Ihan kuin ulkomailla

Muukalaiskadun ja Vuorimiehenkadun kulmassa

Viihdyn paremmin kuin hyvin omilla kotikulmillani Tapiolassa, jossa pääsen suoraan ovesta lenkille metsään tai meren rannalle pitkospuista puhumattakaan. Välillä mieli halajaa kuitenkin esimerkiksi Pariisin tai vaikkapa Madridin kaduille ja kujille. Erityisesti pidän aamuisesta kuhinasta kaupungin kaduilla. 

Lauantaina päätinkin lähteä Helsingin kujille. Löysin parkkipaikan yhdeltä lempikaduistani, eli Huvilakadulta. Tähän katuun tutustuin aikoinaan lukion kuvaamataidon tuntien kautta. Istuin tuolla kadulla kerran yhden kokonaisen päivän piirtämässä noita upeita taloja. 

Huvilakadun värejä

Huvilakadun kupeessa Tehtaankadulla oli kivannäköinen kahvila, mutta jatkoin matkaani Korkeavuorenkadulle, jossa Succès -kahvilan pullat tekivät kauppansa. Korkeavuorenkatua tepastellessani välillä melkein unohtui, että on Helsingissä - niin keskieurooppalainen fiilis tuolla kadulla on.

Illaksi olin sopinut treffit hyvän ystävän ja hänen hurmaavan poikansa kanssa, ja matkustettiin makumatkalle Indonesiaan, ts. käytiin Paisano -nimisessä ravintolassa syömässä. Menu oli herkullinen ja tulinen. Oma suosikki oli sitruunainen siikalautanen. 

Paisanon alkuruokia

 Sunnuntaina minulla oli ilo päästä ex tempore metsäretkelle yhden toisen hyvän ystävän kanssa. Vaikka olen asunut Espoossa koko ikäni, niin enpä ollut aiemmin käynyt Hannusjärvellä. 

Nyt kun ei tarvitse kurottaa oikeasti ulkomaille, niin tulee huomanneeksi, mitä kaikkea löytyy yllättävänkin läheltä.

Voilà!

Kohtaamisia

 

Tähänastiseen elämääni on osunut useita kohtaamisia, jotka ovat jääneet mieleen, vaikkakin ovat olleet ihan lyhyitä. 

Näin vajaa viiskymppisenä kaksi viikkoa on lyhyt aika, mutta 16 -vuotiaana kaksiviikkoinen partioleiri Azoreilla oli unohtumaton kokemus, ja nimenomaan kohtaamiset ihmisten kanssa siellä. Asuimme ensimmäisen viikon paikallisessa perheessä, ja ensimmäisestä sekunnista lähtien minulla synkkasi perheen vanhimman tyttären Carolinan kanssa.

Tiedä häntä, syntyikö kiinnostus kielien opiskeluun tuolla Azorien leirillä, mutta joka tapauksessa olen opiskellut melkein aina jotain kieltä jossain - joko koulussa, kauppakorkeakoulussa tai sitten ihan muuten vaan erilaisissa kielikouluissa. 

Espanjaa opiskelin lukuisia vuosia SES kielikursseilla Hakaniemessä Matti Mäkisen johdolla. Minulle on jäänyt mieleen muutama vaki-ihminen tuolta kurssilta. 

Venäjän ja italian opiskelujen jälkeen ajauduin opiskelemaan Brasilian portugalia. Ennen kurssia istuin työpaikkani ruokalassa, ja juttelin erään aiemmin Brasilian suurlähetystössä portugalia opiskelleen kanssa. Hän kertoi minulle, että opiskelu oli tuolla Kaivarin pisteessä tosi kivaa, ja hän oli jopa löytänyt miehenkin noilta kursseilta. Tuolloin olin vielä sinkku, joten tämä yksi lause loi toivoa, että kaikki on mahdollista :). (Huomautus tässä, että mies löytyi kyllä, mutta ei portugalin tunneilta)

Aloitin portugalin opinnot tammikuussa 2017, ja meitä oli muutama ihminen, jotka jatkoivat aina seuraavalle kurssille - opettajat vain vaihtuivat. Nuo tunnit olivat talvipäivien piristys - monta kertaa raahauduin Ursulan parkkikselta väsyneenä tunneille, mutta aina tunnin jälkeen olo oli kuin olisi käynyt Brasilian auringossa. 

