Metso

 Halusin metsään.

Nuuksionpään parkkipaikan viereinen joki tulvi niin, että piti kiertää hieman päästäkseen kävelytielle. 

Mustalammen keittokatoksella paloi jo tuli. Makkaran tuoksu leijaili nenään. 

Kello oli 10. 

Joku nukkui riippumatossa ison kiven takana. Suojana oli varmuuden vuoksi pressu, vaikka edeltävänä yönä taisi olla kirkas tähtitaivas. Jos olisi katsellut eilen taivaalle, olisi voinut nähdä kerran tuhannessa vuodessa kohdalle osuvan planeettarivistön. Saturnus, Mars, Venus ja Jupiter olisivat olleet täydellisessä linjassa toisiinsa nähden (sciencealert.com).

Metsän polut olivat vielä jään peitossa. Edellisen Haukankierrokseni jälkeen oli kaatunut aika paljon puita. Rupesin miettimään, milloin oli viimeksi myrsky. En muistanut. Jatkoin tallustelua. 

Haukkalammen kohdalla ihailin hetken jylhiä maisemia. Meinasin istahtaa kalliolle syömään eväitä, mutta olisin kaivannut evässeuraa, joten laskeuduin polkua varovasti eteenpäin. 

Korpinkierroksen ja Haukankierroksen  polkujen risteyksessä mäntyjen latvoista kuului matalaa kraakuntaa. Tiirailin ylös, mutta otus lopetti samantien. Ehkä korppi tervehti vastaantulijaa. 

Purot solisivat iloisesti, ja kevät teki tuloaan. Tarkoituksenani oli olla rauhassa metsässä ilman jatkuvaa uutisvirran pläräämistä. Tunnelma oli kuitenkin sen verran maaginen, että napsin pari kuvaa puhelimella. Syke oli alhainen ja stressihormonit tipo tiessään. Oli vain metsä ja minä. 

Kipusin reippaasti vasemmalle kaartuvalle mäen nyppylälle. Mielessä kävi, että ovatkohan karhut jo heränneet talviunilta. Eivätkö ne Korkeasaaressa jo heränneet? Päättelin, että nallet pysyttelevät kaukana Haukankierrokselta - on se sen verran suosittu patikointireitti. Jatkoin hymyssä suin matkaani. 

Räts. Siiven iskuja. Musta iso pallo lehahtaa mäen takaa. Tungen käden takin taskuun, ja painan suosikkilistalta miesystävän nimeä. Kerkiän sanoa pari sanaa, kunnes ääneni muuttuu paniikinomaiseksi kirkumiseksi. Pelko valtaa mielen ja kehon, kun kalkkunan kokoinen ukkometso pläjähtää eteeni. Karjun ja juoksen hormoonihöyryistä „metsänpetoa“ pakoon. Koitan pyöriä puun takana niin, ettei otus osu minuun. 

Ukkometso uhittelee ja röyhentelee pyrstö pystyssä ja siivet levällään. Linnun pää on karmivan näköinen. Terävä nokka on kohta silmässäni, huomaan ajattelevani. 

Rymistän seuraavan puun taakse, ja toivon, että kädessäni olisi keppi eikä punainen puhelin. Koitan hätistellä ilmapotkuilla ukkoa kauemmaksi. Se väistelee taitavasti.

Miesystäväni on uskollisesti kuunnellut kirkumistani jo monta minuuttia. Hetken älyn väläyksestä laitan kaiuttimen päälle - minä en ole nimittäin kuullut mitään. Sieltä kuuluu rauhallinen ääni: Juokse pois. 

Todellakin! Loikkaan ja riuhdon punaisella purjehdustakilla varustetun ukkometson korvikkeen kohti jyrkkiä portaita. Juoksen portaat alas veren maku suussa, ja onnekseni pysyn pystyssä. 

Portaiden alapäähän on kaatunut iso puu. Tyylillä ei ole väliä, ja pääsen esteen yli. Juoksen varmuuden vuoksi vielä kilometrin!

Ovi kiinni PAM! Turvassa keltaisessa Mazdassa. Kello on 10.42.

***

Varaan ajan Neurosonicin rentoutumistuoliin Kellumoon illaksi. Kerron myyjälle, että ukkometso hyökkäsi kimppuuni aamulla Nuuksiossa. En ole ihan varma, uskoiko 😉.

Lempi Lissabon

Lissabon on paljon enemmän, mutta nämä sykähdyttivät erityisesti minua tässä elämää täynnä olevassa kaupungissa. 

Pastel de nata

Suoraan uunista rapeana suuhun, nam! Nämä sopivan pienet leivokset söi parilla haukkauksella espresson kyydittämänä.

Pastelaria Santo Antóniossa söimme Lissabonin matkamme ensimmäiset natat. Kivuttiin Baixan alueelta kohti Alfamaa, ja tämä kiva pikku leipomo löytyi Rua do Crucifixo -kadulta. 

