Hyvä kiertämään

Olin kerinnyt päivän kokea voittajafiilistä siitä, että olin selvinnyt koronaviruksesta, kunnes seuraavana päivänä sain tietää, että omalle kohdalle osuu lomautus. Olo oli epäuskoinen, ja jalat melkein menivät kuvainnollisesti alta. Ensimmäinen reaktio oli, että miten minä selviän taloudellisesti. Seuraava reaktio oli, että eikö minun työtäni arvosteta. Sitä seuraava reaktio oli, että miksi olen tehnyt niin hirveästi töitä. Tuntui myös siltä, että minulta viedään kontrolli omasta elämästäni. Se oli ehkä kaikista ikävin fiilis, ja uhma alkoi nostaa päätään. 

Eräs ystäväni sanoi tässä kuitenkin muutama viikko sitten, että on parempi olla jonkun hyvän asian puolesta kuin taistella jotain pahaa vastaan. Samoin FB muistutteli vuoden takaisesta kohtaamisesta Martti Ahtisaaren kanssa. Ahtisaari vakuutteli minulle katsoen samalla syvälle silmiin, että jokainen ihminen voi ja pystyy tekemään vaikka kuinka paljon hyvää.

Kun siis tarpeeksi kauan aikaa taistelin itseni kanssa tuulimyllyjä vastaan päädyin siihen, että parasta on mennä eteenpäin ja toteuttaa niitä hyviä asioita, joihin voin itse vaikuttaa. Siinä putosi aika iso taakka harteilta.

Olin esimerkiksi ihan hirveän onnellinen ja ylpeä itsestäni ja pojastani, kun saatiin yhdessä vaihdettua isovanhempien autoon renkaat. Hyvän pisti kiertämään alunperin miesystävä, joka opetti minulle auton renkaiden vaihdon. 

En ole aiemmin kiertänyt Laajalahtea kävellen. Onneksi minulla on aivan superihania ystäviä kotinurkilla, joista saa kävely- ja juttuseuraa aina tarvittaessa. 

Suklaatauko Munkkiniemen rannassa

Vein poikani tällä viikolla Nuuksioon, ja päädyin itse ex tempore kävelemään Haukankierroksen minulle aiemmin tuntemattoman äidin kanssa. En muistanut kysyä äidin nimeä, mutta juteltiin koko 4 kilometrin matka kaikesta mahdollisesta. Etäily tekee mökkihöperöksi, joten oikean ihmisen kohtaaminen oli varmasti iloinen asia molemmin puolin. 

Paistettiin vielä makkarat hiipuvalla nuotiolla retkeilyn päätteeksi.

Minun koronamatkani

10.3. se kaikki alkoi

Ehkä. Sain Tapiolan Elixiasta tekstarin 12.3., että siellä on ollut koronapositiivinen ihminen tiistaina 10.3. Olin itse ollut tuona samaisena iltana joogassa Elixiassa. Selvisi, että en kuulemma ollut tartuntavaarassa, koska koronaan sairastunut ei ollut käynyt pukuhuoneessa eikä ryhmäliikuntasalissa, mutta mistä näistä sitten tietää.

Tiistai 17.3. 

Päätä särki, ja lihaksia rupesi jomottamaan, ja koko kropassa meni sellaisia ihme tuntemuksia - vähän kuin olisi jännittänyt ennen jotain esiintymistä tai kilpailua. Makuaisti hävisi myös. Se oli minusta kaikista erikoisin oire, koska nuhasta ei ollut tietoa. Sitä siis taisin ihmetellä kaikille läheisilleni kyllästymiseen asti. 

Tuona tiistaina kävin kuitenkin vielä kävelyllä Tapiolassa, ja jääpuisto oli auki. Montaa luistelijaa ei kuitenkaan näkynyt.

Keskiviikko 18.3. - perjantai 20.3.

Puoli päivää jaksoin tehdä töitä keskiviikkona, mutta sitten oli pakko rojahtaa sohvalle lepäämään. Kuumetta minulla ei oikeastaan ollut, mutta voimat olivat aivan poissa. Jos vähän jotain liikuskeli, niin heti piti ottaa lepotauko. 

Makuaistista ei ollut tietoakaan, ja se tuntui välillä illalla nukkumaan mennessä vähän klaustrofobiselta. Oivallus oli se, että nyt kannatti syödä kaapista kaikki pahanmakuiset ruoat, jotka eivät olleet aiemmin menneet kaupaksi. Joka päivä koronamatkan aikana napsin yhden salmiakin siinä toivossa, jos kuitenkin jotain maistaisi.

Kovaan päänsärkyyn auttoi minulla parhaiten mikrossa lämmitettävä kaurapussi. Onnistuin kuitenkin laittamaan sen huonosti mikroon, minkä takia se osui mikron seinään, ja kaurapussi syttyi tuleen. Onneksi päänsärky ei enää jatkunut, ja onneksi ei sattunut mitään pahempaa. 

