positiivista vahvuutta erityisesti venäläisissä naisissa.  Lieneekö tässä jotain tuttua itselle.

Fabergén museo @ Pietari

Tässä vain muutamia havaintojani lyhyesti. Paljon olen kulttuureita nähnyt, mutta paljon on vielä näkemättä ja kokematta.

Isot saappaat

Isot saappaat



Onko sinulla ollut koskaan sellaista oloa, että sinä joutuisit hyppäämään liian isoihin saappaisiin? Tai onko sinulle tullut koskaan sellaista oloa, että joku toinen voisi kokea sinun jäljiltäsi voimattomuutta liian suurien kenkien täyttämisestä?

Kyse voi olla lapsesta, joka kokee vanhempien toiveet omassa päässään kauhean isoiksi. Kyse voi olla, että uusi naisystävä tai miesystävä kokee, että hänellä ei ole tilaa hypätä kenkiin syystä tai toisesta. Kyse voi olla työpaikalla vanhan paikan saappaista, jotka ovat uudelle aivan liian suuret.

Voisiko näissä tilanteissa jotenkin auttaa? Minä koen, että tilaa antamalla kengät on helpompi saada jalkaan. Jotta oikeat kengät löytyvät, niin vanhan pitää päästää irti. Muuten rupeaa kenkä puristamaan.

Me

Minä, sinä, hän, me, te, he. Me kuulostaa parhaimmalta minun korviini. 

Siinä on hieno positiivinen sävy, missä olosuhteissa, tai missä porukassa onkaan, kun käyttää muiden persoonapronominien sijasta sanaa me. Silloin sitoutuu itsekin mukaan juttuun, ja ottaa vastuun asioista. 

Toinen asia, mitä olen pohdiskellut, on se, milloin kannattaa tai milloin pitää neuvoa muita ihmisiä. Silloin, kun toinen pyytää. Harva kaipaa muutoin neuvoja. Hyvä esimerkki tarttuu itsekseen.

Mikä siinä sitten on, kun ihmiset haluavat asettua toistensa yläpuolelle? Ettei vaan joutuisi alakynteen? Olisiko sellainen samalla tasolla oleminen kuitenkin aika hedelmällistä? Kun lopettaa "taistelun", rupeaisiko elämä loksahtelemaan?

Toinen on toista heikompi - jokaisella meillä on omat heikkoutemme. Voisiko siltä pohjalta olla helpommin me?

Näiltä Villa Elfvikin luonnonsuojelualueella tepastelevilta lehmiltä en saanut mitään kommenttia ihmettelyyni, mutta hyvin lempeästi ne minua ainakin tuijottivat, ja jatkoivat ruohon maiskuttelua. 

Power of Now

Power of Now

  Käväisin elokuisen viikon päätteeksi katsomassa Helsinki-Tallinna Racen lähtöä Kaivopuiston rannassa. Silmiini pisti, että joku muukin nautti purjeveneiden katselusta ja keskittymisestä vain tähän hetkeen. 

 Aikaisemmin tällä viikolla pyöräilin töihin, ja matkalleni osui paljon uusia katuja ja piristävää katutaidetta.

Pyöräreittieni varrella näkyi vaikka mitä verrattuna Kehä I:n työmatka-ajeluihini autolla. Hietaniemen hautausmaan kulmilla eräs nainen yritti kuvata kahta karvapallon näköistä koiraansa, ja metrossa palumatkalla kiinnitin huomiota, että lähes kaikki matkustajat olivat nenä kiinni puhelimessa. Baanalla oli ruuhkaa, mutta kotikulmilla ihanan rauhallista.

Joitain ystäviä näkee harvemmin kuin toisia, mutta hyvät ystävät eivät kaikkoa siitä huolimatta. Tällä viikolla ilonani oli nähdä pitkästä aikaa muutamaa "vanhaa" hyvää ystävää.

Minulla on joskus vaikeuksia pitää muiden negatiiviset tunnetilat kaukana itsestäni, mutta  happihyppelykävely luonnossa auttaa. Siellä huomaa asioiden todellisen tilan, että puut ja kivet ovat yhä paikoillaan ja aurinkokin paistaa.

  

(p.s. Power of Now by Eckhart Tolle)

Den bästa skärgården i världen

 Purjehdusmatka Emmalla
 

Är det så? Ja, det kunde vara så.

Olin pitkään unelmoinut pääseväni saaristomerelle, ja nyt tämä unelma toteutui. Olimme puhuneet, että emme aio valloittaa koko saaristomerta, vaan menemme rennolla mielellä ja rennolla aikataululla sinne, minne tuuli sopivasti vie. Viikon purjehduksemme muotoutui tällaiseksi:

Taalintehdas - Rosala - Örö - Björkö - Gullkrona - Helsingholmen - Benskär - Högsåra - Taalintehdas

Ensimmäinen etappimme oli Taalintehtaalta Rosalaan. Oli mitä mainioin purjehduskeli.