Suuri ansio tähän oli kaikilla pirteillä opettajilla ja hauskoilla tehtävillä, mutta myös meidän hyvällä opiskelijapoppoolla. Jarmon kanssa naurettiin moneen kertaan, kun minä ymmärsin kaiken, mutta sanat menivät puhuessa helposti sekaisin espanjan kanssa. Hän taas ei oikein aina saanut puheesta selvää, mutta pystyi kuitenkin suoltamaan helposti portugalin lauseita. Hän oli ollut onnekkaassa asemassa, ja oli päässyt käymään Brasiliassa useita kertoja. Jarmo oli viisas, ystävällinen, huumorintajuinen ja oli tosi luontevaa puhua kaikenlaista maan ja taivaan väliltä hänen kanssaan kahvitauoilla.

Eilen illalla minut saavutti uutinen, että Jarmo oli nukkunut pois elokuussa 2020 kaikille yllätyksenä. Vaikka hän oli "vain" portugalin tuntien opiskelukaverini, niin silti nimenomaan tämä kohtaaminen jätti jälkensä. Sellaisen hyvän jäljen. Olen kiitollinen yhteisistä tunneista, oivalluksista, nauruista sekä Bossa Nova -luennoista Brasilian suurlähetystön portugalin tunneilla 2017-2020. Jarmon muistoa kunnioittaen.

Minä siirryn nyt ruotsin kielen pariin, mutta koitan puolestani viedä hyvän viestikapulaa eteenpäin seuraavilla kielikursseillani. 

Pullopostia saaristomereltä

Tämänvuotinen purjehduksemme vei meidät Högsåran kautta näihin satamiin: Jurmo, Utö, Aspö ja Stenskär. 

Perjantai

Högsåraan meidät toivotti tervetulleeksi Högsåra Hipsters, ja astuttuamme laiturille tuttu laulaja huikkasi välkommen. Rumpan baarissa oli hyvä buugi ja svengi.

...ja jälkkäriksi hurmaannuin tästä suklaakakusta:

Lauantai

Kryssittiin 7 tuntia merellä, ja saavuimme lopulta Jurmoon viiden aikaan illalla. Björkön ja Jurmon välillä tuuli oli kovimmillaan, ja aallot olivat aika isoja. Aivan loppumatka tultiin moottorilla, ja veneen keula hakkasi aika lailla. 

Saatiin kuin saatiinkin viimeinen paikka laiturin päästä, ja päästiin nauttimaan paikallisen alkuasukkaan - kuten hän itse itseään nimitti - savustamaa lohta. Tällainen näkymä oli illallispöydästämme. 

Jurmon vierasvenesatama

Sunnuntai

Herättiin ajoissa, tai oikeastaan koko yö oli aika risainen. Tuuli aika lailla, ja fallit pitivät mekkalaa, mutta sellaista se purjehduselämä välillä on. Päätettiin ottaa rennosti, ja jäätiin vielä toiseksikin yöksi Jurmoon.

Aamiaisen jälkeen lähdettiin tutkimusretkelle, ja käytiin katsomassa vanhaa myllyä Jurmon kylässä. Sen lähellä viihtyivät kolme alpakkaa. Ne olivat aika luikun näköisiä - ilmeisesti villat oli ajettu vähän aikaa sitten.

Jurmon asukkeja

Jurmon saarella on lempeä ja leppoisa tunnelma. Tuntuu, että ilmasto Jurmolla tekee ihmiselle hyvää. Tietysti on varmaan aika erilaista olla saarella keskellä syysmyrskyä tai pimeintä talvea. Onkohan saarella silloin ketään? Kysyin tätä Mattsonin kauppiaalta, ja kuulemma vakituisia asukkaita on kahdeksan, joista hänen perheensä jäseniä on yhteensä neljä. Isänsä Jurmo-Per myi aikoinaan kampeloita saarella vierailijoille. 

Klasu -kauppias kuskaa lapsiansa kesäisin kouluun Utö:n saarelle. Talvisin sinne mennään Baldur -yhteysaluksella. Arkiviikot kuluvat osittain kokonaan Utössä, mutta loppuviikon koulu hoituu etänä Jurmosta käsin. Näin kertoi opettaja-Hanna Utössä vähän myöhemmin. 

