Ebban tarina I

Vatsaa kutkutti, ja tuntui siltä, että onni ja ilo -nimiset aineet levittäytyivät pikkuhiljaa koko kehon osiin päästä varpaisiin. Vedin polvet tiukasti leukaan kiinni, ja keinuin myhkyrässä kalliolla edestakaisin. Välillä kiepsahdin kokonaan selälleni, ja jäin ihmettelemään, mitä taivaalla tapahtuu. Taivas oli kirkkaan sininen, eikä siellä näkynyt kuin yksi pilven haiven. Laitoin silmät hetkeksi kiinni, ja taisin nukahtaa. 

Yhtäkkiä mereltä kuului kauheaa mylvintää ja rääkäisyjä, ja pyörähdin salamannopeasti takaisin istualleen. Mitään ei kuitenkaan näkynyt missään. Mitä ihmettä täällä tapahtuu. Kuulostaa kuin jotain teurastettaisiin. ”Arthur, Måns, tulkaa äkkiä rantaan!” Hyppäsin ylös, ja lähti etenemään kohti ääntä. Mutkitteleva polku rannan tuntumassa oli täynnä isoja, teräväreunaisia kiviä, mutta muistin hyvin paikat ja hypin tottuneesti niiden yli. Pikkuveljien kiljunta kuului jo mökin terassilta: ”Ebba, odota, me tullaan!”

Koitin hiipiä hiljaa risukkoisen niemen kärkeen. Kuivettuneet pajun oksat kuitenkin rapsahtivat poikki, ja samassa kaksi mustapäistä ja punakaulaista lintua lehahtivat lentoon.

 ”Polvesta vuotaa verta”, huusi Måns. Juoksin takaisin polkua pitkin, ja näin, että Måns oli kompastunut yhteen polun kivistä. ”Voi Månni! Nostan sut reppuselkään, niin mennään mökille ja laitetaan polveen iso laastari”. Kyyneleet valuivat pitkin Månsin poskia, mutta minun lohduttavat sanat saivat itkun muuttumaan pieneksi nyyhkytykseksi. Matkalla mökille kerroin pikkuveljille, että niemen kärjessä ei ollutkaan tapahtunut kenenkään murhaa, eikä mikään eläin ollut yrittänyt tappaa toista eläintä, vaan kaksi eriskummallista lintua päästelivät noita outoja rääkäisyjä.

Måns roikkui nelivuotiaan käsivarsillaan kaulassani, ja juuri 10 vuotta täyttänyt Arthur kipitti perässä kutittaen heinällä Månsin avointa selkää. Hersyvä tirskunta raikasi jälleen. 

Laskettuani Månsin maahan katseeni eksyi naapurimökin terassille. Alvar istui rappusilla ilman paitaa. Hän hymyili vinkeästi minulle, mikä sai aikaan valtaisat väristykset kehossa. Tunsin punan kohoavan kaulaani pitkin, mutta uskalsin hymyillä takaisin. Samassa mökin ovi avautui, ja ulos asteli gasellimaisin askelin Elin keinauttaen samalla päätään niin, että paksu tumma tukka heilahti puolelta toiselle. Tunsin itseni tyhmäksi. Miten saatoin luulla, että parikymppinen Alvar olisi minusta oikeasti kiinnostunut. Itsehän olin vasta täyttämässä kuusitoista vuotta. 

Levillä

”Ska vi fa till avaruuteen”, kysyi tyttö takapenkillä, kun Finnairin lentokoneemme lähti nousuun. ” Inte riktigt”, vastasi äiti. Laskeuduimme sen sijaan Kittilään, josta hyppäsimme Leville menevään bussiin.

Pieni pala Pariisia

Malttamaton kun olen, kävin jo ensimmäisenä iltana sivakoimassa neljän kilometrin valaistun ladun. Matkalla tapasin kolme pariisilaista. He olivat ensimmäistä kertaa suksilla ja kysyivät ”comment est-ce qu’on freine avec ces skis?” Eli miten suksilla jarrutetaan? Näytin sitten miten. Olivat tosi iloisia ja ihmeissään, kun vielä puhuin ranskaa. 

Lomalla on parasta aamukahvi, ja vielä parempaa, kun ilokseni mies on kerinnyt keittää sen usein ennen minua 😊. Café Parisien, ja päivä alkaa hyvin. 

Levin kierros

Sunnuntaina lähdin kiertämään Levin lenkkiä. Kaiken kaikkiaan siitä taisi kertyä parikymmentä kilometriä. Alkumatkalla mietin, että Saariselän maisemat parin vuoden takaa tuntuivat aidommilta Lapin maisemilta. Levin kierros oli aika rankka varsinkin, kun valitsin Sammuntuvan kohdalla mustan reitin. Puut olivat ylempänä rinteessä tosi kauniita, joten halusin sinne. Metsässä oli vähän orpo olo, ja tuntui hyvältä, kun edessä siinti pari mökkiä. Viimeiset viisi kilometriä South Pointilta ”kotiin” vain puskin eteenpäin. Tuli ahnehdittua vähän pitkä lenkki ensimmäiselle päivälle.

Illalla syötiin pestopastaa, minkä jälkeen päätettiin, että seuraavana päivänä mennään ravintolaan. 