Leivosten tekoa @Pastelaría Santo António, Alfama

Calçada Portuguesa

Rua Garrett, Chiado

Jos minulta kysytään, mitä tykkään tehdä kaupunkilomilla, niin vastaan kuljeskella. Tykkään ihmetellä ja katsella elämää, ihmisiä ja taloja. Tykkään kävellä kaupungin kapeilla kujilla, ja niitä löytyy Lissabonista vaikka kuinka paljon. 

Mukulakiviset aukiot ja kävelykadut on koristeltu mitä erilaisin kuvioin. Yleensä valkoisesta ja mustasta kalkkikivestä rakennettua portugalilaista jalkakäytävää kutsutaan nimellä calçada portuguesa tai ihan vain calçada.

Rua Áurea tai lissabonilaisittain Rua do Ouro, Baixa

Cores de Sintra - Sintran värit

Värikkääseen ja idylliseen Sintraan pääsee Rossion juna-asemalta 40 minuutissa. Takaisin lähtiessä kannattaa katsoa, mihin Lissabonin junaan hyppää kiireessä, jollei halua löytää itseään Lisboa Orienten juna-asemalta. Metrolla sieltäkin pääsee takaisin Lissabonin keskustaan :).

Sintra

Sintran Palácio Nacional da Pena seisoo jylhänä kukkulan huipulla, ja sinne pääsee kivasti polkua kavuten noin tunnissa. 

Huhtikuun alussa metsäpolulla ja linnassa sai nautiskella suhteellisen rauhassa muilta turisteilta. 

Palácio Nacional da Pena

Vehreä, keväinen, raikas, punainen, keltainen, sininen, satumainen - sellainen Sintra oli huhtikuun alussa.

Fado

Kokeiltiin onneamme eräänä päivänä, ja saatiin vielä samalle illalle pöytä ravintola Fado ao Carmosta. Oli tuuria, kun käytiin ravintolan ovella koputtelemassa, ja joku oli juuri perunut pöydän. 

Ruokailun lomassa nautittiin upeasta Fadosta muun muassa laulaja Rodrigo Costa Felixin ja kitaristi Luís Guerreiron esittäminä. Luís Guerreiro on ollut myös Marizan kitaristina.

Iltaan kuuluva 39 euron menu ei ehkä ollut mikään vuosisadan makuelämys, mutta samalla hinnalla saa kuitenkin hienon konsertin, joten ehdottomasti oli sen arvoinen. 

Fado ao Carmo, Rua da Condessa, 52, Chiado

Alfama & Bairro Alto & Baixa-Chiado 

Alfama on Lissabonin vanhin kaupunginosa, ja se on levittäytynyt  Lissabonin linnan, Castelo de São Jorgen kupeeseen. Näillä kujilla oli oikein mukava tallustella. Alfamassa on ollut aikoinaan paljon kylpylöitä, ja sen nimi tuleekin arabiankielisestä kylpylää tarkoittavasta sanasta Al-hamma.

Alfaman kujilla

Näkymä São Jorgen linnoitukselta Tajo -joelle

Alfaman kujilla

Bairro Altossa eli korkeassa kaupunginosassa on rosoisuutta ja rähjäisyyttä. Kiva oli sielläkin vaeltaa ja ihmetellä maailman menoa. Aika paljon näytti olevan baareja, ja Bairro Alto onkin niin kutsuttu bilekaupunginosa. Sellainen olo itselle tuli, etten ehkä viitsisi siellä yksinään hihhuloida keskellä yötä. 

Rua Luza Soriano, Bairro Alto

Rua da Atalaia, Bairro Alto

Asuttiin Baixa-Chiadon alueella, ja sinne menisin seuraavallakin kerralla. Tarkkaan ottaen hotellimme oli Baixan puolella, eli alhaalla. Kun tepasteli ylemmäksi kohti Chiadoa, niin pääsi tutustumaan runoilija Fernando Pessoaan. Hän vietti paljon aikaansa A Brasileira -kahvilassa kirjoittaen siellä mm. Mensagem -runokokoelman. 

A Brasileira, Rua Garrett 122, Chiado

Fernando Pessoa oli tunnettu heteronyymien eli henkilöhahmojen käyttäjä. Juopon merimiehen henkilöhahmo vaati tietysti sen, että tekstin kirjoitti juovuksissa, kertoi A Brasileiran "poke".

Satunnainen ote Pessoan Levottomuuden kirjasta sivulta 146: "Ihmisten keskinäinen halveksinta ja välinpitämättömyys, joka sallii tappaa toisia tunteettomasti, niin kuin murhaajat tappavat, tuntuu johtuvan siitä, että kukaan ei ota huomioon sitä, näköjään vaikeasti tajuttavaa tosiseikkaa, että muillakin on sielu".

Cascais & Cabo da Roca

Ihmiset tekevät elämän. Tavattiin Cascaisissa rohkea, elämäniloinen, positiivinen ja sydämellinen ystävä, ja tuli taas mieleen, että kannattaa tosiaan valita, kenen kanssa aikaansa viettää. 

Boca do Inferno @Cascais

Cabo da Roca - Euroopan läntisin paikka

Tá bom (Está bom) - Okei

Tabommia kuulee kaduilla tosi paljon, mutta sanoisin kuitenkin näin: A viagem foi muita boa, matka oli tosi hyvä!