Jurmolla kulkee polkuja pitkin saaren kallioita, metsää ja kivikkoa. Käytiin katsomassa myös kuuluisaa Jurmon maamerkkiä Tallenia. Mänty, honka tai petäjä  - mutta minusta se näytti pihlajalta.

Jurmo teki vaikutuksen karuudellaan, avaruudellaan sekä kauneudellaan.

Maanantai

Koska sää näytti suotuisalta, niin lähdetiin aamulla kohti unelmaani eli Utön saarta. Filippan ruori on herkkä, joten pienetkin liikkeet saivat aikaan ison käännöksen, joten sai olla valppaana koko ajan. Ihan hyvin meni kuitenkin :). Utö on niin ulkosaaristoa, että aallot olivat kyllä aikamoisia, vaikka ei edes tänä päivänä kovin kovaa tuullut. 

Unelma toteutui

En ole ikinä ollut näin kauniissa satamassa. Purjeveneen kannella kun istui, niin edessä on upea postikorttimaisema: punaisia ja keltaisia venevajoja ja taloja rannalla.

Osallistuttiin Hannas Horisont -kahvilan pitäjän parin tunnin opastukseen Utön majakalla. Hanna oli loistava tarinankertoja. Hän on alunperin Utöstä kotoisin, mutta asunut pitkään mantereella, kunnes muutti takaisin kotisaarellensa. Hän kertoi juurta jaksain saaren historiasta, ja siitä, montako ykkös- tai kakkosluokkalaista hänen koulussansa on. 

Jouluyönä 1947 tapahtui onnettomuus amerikkalaiselle höyrylaivalle nimeltä Park Victory. Hannan äiti Solveig raahasi tarinan mukaan laivan kapteenin rannalta kotiinsa toipumaan merestä ja puhdistumaan öljystä. Myöhemmin kapteeni lähetti lukuisia tavaralähetyksiä saareen kiitokseksi, ja kävipä myös kapteenin lähes satavuotias vaimo joitain vuosia sitten saarella. 

Saarelaiset eivät antaneet tavaroita ilmaiseksi saaren asukkaille, vaan sen sijaan myivät niitä heille. Tuotoilla teettivät mm. 10 -sakaraisen kynttelikön laivaonnettomuuden uhrien muistoksi. Tuo kynttelikkö on nähtävillä saaren kirkossa. 

Utössä on kaksi luotsia. Kuulemma vielä ei ole merellä yhtään naisluotsia, mutta ehkäpä Aspön Lindasta tulee aikanaan ensimmäinen luotsinainen merelle?

Tiistai

Aamu-uinti veneen perästä lähes peilityynessä meressä oli virkistävää. Käytiin vielä aamulla täyttämässä vesipullot Utö Handelin edustalla. Ja toki Hanna oli kertonut, että Utön juomavesi on tehty osmoosilla merivedestä. 

Istuskelin hetken kaupan edustalla, ja joku paikallinen mies pysähtyi kärryinensä siihen ja tokaisi, että hänen vaimonsa ei pidä ruusuista ollenkaan. Hän kuulemma pitää enemmän kedon kukista. Kysyin, oliko mies alkuperäinen utöläinen, niin ei kuulemma ollut, mutta oli Utön hotellin entinen omistaja. Kasarmista tehtiin sen toiminnan loputtua vuonna 2005 hotelli. 

Sinne jäi Utö odottamaan seuraavaa vierailua ehkäpä Baldurin kyydissä.

Purjehdittiin etelätuulen avulla kohti Aspötä. Minusta on niin mukavaa, kun yleensä aina vierasvenesatamaan lipuessa joku viereisen veneen ihminen pomppaa laiturille vastaanottamaan ja auttamaan köysien kiinnityksessä. Aspö oli ainoa paikka, jossa näin ei käynyt, mutta lopulta kun itse teki ensimmäisen liikkeen, niin naapuriveneen ihmiset olivat oikein mukavia.

Aspö oli tunnelmallinen, aito ja ihana. Käytiin kiertämässä luontopolku pitkin poikin, ja ihailtiin pikku saaaristolaiskylää korkealta.

Baldur yhteysalus tulossa Aspön kylään

Illalliseksi syötiin savustuspönttötuoreita ahvenia, minkä jälkeen saatiin kuulla Toren haitarin soittoa kaupalla. Lopuksi Tore ja Linda esittivät yhdessä vielä Lasse Mårtensonin säveltämän Aspön valssin. Upea!

