Elämää otusten kanssa

Lapsenlapsen ahmaspistiäiskokoelmasta

Otus munii toisen otuksen sisälle tai ulkopinnalle, ja kuoriuduttuaan toukka syö isäntänsä elävältä. Reijo Jussila pyydysti ensimmäisen otuksensa kotipihaltaan Korsholmanpuistikko 16:sta Vaasasta 21.8.1955. Ensimmäisen tieteelle uuden lajin hän kuvasi vuoden 1965 väitöskirjassaan. Ahmaspistiäiset - tuttavallisemmin otukset - Kevolta Peruun ja Singaporesta Grönlantiin ovat olleet tutkijan mikroskoopin alla jo lähes seitsemänkymmentä vuotta. Tieteellisiä julkaisuja on kertynyt yli 140, ja vuosien saatossa Jussilalle on syntynyt upea oma ahmaspistiäiskokoelma.

Loispistiäiset tuovat tasapainoa maailmaan

Isäntänsä elävältä syövät otukset eivät kuulosta kovin mukavilta, mutta loispistiäiset kantavat oman kortensa kekoon maailman järjestyksen ylläpitäjinä. Tuholaiset lisääntyisivät aivan hirveästi ilman niitä. Joitain loispistiäisiä käytetään myös luonnonmukaisina tuholaistorjujina kasvihuoneissa, valaisee Jussila.

Ahmaspistiäisten heimo on runsaslukuinen ja monipuolinen loispistiäisten heimo. Suomessa lajeja tunnetaan noin 2700. Pistiäisten lahkoon kuuluvan Ichneumonidae (engl. Darwin wasps) - loispistiäisheimon suomenkielinen nimi ahmaspistiäiset on Jussilan keksimä, ja se on ollut virallisesti käytössä vuodesta 2009 lähtien. Ovatko pistiäiset sitten ahman näköisiä, vai mistä moinen nimi? Ei nyt sentään, vaikka ahma oli Jussilankin mieleen tullut saaliin kimppuun hyökkäävänä petona. Ehkä lähemmäksi nimen alkuperää pääsee Ahmasvesi, joka on entinen merenlahti ja nykyinen järvi Uudessakaupungissa, kertoo Jussila.   

Vanessa iosta kaikki sai alkunsa

Mistä innostus hyönteisiin sai alun perin alkunsa? ”Siitä, kun Vaasan kihlakunnantuomari Birger Lingonblad pyysi minua katsomaan hänen perhoskokoelmaansa. Olin silloin viisitoista.”, kertoo Jussila. Birger Lingonblad oli jutellut Vaasan Valio-Autossa työskennelleen Jussilan isän kanssa. Autokauppoja ei syntynyt, mutta isä oli kertonut luonnosta kiinnostuneesta teinipojastaan. ”Siitähän Lingonblad innostui, ja pääsin kylään Hjördis ja Birger Lingonbladien hienoon kotiin lähellä Vaasan kirkkoa”, muistelee Jussila. Nuoreen poikaan teki vaikutuksen upean kokoelman lisäksi hänen saama ruhtinaallinen kohtelu kahveineen ja kakkuineen. ”Sain lähtiessä lahjaksi Vanessa ion eli silloin harvinaisen neitoperhosen. Siitä kaikki alkoi. Seuraavana kesänä rupesin keräämään näitä isoja päiväperhosia”, kertoo Jussila. Birger ja Hjördis Lingonbladin noin 900 yksilön perhoskokoelma kuuluu nykyään Pohjanmaan museon luonnontieteellisiin kokoelmiin. Suurin osa siitä on tällä hetkellä luonnontieteellisen keskusmuseon hallussa Helsingissä. (Jokela, T., 2022)

