Metso

 Halusin metsään.

Nuuksionpään parkkipaikan viereinen joki tulvi niin, että piti kiertää hieman päästäkseen kävelytielle. 

Mustalammen keittokatoksella paloi jo tuli. Makkaran tuoksu leijaili nenään. 

Kello oli 10. 

Joku nukkui riippumatossa ison kiven takana. Suojana oli varmuuden vuoksi pressu, vaikka edeltävänä yönä taisi olla kirkas tähtitaivas. Jos olisi katsellut eilen taivaalle, olisi voinut nähdä kerran tuhannessa vuodessa kohdalle osuvan planeettarivistön. Saturnus, Mars, Venus ja Jupiter olisivat olleet täydellisessä linjassa toisiinsa nähden (sciencealert.com).

Metsän polut olivat vielä jään peitossa. Edellisen Haukankierrokseni jälkeen oli kaatunut aika paljon puita. Rupesin miettimään, milloin oli viimeksi myrsky. En muistanut. Jatkoin tallustelua. 

Haukkalammen kohdalla ihailin hetken jylhiä maisemia. Meinasin istahtaa kalliolle syömään eväitä, mutta olisin kaivannut evässeuraa, joten laskeuduin polkua varovasti eteenpäin. 

Korpinkierroksen ja Haukankierroksen  polkujen risteyksessä mäntyjen latvoista kuului matalaa kraakuntaa. Tiirailin ylös, mutta otus lopetti samantien. Ehkä korppi tervehti vastaantulijaa. 

Purot solisivat iloisesti, ja kevät teki tuloaan. Tarkoituksenani oli olla rauhassa metsässä ilman jatkuvaa uutisvirran pläräämistä. Tunnelma oli kuitenkin sen verran maaginen, että napsin pari kuvaa puhelimella. Syke oli alhainen ja stressihormonit tipo tiessään. Oli vain metsä ja minä. 

Kipusin reippaasti vasemmalle kaartuvalle mäen nyppylälle. Mielessä kävi, että ovatkohan karhut jo heränneet talviunilta. Eivätkö ne Korkeasaaressa jo heränneet? Päättelin, että nallet pysyttelevät kaukana Haukankierrokselta - on se sen verran suosittu patikointireitti. Jatkoin hymyssä suin matkaani. 

Räts. Siiven iskuja. Musta iso pallo lehahtaa mäen takaa. Tungen käden takin taskuun, ja painan suosikkilistalta miesystävän nimeä. Kerkiän sanoa pari sanaa, kunnes ääneni muuttuu paniikinomaiseksi kirkumiseksi. Pelko valtaa mielen ja kehon, kun kalkkunan kokoinen ukkometso pläjähtää eteeni. Karjun ja juoksen hormoonihöyryistä „metsänpetoa“ pakoon. Koitan pyöriä puun takana niin, ettei otus osu minuun. 

Ukkometso uhittelee ja röyhentelee pyrstö pystyssä ja siivet levällään. Linnun pää on karmivan näköinen. Terävä nokka on kohta silmässäni, huomaan ajattelevani. 

Rymistän seuraavan puun taakse, ja toivon, että kädessäni olisi keppi eikä punainen puhelin. Koitan hätistellä ilmapotkuilla ukkoa kauemmaksi. Se väistelee taitavasti.

Miesystäväni on uskollisesti kuunnellut kirkumistani jo monta minuuttia. Hetken älyn väläyksestä laitan kaiuttimen päälle - minä en ole nimittäin kuullut mitään. Sieltä kuuluu rauhallinen ääni: Juokse pois. 

Todellakin! Loikkaan ja riuhdon punaisella purjehdustakilla varustetun ukkometson korvikkeen kohti jyrkkiä portaita. Juoksen portaat alas veren maku suussa, ja onnekseni pysyn pystyssä. 

Portaiden alapäähän on kaatunut iso puu. Tyylillä ei ole väliä, ja pääsen esteen yli. Juoksen varmuuden vuoksi vielä kilometrin!

Ovi kiinni PAM! Turvassa keltaisessa Mazdassa. Kello on 10.42.

***

Varaan ajan Neurosonicin rentoutumistuoliin Kellumoon illaksi. Kerron myyjälle, että ukkometso hyökkäsi kimppuuni aamulla Nuuksiossa. En ole ihan varma, uskoiko 😉.