Käytiin vielä katsomassa Aspön kirkkoa sisältä ennen nukkumaanmenoa, ja hienohan se oli. Näkymät ikkunoista olivat kuin tauluja itsessään.

Keskiviikko

Käytiin aamupulahduksella - tai minä aamukyykyllä veneessä. Se oli aika täynnä meduusoja, joten ei tehnyt mieli mennä sen enempää niiden kanssa pulikoimaan.

Länsituuli vei meidät Stenskäriin. Kaunis paikka sekin maisemineen ja lampaineen.

Meidän vieressä oli tällainen vene:

Rouva veneestä kertoi, että hänen miehellänsä on 2 veljeä, ja aikoinaan seilatessaan perheensä kanssa, äitinsä huusi kuulemma koko ajan Olkaa hiljaa, kun lapset pitivät niin kovaa meteliä. Siitä syntyi sitten idea tällaiselle veneen nimelle.

Mikähän olisi hyvä oman veneen nimi? "Pieni hetki" vai "Mä sanon vielä yhden jutun" vai "Ootas". Tällaisia juttuja kuuluu kuulemma meidän veneessä usein :)

Torstai

Viimeinen purjehduspäivämme oli alkanut, ja tuulta oli vaihtelevasti. Hitaasti ja varmasti kuljimme kohti Taalintehdasta.

Voihan saariston kansallispuisto! On se niin upea. Maisemien lisäksi minua viehättää erityisesti se, kun höpöttelee tavallisten, aitojen saarissa asuvien ihmisten kanssa. 

Kiitos <3

Oodi kummilapsilleni

Olen ollut kesäkuussa siitä onnellisessa asemassa, että minulla on ollut ilo tavata kaikki kolme kummilastani. 

Keskimmäisen tapasin teen ja omenaviinerin lomassa kesäkuun alussa. Höpöteltiin pari tuntia. Välillä oltiin ihan hiljaakin. Valon ja hyvän puolesta hän on liikkeellä. Hänellä on sellaisia taikavoimia, mitä kaikilla ei ole. 

Nuorimman kummilapseni 18 -vuotis synttäreitä vietettiin kesäkuun lopussa. Tämä nuori nainen on  rohkea, ja uskaltaa heittäytyä. Hän kulkee omia polkujaan muiden mielipiteistä liikaa lannistumatta, ja puolustaa varmasti tarvittaessa heikompiansa.

Vanhimman kummilapseni kanssa käytiin syömässä herkulliset Rööperin liuskat. Kun nähtiin pitkästä aikaa, ja katsottiin silmiin, niin sama vinkeä hymy siellä oli niin kuin aina ennenkin. Hän on sellainen, että koko lähiympäristöön leviää rauha maustettuna huumorilla ihan pelkästä läsnäolostansa.

Olen ihan hirveän ylpeä ja otettu näistä kaikista kolmesta kummilapsestani.

Hyvillä ja kiitollisin mielin voi seilata itsekin eteenpäin, kun on tällaisia nuoria ympärillä. 

Talitintti

Olipa kerran talitiainen. 

Talvisin se asusteli Espanjassa ja nautiskeli siellä lokoisista päivistä aurinkotuolissa köllötellen. Välillä se hörppäsi pillillä kylmän huurteisesta lasista mehua, kunnes taas jatkoi lukemista aurinkolasit silmillänsä. Elämä oli mukavaa.

Jostain syystä kuitenkin joka kevät maaliskuun tietämillä jonkin sortin tuulen vire ja kuun silmän vinkkaus sai sen aikaan, että talitiaisella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pakata kapsäkkinsä ja vaeltaa muiden lintujen mukana paikalliselle lentokentälle - Aeropuerto de Pájaros oli kentän nimi.

Siellä kiurut olivat saaneet jo ensimmäisenä lähtöluvan lennonjohdolta, ja seuraavina odotushallissa viheltelivät peipposet. Talitintti tunsi itsensä vähän erilaiseksi näiden muiden lintujen keskellä. Se ei nähnyt yhtään kaltaistansa. Yksi ystävällinen harmaavalkomusta lintu, jonka pyrstö heilui jännästi koko ajan ylös-alas, piipitti kuitenkin talitintille, että ”tuu meidän messiin. Me halutaan vähän väriä meidän jengiin.” Niinpä talitintti pomppi onnessaan mustavalkoharmaiden lintujen kanssa odottamaan lennonjohdolta merkin antoa.