”Gradututkielmani tein perhosista, mutta sen jälkeen halusin tutkia jotain erikoista – jotain, mitä niin moni muu ei tee. Mietin, että loispistiäisiä on vaikka kuinka paljon, ja ne olivat kauniita, joten niistä voisi saada myös hienoa kokoelmaa”, kertoo Jussila. Jussila pyysi ja sai käsiinsä ruotsalaisen Ichneumonidae -tutkija A. Romanin väitöskirjan vuodelta 1909, ja siitä tuli ponnahduslauta omaan lisensiaattityöhön ja edelleen väitöskirjaan. Kuten gradun, niin lisensiaattityön ja väitöskirjan materiaali on kerätty Lapin Kevon alueelta. ”Siihen aikaan Kevon tutkimuslaitos oli rinkka mun selässä”, naurahtaa Jussila.

Tärkeä esikuva nuorelle Jussilalle oli myös pistiäistutkija Wolter Hellén, jota hän kävi usein tapaamassa Helsingin Käpylässä. ”Wolterin ansiosta pääsin lopullisesti kärryille ahmasista”, sanoo Jussila. 

Haavit heiluen maailmalla

Ahmaspistiäisten heimo on suuri, ja niitä löytyy Euroopan lisäksi kaikkialta maailmasta Intiasta Etelä-Amerikkaan ja Singaporesta Afrikan mantereelle. Antarktiksella lajeja ei ole tiettävästi tavattu, mutta Jussila kertoo kuvanneensa paljon muun muassa grönlantilaisia lajeja. Kysyttäessä hienoimmista pyydystämistään pistiäisistä, Jussila mainitsee vuoden 1965 väitöskirjassaan kuvaamansa kauniin Ophion kevoensiksen ja Singaporesta vuonna 1994 myös tieteelle uutena lajina kuvaamansa jännän Singalissaspis tricolorin.

Yhden ikimuistoisimmista tutkimusretkistään Jussila teki Peruun vuonna 1998 yhdessä Ilari Sääksjärven kanssa. Haavit heiluivat niin Amazonian alueella kuin Andeilla. Jussila sai aikoinaan entisen Kastun lukion oppilaansa innostumaan ahmasista niin, että linnut saivat jäädä. Lieneekö ylioppilaslahjaksi annetulla hienolla ahmaspistiäislaatikollisella ollut osuutta asiaan. Nykyään professori Ilari E. Sääksjärvi on Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön johtaja.

Paapan hyönteiskokoelma

Kotona Turun Paattisilla Jussilalla on nyt oma upea hyönteiskokoelma, jollaisesta hän nuorempana vasta haaveili. Työ pistiäisten parissa jatkuu edelleen, ja kirjallisuutta riittää hyllyissä metrikaupalla. Haastattelupäivänä Jussila kertoo juuri printanneensa 143. julkaisunsa.

Iltaisin Jussila laittaa valitsemansa otukset hiekalla täytettyyn astiaan pehmenemään. Seuraavana päivänä kosteus on saanut aikaan sen, että siivet, koivet ja tuntosarvet saa helposti muokattua nätimmän näköisiksi ja helpommin preparoitaviksi. Tammikuussa yhdeksänkymmentä vuotta täyttävä Jussila preparoi myös pikkiriikkiset, jopa kolmen millin otukset.

Millainen luonteenpiirre on sitten hyväksi loispistiäistutkijalle? ”Jämpti pitää olla ja vähän omituinen”, vastaa Jussila. ”Normaalit ihmiset tutkivat kasveja tai lintuja, mutta me loispistiäistutkijat ollaan sellaisia erikoisuuksia, ei ollenkaan tavallisia.”, nauraa Jussila. 

Yhdeksi syyksi hyväkuntoisuudellensa Jussila mainitsee geenit, toiseksi tutkimukset ja tekemiset. Paula -vaimon, eli Fammun tärkeys käy myös ilmiselväksi. Jussila, läheisille tuttavallisemmin Paappa, on myös ikionnellinen kaikista lapsenlapsistaan. Paapalla on suuri sydän, jonne mahtuvat kaikki sukulaiset ja ystävät.