Jänkkä ja Lompolo

Maanantaina hiihdeltiin Immeljärvellä. Siellä oli aika paljon turisteja kävelemässä. Minulla pyöri pää kuin hyrrä, kun katselin maisemia ympärilläni. Oli niin kivaa hiihtää yhdessä!

Immeljärven päästä jatkoin matkaani. Kartalla näkyy lukevan Myöteliäsjänkkä, Laulamakumpu, Hoikkajänkkä ja Lompolojänkkä. Lompolo tai lompola tarkoittaa järvimäistä joen laajentumaa, kun taas jänkkä on Pohjois-Suomessa aavaa tai vähäpuista suota tarkoittava alue. Minä väänsin heti jänkän jänkhäksi, mutta niin ei kuulemma pitäisi tehdä, luin Kielikellosta.

Missä kaikki turistit ovat? Eivät ainakaan Levin jängällä. Toisaalta jängillä on kaunista, mutta harmaana päivänä kyllä minusta siellä oli aika aavemainen tunnelma. Yhtään ainoaa ihmistä ei näkynyt missään, en kuullut muuta kuin tuulen suhinaa, ja puissa roikkuvat mustat naavat heiluivat pahaa enteilevästi kuin jossain kauhuelokuvassa. Katselin taakse, vasemmalle, oikealle. Huh - ei näkynyt sentään susia 😊, ja karhutkin nukkuvat toivottavasti sikeästi. 

Olen joskus sijoittunut Espoon koulujenvälisissä hiihtokilpailuissa kakkoseksi, joten kaivoin taktiikkani syövereistäni, ja hiihdin vauhdilla takaisin mökille. Ovi kiinni pam! Sinne jäivät mustat naavat kummittelemaan jänkälle. 

Illalla nautittiin rennosta tunnelmasta ja hyvistä pizzoista Levin Renna -ravintolassa. Ilmapiiri oli hyvin kansainvälinen. Tarjoilija oli puoliksi italialainen ja puoliksi argentiinalainen, ja me taidettiin olla lähes ainoat suomalaiset asiakkaat.

Liisa Ihmemaassa

Tiistaina lähdin aamuvarhaisella - tai no vähän ennen yhtätoista kiertämään Kätkätunturin lenkkiä. Aurinko paistoi, ja maisemat olivat upeita. Koska latukone oli ajanut Kätkä- ja Pyhätunturin välisen kurun kautta, uskaltauduin kiipeämään kurua kohti. Laturata oli kapeampi kuin muualla, ja sitä pitkin oli talsinut juuri ennen minua painava hirvi. Oli uponnut aina puoli metriä - sen verran oli pehmeä pohja. Jatkoin kiipeämistä. Puut kurun varrella olivat ihan huikean kauniita. Osa niistä näytti isoilta kukkakaaleilta kirkkaan sinistä taivasta vasten. Toiset olivat ylväitä tolppia, toisten latvat olivat kiemuralla. Jokunen puu näytti naisen hahmolta. Pysähdyin vähän väliä kuvaamaan niitä. Olo oli kuin Liisalla Ihmemaassa. 

Kuru loppui aikanaan, ja laskeuduin maan pinnalle, tarkkaan ottaen Kätkänlaavulle. Sieltä sivakoin kauniin Immeljärven kautta mökille.

Ennen auringonlaskua käväistiin vielä gondolihissillä Levin huipulla ihailemassa muun muassa horisontissa siintävää Yllästä ja Pallasta.

Päivän kruunasi Gastro K:n blinit mäteineen.

Pasta Puttanesca

Elämykset vaativat veronsa, joten pidettiin pieni lepopäivä keskiviikkona. Oltiin vaan ja syötiin kotitekoista Pasta Puttanescaa. Hyvää oli.

Tuli leimuaa takassa. Halko ei meinannut ensin syttyä millään, vaikka laitoin paljon tuohta sen alle. Lopulta revin ison siivun The Levi Times - lehdestä, ja liekit lehahtivat yhtäkkiä.

Boomer

Torstaina mentiin mäkeen. Levin mäet olivat ehkä parhaat, missä olen ikinä ollut, ja maisemat silmiä hivelevät. Yhdessä gondolissa juttelin erään italialaisen toimittajan kanssa. Hän oli tekemässä kirjaa italialialaisille turisteille. Kertoi asuvansa kuukauden Lapissa, ja oli vähän opetellut suomeakin. Ihmetteli, kun joku tuttava Suomesta sanoi haluavansa asua kaukana Oulun hälinästä, eli 25 km keskustasta. Hän oli itse Milanosta kotoisin. Ihmetteli myös, miksi moottorikelkkasafarien järjestäjät edellyttävät alkometrin käyttöä ennen ajamista. Oli sitten kuullut, että joku britti oli puhaltanut 2,2 promillea, joten on siis tarpeen. Hän kehui niin tätä Lapin maiseman avaruutta, että haluaisi muuttaa tänne kokonaan. Mäen laella toivotimme toisillemme mukavaa päivää. 

West pointilla tuolihissi meni jumiin. Kun se taas saatiin kuntoon, joku heitti vierestä, että boomerit varmaan saaneet sen jumiin. Minulla boomerilla jäi sauvat kuomun väliin, mutta kertaakaan en pudonnut hissistä.

What happens in Levi, stays in Levi. Hullussa Porossa emme kuitenkaan käyneet 😊.