Vihdoin viimein oli västäräkkien ja talitintin vuoro. Koko parvi pääsi onnistuneesti kohti korkeuksia, ja samalla ne huikkasivat ” Hasta luego - pistäkää paellapannu kuumaksi taas syyskuussa!”

Keltaisella väritetty västäräkkiparvi poikkelehti pilvien yllä välillä kuitenkin tehden pieniä voltteja ilmassa. Tai no koiraspuoliset jo hieman vetreyttivät lihaksiansa, jos vaikka joku naaraspuolinen tipu olisi vaivihkaa katsonut. Talitintti hymyili ujosti, eikä oikein ymmärtänyt, mistä oli kyse, mutta hän koki kuitenkin olevansa turvassa näiden iloisten lintujen seurassa. Kerran talitintti uskaltautui tekemään syöksylennon yhden pilven läpi, ja se sai koko västäräkkiparven visertämään valtaisat suosionosoitukset heitä rohkeammalle väripilkulle.

Kun huhtikuun aurinko jo vähän lämmitti, västäräkit ja talitintti laskeutuivat Laajalahden luonnonsuojelualueen kupeessa olevalle lintutornille. Se oli täynnä mustiin pukeutuneita tyyppejä, joilla oli joku iso härpäke käsissänsä. 

Talitintti sopi västäräkkien kanssa, että nähdään elokuussa tässä samassa paikassa. Sen jälkeen yhtäkkiä kaikki kamut olivat poissa. Talitintti lepuutti hetken siipiään lintutornin kaiteella, ja kaivoi repustansa evääksi ottamansa oliivit ja hieman ilmakuivattua kinkkua. Nuo ihmiset eivät kiinnittäneet häneen mitään huomiota, koska merellä oli kauhea kuhina - eräskin töyhdöllä varustettu lintu syöksyili koko ajan pitkin rämettä.

Kun talitintin vatsa oli täynnä, se otti hieman vauhtia ja pääsi puiden latvojen yläpuolelle. Se muisti, että tässä aika lähellä oli yksi suojaisa paikka, jonne voisi majoittua elokuun loppuun asti. Qué alegría - se visersi, kun huomasi, että sama paikka oli edelleen olemassa. Kaiket kesäyöt talitintti kökötti tuolla parvekkeella. Välillä joku ihminen tuli samalle parvekkeelle. Talitintti tunsi jo tuon ihmisen, joten se ei enää avannut illalla kuin toisen silmänsä, kun parvekkeen ovi avautui. Täällä on hyvä olla, se mutisi itsekseen.

Hyvä kiertämään

Olin kerinnyt päivän kokea voittajafiilistä siitä, että olin selvinnyt koronaviruksesta, kunnes seuraavana päivänä sain tietää, että omalle kohdalle osuu lomautus. Olo oli epäuskoinen, ja jalat melkein menivät kuvainnollisesti alta. Ensimmäinen reaktio oli, että miten minä selviän taloudellisesti. Seuraava reaktio oli, että eikö minun työtäni arvosteta. Sitä seuraava reaktio oli, että miksi olen tehnyt niin hirveästi töitä. Tuntui myös siltä, että minulta viedään kontrolli omasta elämästäni. Se oli ehkä kaikista ikävin fiilis, ja uhma alkoi nostaa päätään. 

Eräs ystäväni sanoi tässä kuitenkin muutama viikko sitten, että on parempi olla jonkun hyvän asian puolesta kuin taistella jotain pahaa vastaan. Samoin FB muistutteli vuoden takaisesta kohtaamisesta Martti Ahtisaaren kanssa. Ahtisaari vakuutteli minulle katsoen samalla syvälle silmiin, että jokainen ihminen voi ja pystyy tekemään vaikka kuinka paljon hyvää.

Kun siis tarpeeksi kauan aikaa taistelin itseni kanssa tuulimyllyjä vastaan päädyin siihen, että parasta on mennä eteenpäin ja toteuttaa niitä hyviä asioita, joihin voin itse vaikuttaa. Siinä putosi aika iso taakka harteilta.

Olin esimerkiksi ihan hirveän onnellinen ja ylpeä itsestäni ja pojastani, kun saatiin yhdessä vaihdettua isovanhempien autoon renkaat. Hyvän pisti kiertämään alunperin miesystävä, joka opetti minulle auton renkaiden vaihdon. 