Rosala 

 Rosalan limppu - sen olen tuosta kylästä aiemmin kuullut. Saavuimme sinne aika myöhään illalla, mutta meille löytyi vielä paikka laiturin päästä. Jo aiemmilta purjehdusreissuilta olen todennut, että ihmiset ovat tosi ystävällisiä merellä ja eri satamissa. Aina tulee joku auttamaan rantautumisessa, ja merellä tervehditään poikkeuksetta toisia.

Rosala oli viehättävä paikka. Oli oma puoti, ja omaa oluttakin oli myynnissä paikallisesta panimosta.

Näkymä grillikatoksesta oli mainio, ja saatiinkin herkkuillallinen veneen kannella nautittavaksi.

Meidän viereinen venekunta oli saapunut Rosalaan Tukholmasta. Mats totesi, että "Åbo skärgård är den bästa skärgården i världen." Hän oli purjehtinut ympäriinsä, joten olihan se kiva kuulla tuollaista.  

Örö

Örön saari on vanha linnakesaari, joka on avattu yleisölle vuonna 2014.



Örön vierasvenesatama



Örö on hieno, ja sen luonto on upea. Reitti Länsirannalle oli vaikuttava - oli välillä kuin olisi kävellyt satumetsässä. Ihmettelin, miten hiekkarannalta tursusi kaalinlehtiä, ja osoittautuikin, että se oli merikaali, jonka Örön esiintymä on Suomen laajin.

Örön länsirannan kallioita

Örön kukkasia rannalla

Paluumatkalla Örön pohjoiskärjestä asteltiin aitaukseen tietämättä, että yhtäkkiä edessämme seisoi karvaisia ja teräväsarvisia otuksia. Luulin ensin, että olimme vahingossa joutuneet niiden keskelle, mutta kyllä se luontopolku oikeasti kulki samoilla laitumilla näiden Ylämaan lehmien kanssa. Miesystäväni napsi tämän kuvan, ja jälkikäteen huomasin, että onpas tuo otus kiltin näköinen - ihan kuin nallekarhu. Ilmeisen hyväluontoisia ovat myös. 

Sauna kuului satamamaksuun, ja pulahdus mereen oli ihanaa. Laiturilta ihailtiin meduusoja ja paria rantakäärmettä.

Ravintola Obu Hovin ahvenet maistuivat herkullisilta, ja palvelu oli erittäin hyvää. Suosittelen!

Aurinko paistoi, seura oli hyvää. Örö on upea paikka.

 Borstö

Aamu Öröllä oli aivan tyyni. Lähdettiin ensin moottorilla liikkeelle, mutta nostettiin sitten purjeet ylös, ja matka taittui hyvin Borstön idylliseen kalastajakylään.

Meidän lisäksemme laiturissa oli vain pari venettä - lieneekö koventuva tuuli karkottanut muut veneet pois.

Kävin tutkimusretkellä kylässä, josko sieltä löytyisi kalaa. Lopulta löysin paikallisen, joka kertoi, että hänellä olisi sumpussa 30 ahventa. Hän fileoi meille 4 tuoretta paksua ahventa niin, ettei niistä löytynyt ruodon ruotta pannulla paistamisen jälkeen. Olikin herkkua!

Verkkoja kuivumassa venevajassa





Tuoreita ja suussasulavia ahvenfileitä à la Borstö







Borstön kylä oli todella mieluisa paikka. Paikka tuntui aidolta saaristolaiskylältä, ja maisemat olivat sen mukaiset.

Näkymä Borstögumma -kalliolta kylään



Borstön kylän kalliolla on puinen naishahmo, jota kutsutaan Borstö -gummaksi. Sen kerrotaan olleen vanhan ruotsalaisen laivan keulakuva. 

Heinäkuinen Borstö

Saarella varoiteltiin käärmeistä jo heti laiturilta noustuamme, ja yhden kiven alla kiepillä olevan kyyn me näimmekin. Kylän yksi vakituinen asukas (heitä on kuulemma kaksi veljestä, jotka kylässä asuvat) kertoi tappaneensa 5 kyytä pihapiiristä tänä kesänä, mikä on kuulemma vähän.

Kun pahin helle oli väistynyt, teimme vielä pienen iltakävelyn Borstön nummilla, ja siellä meitä tuli vastaan lampaita.

  

Koska tuuli oli aika kova aamupäivällä, köllittiin laiturissa ja luettiin kirjaa ennen kuin lähdettiin eteenpäin.

Borstö jäi mieleen lämminhenkisenä, aitona ja idyllisenä kylänä, jossa asuu mukavia ihmisiä.

Björkö

Borstö jäi taakse, ja nostettiin purjeet ylös, ja kryssittiin aavalla merellä. Tuuli oli jo laantunut, mutta aamuisen tuulen nostattamat aallot vielä heiluttivat venettä. Oli ainoa kerta tällä reissulla, jolla tarvittiin pitkähihaista.