***

Reijo ”Paappa” Jussila

·         Syntynyt perjantaina 13.1.1933

·         FK + FM Turun yliopisto, 20.5.1953, FL 29.10.1964

·         FT Turun yliopisto, 21.10.1965 (promovoitu 1966)

·         Dosentuuri Turun yliopisto, 1970 (jatkuu edelleen)

·         Turun klassillisen lyseon luonnonhistorian ja maantieteen ylimääräinen lehtori 1.9.1960 – 31.8.1970

·         Helsingin normaalilyseon vt luonnonhistorian ja maantieteen yliopettaja 1.9.1967 – 31.8.1968

·         Raunistulan yhteislyseon luonnonhistorian ja maantieteen vanhempi lehtori 1.9.1970 – 31.7.1976

·         Kastun lukion ja peruskoulun yhteinen valtion biologian ja maantiedon lehtorin virka 1.8.1976 – 31.7.1996 (toiminut samalla Turun ja Porin lääninkouluttajana ja -ohjaajana)

·         Kastun lukion vararehtori 1.9.1986 – 31.12. 1993

·         Kastun lukion apulaisrehtori 1.1.1994 – 31.7.1996

·         Kolme lasta ja kuusi lastenlasta

·         Asuu Turun Paattisilla lammen rannalla puolisonsa Paula ”Fammu” Lammes-Jussilan kanssa.

·         Täyttää 90 vuotta perjantaina 13. tammikuuta 2023.

* Lingonbladien perhoskokoelma käsittää noin 900 yksilöä, ja on kerätty noin 1920-40 -luvuilla. 

Lähteet: 

Reijo Jussilan haastattelu

Tuomas Jokela, Amanuenssi, Luonnontieteelliset kokoelmat, Vaasan kaupungin museot

Ebban tarina III

Pläts! Ebba sai inisevän hyttysen litistettyä poskeaan vasten. Kammarissa oli vielä hämärää, mutta pari auringonsädettä välkehti välillä sisään. Ihana aamu - kaikki on vielä edessä, mietti Ebba mielessään. 

Muut vielä tuhisivat pedeissään, joten Ebba koitti siirtää vaivihkaa jalkansa sängyn reunojen ulkopuolelle, ja hivutti jalat yksi kerrallaan viileälle puulattialle. Se narahti joka askeleella. Ebba pidätteli hengitystään, mutta pääsi ulko-ovelle muiden heräämättä. Isä käänsi kylkeään, mutta puhina ja kuorsaus jatkuivat hetken päästä. Ebba sujautti nahkasaappaansa jalkaan, ja avasi varovasti tuvan oven, ja sujahti ulos. Verannalla Ebba hengitti syvään sisään raikasta kevätilmaa pään noustessa samalla ainakin pari senttiä. 

Maa oli vielä kostea, ja puiden lehdillä oli kastetta. Ebba hyppeli polkua pitkin kohti rantaa.Valkovuokkojen kukat olivat vielä kohmeisia ja nupuillaan. Muutaman tunnin päästä ne olisivat syli auki kohti aurinkoa. 

Ebba istahti mukanaan ottamansa filtin päälle rantakivetykselle. Meri oli ihan tyyni. Jos kukat vielä verryttelivät, niin linnut olivat jo täydessä vauhdissa. Haahkapari lensi aivan veden pintaa myöden Ebban silmien edestä. Telkkäkoiras oli jo löytänyt mielitiettynsä, ja pöyhisteli rintaansa naaraalle. Naarastelkkä ei vaikuttanut kiinnittävänsä mitään huomiota viereiseen performanssiin.

Tänään on isän syntymäpäivä. Ebba ponnahti ylös, otti filtin kainaloonsa, ja päätti mennä laittamaan tulen keittiöön valmiiksi aamiaista varten. Äiti oli leiponut kotona tiikerikakkua juhlan kunniaksi. Isä vielä teeskenteli nukkuvansa, kun muut herättivät hänet laulullansa: 

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea isä, paljon onnea vaan!