En ole aiemmin kiertänyt Laajalahtea kävellen. Onneksi minulla on aivan superihania ystäviä kotinurkilla, joista saa kävely- ja juttuseuraa aina tarvittaessa. 

Suklaatauko Munkkiniemen rannassa

Vein poikani tällä viikolla Nuuksioon, ja päädyin itse ex tempore kävelemään Haukankierroksen minulle aiemmin tuntemattoman äidin kanssa. En muistanut kysyä äidin nimeä, mutta juteltiin koko 4 kilometrin matka kaikesta mahdollisesta. Etäily tekee mökkihöperöksi, joten oikean ihmisen kohtaaminen oli varmasti iloinen asia molemmin puolin. 

Paistettiin vielä makkarat hiipuvalla nuotiolla retkeilyn päätteeksi.

Minun koronamatkani

10.3. se kaikki alkoi

Ehkä. Sain Tapiolan Elixiasta tekstarin 12.3., että siellä on ollut koronapositiivinen ihminen tiistaina 10.3. Olin itse ollut tuona samaisena iltana joogassa Elixiassa. Selvisi, että en kuulemma ollut tartuntavaarassa, koska koronaan sairastunut ei ollut käynyt pukuhuoneessa eikä ryhmäliikuntasalissa, mutta mistä näistä sitten tietää.

Tiistai 17.3. 

Päätä särki, ja lihaksia rupesi jomottamaan, ja koko kropassa meni sellaisia ihme tuntemuksia - vähän kuin olisi jännittänyt ennen jotain esiintymistä tai kilpailua. Makuaisti hävisi myös. Se oli minusta kaikista erikoisin oire, koska nuhasta ei ollut tietoa. Sitä siis taisin ihmetellä kaikille läheisilleni kyllästymiseen asti. 

Tuona tiistaina kävin kuitenkin vielä kävelyllä Tapiolassa, ja jääpuisto oli auki. Montaa luistelijaa ei kuitenkaan näkynyt.

Keskiviikko 18.3. - perjantai 20.3.

Puoli päivää jaksoin tehdä töitä keskiviikkona, mutta sitten oli pakko rojahtaa sohvalle lepäämään. Kuumetta minulla ei oikeastaan ollut, mutta voimat olivat aivan poissa. Jos vähän jotain liikuskeli, niin heti piti ottaa lepotauko. 

Makuaistista ei ollut tietoakaan, ja se tuntui välillä illalla nukkumaan mennessä vähän klaustrofobiselta. Oivallus oli se, että nyt kannatti syödä kaapista kaikki pahanmakuiset ruoat, jotka eivät olleet aiemmin menneet kaupaksi. Joka päivä koronamatkan aikana napsin yhden salmiakin siinä toivossa, jos kuitenkin jotain maistaisi.

Kovaan päänsärkyyn auttoi minulla parhaiten mikrossa lämmitettävä kaurapussi. Onnistuin kuitenkin laittamaan sen huonosti mikroon, minkä takia se osui mikron seinään, ja kaurapussi syttyi tuleen. Onneksi päänsärky ei enää jatkunut, ja onneksi ei sattunut mitään pahempaa. 

Lauantai 21.3. - sunnuntai 22.3.

Kaivoin kutimet esiin, ja rupesin kutomaan sukkia miesystävälle. Istuin ikkunan vieressä, ja kurkin verhon takaa, jos pihalla sattui tapahtumaan jotain. Meidän takapihalla kaadettiin puita. Se oli aika mielenkiintoista. Mietin, että tältäkö mummosta tuntuu. Aika yksinäistä oli. Poikani oli vielä terve, joten hän huiteli vielä maailmalla. 

Keskiviikko 25.3. - torstai 26.3. 

Pojalleni nousi noin 39 asteen kuume, ja päätä särki ihan hervottomasti. Torstaina häneltäkin meni makuaisti. Kuume ja päänsärky kestivät kuitenki vain päivän, ja hän jatkoi kouluhommia heti torstaina.

Lauantai 28.3.

Käytiin Jorvissa illalla koronatesteissä, koska miesystävälläni oli todettu perjantaina korona. 

Sunnuntai 29.3.

Makuaistini palautui sunnuntaina tarkkaan ottaen klo 15. Mikä fiilis, kun haistaa pannulla paistetut lohimedaljongit!