Lauantai 21.3. - sunnuntai 22.3.

Kaivoin kutimet esiin, ja rupesin kutomaan sukkia miesystävälle. Istuin ikkunan vieressä, ja kurkin verhon takaa, jos pihalla sattui tapahtumaan jotain. Meidän takapihalla kaadettiin puita. Se oli aika mielenkiintoista. Mietin, että tältäkö mummosta tuntuu. Aika yksinäistä oli. Poikani oli vielä terve, joten hän huiteli vielä maailmalla. 

Keskiviikko 25.3. - torstai 26.3. 

Pojalleni nousi noin 39 asteen kuume, ja päätä särki ihan hervottomasti. Torstaina häneltäkin meni makuaisti. Kuume ja päänsärky kestivät kuitenki vain päivän, ja hän jatkoi kouluhommia heti torstaina.

Lauantai 28.3.

Käytiin Jorvissa illalla koronatesteissä, koska miesystävälläni oli todettu perjantaina korona. 

Sunnuntai 29.3.

Makuaistini palautui sunnuntaina tarkkaan ottaen klo 15. Mikä fiilis, kun haistaa pannulla paistetut lohimedaljongit!

Illalla meille soitettiin, että poikani testitulos oli positiivinen, mutta minun taas negatiivinen. Minulle määrättiin karanteenia 21 päivää sillä perusteella, että en olisi koronaa sairastanut. Ihan maalaisjärjelläkin voi päätellä, että jos on pojan kanssa oltu samojen seinien sisällä 3 viikkoa etätöissä ja etäkoulussa, niin sama tautihan meillä on ollut. 

Selvittelin vähän asioita, niin kävi ilmi, että testit eivät ole täysin luotettavia, ja niissä on 30% vääriä negatiivisia. Toisaalta minua ei olisi kannattanut testata uudestaan, koska sillä ei olisi ollut karanteeniin kuulemma mitään vaikutusta. Ja olihan myös mahdollista, että minulla ei enää ollut virusta kehossani. Myös sitä mietin, että mahtoiko nielusta otettu testi olla yhtä luotettava kuin nenästä otettava testi. Sinänsä en sitä nenätestiä kyllä olisi kaivannut. 

Vasta-ainetesteihin aion mennä, kunhan ne tulevat saataville. 

Muita mietteitä

Mitä hyvää on minun koronamatkallani kuitenkin tapahtunut?

Olemme puhuneet teinin kanssa aika paljon kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Olemme muistelleet hänen vauva-ja pikkulapsiaikojansa ja katselleet vauvakuvia. Niitä kun ei ollut tullut katsottua, kun on vaan menty eteenpäin. 

Nizzassa

Selitin myös pojalle, että "it takes two to tango", eli avioeroissa ei ole yhtä oikeaa tai väärää tarinaa tai yhtä syyllistä, ja että ollaan hänen isänsä kanssa annettu kumpikin toisillemme anteeksi, ja että ollaan hyvissä väleissä nykyään. "Joo, joo, kyl mä tiiän." No, eipä sitä tarvitse sanoa, kun fiksu poika huomaa sen muutenkin. 

<3

Työmatkani on nyt 5 metriä normaalin 27 kilometrin sijasta. Happihyppelyt aamulla tai lounaalla ovat aivan mahtavia.

Olen soitellut ystävilleni (ja toistepäin) huomattavasti paljon enemmän kuin yleensä. 

Sukulaisten kanssa on oltu myös paljon useammin tekemisissä kuin yleensä. Taitaa olla niin, että kriisin yllättäessä ihminen huomaa, ketkä ovat ne kaikista tärkeimmät ihmiset ja asiat elämässä. 

<3

Koska pojan treenimatka Kreetalle samoin kuin minun ja miesystävän matka jonnekin peruuntuivat tältä keväältä, pidin etäpalaverin Ikean keittiösuunnitteluihmisen kanssa. Jos vaikka saisi vihdoin aikaiseksi tilattua uuden keittiön. Katsotaan.

<3 

Olen leiponut enemmän sämpylöitä kuin naismuistiin.

Ja luontoa on tullut tutkittua entistä enemmän ja lähemmin, koska ei oikein muutakaan voi tehdä. 

Punainen sinivuokko

Tänään näin telkkäpariskunnan aika lähetä jo. Telkkäuros yrittää iskeä telkkänaaran laittamalla päänsä selkään kiinni, ja samalla kurnuttaa kuin sammakko. 

Munkkivuoren telkät

Koronamatkan jälkeen

Tämä on vaillinainen tarina, ja kertoo vain osan koko matkasta minun näkökulmastani. Shokin jälkeen pitää toipua.