Trunsön kohdalla päätettiin, että käydäänpäs katsastamassa Björkötä, ja hyvä niin. Näky oli suorastaan sanoin kuvaamaton, kun livuttiin kohti lahtea, jonne saisi veneen ankkuriin.

Käytiin kiertämässä saaren keskellä oleva järvi, ja maisemat olivat aivan huikeita.

  



Joku oli unohtanut uimapukunsa kalliolle...

Näkymä Björkön sisäjärvelle

Katajat nuolivat kallioita ympäriinsä

"Jurassic Park" Björkössä

 "Pikku" patikoinnin jälkeen pulahdus sisäjärveen oli virkistävää, ja sen jälkeen maistui sienirisotto. Lurps.

Gullkruna

Merellä näkyi kaikenmaailman eläimiä. Tässä Dumbo.

  Saavuimme Gullkronaan noin kahden hujakoilla, ja laituri oli tupaten täynnä. Saimme kuitenkin vielä laiturin päätyyn veneemme. Vähän väliä kävi laiturin ympärillä veneitä haahuilemassa, joten tämä tuntui olevan suosittu satama.

Aurinko merellä on aika voimakas, joten piti ottaa pienet päikkärit, jotta jaksoi taas. Käväistiin saunassa, ja sen jälkeen nautiskeltiin uusia perunoita ja silliä. Kyllä maistui taas!

Käytiin vielä illalla katsomassa kalliolla luotsimökkiä, ja matkalla sinne heinäsirkat sirittivät, ja kesäilta oli parhaimmillaan.

 

Helsingholmen

Gullkronassa nautitun aamupalan jälkeen lähdimme kohti pullapaikkaa eli Helsingholmenia. Tuuli sen verran, että saatiin nostettua purjeet heti ylös.

Matkalla näin kuin näinkin hylkeen! Pitkään kiikaroitiin paikallaan pysyvää päätä, joka muistutti välillä minusta jopa paksua hain evää tai kolmiomaista kiveä, mutta lopulta hylje hieman venkoili paikoillaan, ja molskautti itsensä mereen, joten olihan se aito hylje! Olinpas iloinen tästä :)

Helsingholmeniin päästyämme ilma oli jo tosi kuumaa, mutta ostettiin kuitenkin kuumana höyryävät uunituoreet pullat, ja juotiin päiväkahvit. Hyvää oli!

Käveltiin puiden suojassa saaren toiselle rannalle, ja paluumatkalla kävin vielä ostamassa uunituoretta savukalaa ja mansikoita. Juttelin hetken paikallisen asukkaan kanssa - jopa ruotsiksi, kun hän ei tainnut oikein suomea niin osata. Onpas tosi mielenkiintoista keskustella, ja yrittää ymmärtää erilaisissa oloissa asuvia ihmisiä. Saarella asuu hänen lisäkseen vain isänsä tyttöystävineen, sekä yksi toinen perhe. Talvet kuluvat rakennusten korjauksiin, ja oma saha työllistää myös.

Benskär

Helsingholmenista jatkettiin kohti Benskäriä. Tulimme ensimmäisinä paikalle, ja paikka tuntui aika laguunilta ja paratiisilta Gullkronan ihmistungoksen jälkeen.

Pitihän meidän yhden kerran edes käyttää kiilakiinnitystä

Pulahdettiin uimaan, ja se virkisti tosi paljon. Veneen sisämittari näytti 28 astetta.

Käväistiin tutkimusretkellä Benskärissä, mutta itse saari oli kyllä aikamoista ryteikköä, ja nähtiinpä yksi käärmeen häntä hiipparoimassa polulta varvikkoon. Tehtiin U-käännös, ja palattiin veneelle, koska muutoinkin tuo metsikkö oli aika risukkoa.

Benskär on suojainen, rauhallinen lahti, ja siellä tosiaan saa olla aika rauhassa.

Högsåra

Matkalla Benskäristä Högsåraan nähtiin uljas merikotka. Perillä Högsårassa liiteli toinen, vai lieneekö ollut se sama.

Oltiin lähdetty paratiisisaareltamme niin aikaisin aamulla, että oltiin Högsårassa jo tosi aikaisin. Tuntui olevan tosi suosittu satama, joten sinne kannattikin tulla ajoissa. Käveltiin Farmors caféhen nauttimaan herkkukakkupalat ja teekupposet, ja myöhemmin vielä syötiin siellä maittavat lounas.

Högsåran sataman baarin nimi on Rumpan Bar eli Peppu Paljaana. Opinpas tällaisenkin uuden sanaleikin :).

Loppusanat:

Olipahan matka, unohtumaton matka. Nähtiin ja koettiin vaikka mitä, ja tuntui hyvältä olla miesystäväni kanssa kirjaimellisesti samassa veneessä.