Illalla meille soitettiin, että poikani testitulos oli positiivinen, mutta minun taas negatiivinen. Minulle määrättiin karanteenia 21 päivää sillä perusteella, että en olisi koronaa sairastanut. Ihan maalaisjärjelläkin voi päätellä, että jos on pojan kanssa oltu samojen seinien sisällä 3 viikkoa etätöissä ja etäkoulussa, niin sama tautihan meillä on ollut. 

Selvittelin vähän asioita, niin kävi ilmi, että testit eivät ole täysin luotettavia, ja niissä on 30% vääriä negatiivisia. Toisaalta minua ei olisi kannattanut testata uudestaan, koska sillä ei olisi ollut karanteeniin kuulemma mitään vaikutusta. Ja olihan myös mahdollista, että minulla ei enää ollut virusta kehossani. Myös sitä mietin, että mahtoiko nielusta otettu testi olla yhtä luotettava kuin nenästä otettava testi. Sinänsä en sitä nenätestiä kyllä olisi kaivannut. 

Vasta-ainetesteihin aion mennä, kunhan ne tulevat saataville. 

Muita mietteitä

Mitä hyvää on minun koronamatkallani kuitenkin tapahtunut?

Olemme puhuneet teinin kanssa aika paljon kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Olemme muistelleet hänen vauva-ja pikkulapsiaikojansa ja katselleet vauvakuvia. Niitä kun ei ollut tullut katsottua, kun on vaan menty eteenpäin. 

Nizzassa

Selitin myös pojalle, että "it takes two to tango", eli avioeroissa ei ole yhtä oikeaa tai väärää tarinaa tai yhtä syyllistä, ja että ollaan hänen isänsä kanssa annettu kumpikin toisillemme anteeksi, ja että ollaan hyvissä väleissä nykyään. "Joo, joo, kyl mä tiiän." No, eipä sitä tarvitse sanoa, kun fiksu poika huomaa sen muutenkin. 

<3

Työmatkani on nyt 5 metriä normaalin 27 kilometrin sijasta. Happihyppelyt aamulla tai lounaalla ovat aivan mahtavia.

Olen soitellut ystävilleni (ja toistepäin) huomattavasti paljon enemmän kuin yleensä. 

Sukulaisten kanssa on oltu myös paljon useammin tekemisissä kuin yleensä. Taitaa olla niin, että kriisin yllättäessä ihminen huomaa, ketkä ovat ne kaikista tärkeimmät ihmiset ja asiat elämässä. 

<3

Koska pojan treenimatka Kreetalle samoin kuin minun ja miesystävän matka jonnekin peruuntuivat tältä keväältä, pidin etäpalaverin Ikean keittiösuunnitteluihmisen kanssa. Jos vaikka saisi vihdoin aikaiseksi tilattua uuden keittiön. Katsotaan.

<3 

Olen leiponut enemmän sämpylöitä kuin naismuistiin.

Ja luontoa on tullut tutkittua entistä enemmän ja lähemmin, koska ei oikein muutakaan voi tehdä. 

Punainen sinivuokko

Tänään näin telkkäpariskunnan aika lähetä jo. Telkkäuros yrittää iskeä telkkänaaran laittamalla päänsä selkään kiinni, ja samalla kurnuttaa kuin sammakko. 

Munkkivuoren telkät

Koronamatkan jälkeen

Tämä on vaillinainen tarina, ja kertoo vain osan koko matkasta minun näkökulmastani. Shokin jälkeen pitää toipua. 

Rauhaa ja rakkautta

Mistä on minun hyvä viikonloppuni tehty? 

🌻

Lempeän papparaisen hyväntuulisuudesta metromatkalla kotiin.

💦

Oman taloyhtiön perjantaisaunasta.

❄️

Pitkästä kävelyretkestä hyvässä seurassa meren rannalla kuunnellen hänmästyttävän paljon heinäsirkkojen siritystä muistuttavaa jään sulamista.

🎾

Tenniksen peluusta.

👯‍♀️

Mainioista puheluista hyvien ystävien kanssa.

🐶

Hoitokoiran kanssa tehdystä metsäretkestä.

☕️ 🍰

Mukavasta kahvittelusta vanhempieni ja poikani kanssa.

❤️

Rauhasta, rakkaudesta ja huumorista 😊.