¡Vale!

Helsingissä oli paksu pilvilautta, ja kesti aikansa, ennen kuin pääsimme pilvien yläpuolelle. Lensimme kohti auringon laskua, tarkemmin sanoen kohti Madridia. Olin ollut ensimmäisen kerran Madridissa vuonna 1995 kesätöissä, ja ystäväni 30 vuoden takaa olivat meitä vastassa. Jälleennäkeminen oli odotettu. Edellisen kerran olimme nähneet Helsingissä vuonna 2017.

Airbnb

Olimme valinneet airbnb -asunnon Retiron alueelta, samaa nimeä kantavan puiston itäpuolelta. 

Asuimme Calle de Ibizalla viikon ja nautimme alueen rauhallisuudesta, puhtaudesta ja paikallisuudesta. Kaduilla kuuli lähinnä espanjaa.  

Jos haluaisi ostaa Retirosta asunnon, joutuisi tällä hetkellä maksamaan lähes 10000 eur / m2. Kerrostalojen käytävissä oli poikkeuksetta rampit portaissa. Laki pakottaa siihen, että kaikilla asukkailla on esteetön pääsy joka paikkaan. Meilläkin oli Otto -niminen nelipyöräinen kaveri mukana matkassa, ja oli ilo todeta, että sillä pääsi kaupungissa hyvin kulkemaan.

Buenas - Huomenta

Tärkeintä majapaikassa on hyvä sänky, pehmeä tyyny ja hiljainen asunto, mutta olihan se mukavaa, kun kerrostalomme ala-aulassa portero eli vahtimestari toivotti meille hyvät huomenet ja illat joka päivä. Koulussa opetetaan sanomaan Buenos días tai Buenas tardes, mutta arjessa aika moni lyhentää kummatkin tervehdykset sanomalla ihan vaan Buenas.

Callejear - kuljeskella

Minun lempipuuhaani matkoilla on vaellella pitkin poikin, ja sille sopiva espanjankielinen verbi on callejear. Calle on katu ja calleja on kuja, joten callejear on kuljeskella pikku kujilla.

Toledo on oiva paikka sellaiseen. Ystävämme veivät meidät sinne yhdeksi päiväksi retkelle. Kaupunki on yksi Unescon maailmanperintökohteista, ja se sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Madridista.

Joimme aamukahvit ja söimme paikallista marsipaania Plaza de Zocodoverilla. Zocot olivat keskiaikaisessa Toledossa monikulttuurisia paikkoja, jossa kristityt, juutalaiset ja muslimit tekivät kauppaa rinnakkain. Osattaisiinpa nykyäänkin elää rinnakkain.

Kävimme Toledon katedraalissa sisällä, ja täytyy sanoa, että se oli yksi hienoimmista kirkoista, joissa olen käynyt. Kivointa oli ihmetellä ja kommentoida kaikkea yhdessä espanjalaisten ystävien kanssa.

Estar feliz – olla iloinen

Espanjassa on kaksi olla -verbia. Toinen olla on väliaikaista olemista ja toinen olla on pysyvää. Olemme iloisia väliaikaisesti, mutta ei ole surullisuuskaan pysyvää. Suomalaisia olemme kutienkin aina, joten silloin käytetään ser -verbiä. Soy finlandes y estoy feliz.

Sain puhua espanjaa niin paljon, kuin halusin, koska Madridissa ei puhuta kovin hyvin englantia. Käytimme jonkin verran Boltia, ja matkat sujuivat rattoisasti keskustellen kuskien kanssa. Erityistä kiinnostusta herätti Otto -skootteri, ja se miten se kootaan pienen lentolaukun kokoiseksi paketiksi.

Kaiken kaikkiaan minun kokemukseni mukaan madridilaiset ovat tosi leppoisaa, ystävällistä ja iloista porukkaa, mutta kielitaidolla oli varmasti oma osuutensa, että saa ihmisiin kontaktin.

Flores - kukkia

Kävin pari kertaa juoksulenkillä Retiron puiston reunoja pitkin niin, että matkaa kertyi noin viisi kilometriä. Pompin pitkin poikin ahmien kevätilmaa keuhkoihin ja mielen sopukoihin. Kirsikka- ja luumupuut olivat juuri puhjenneet kukkaan.  

Myös vihreät papukaijat olivat niistä innostuneita, ja popsivat kukkia suuhunsa.

Retiron puistossa oli juoksijoita aamusta iltaan, ja vartija-autot kiertelivät siellä täällä tehden puistosta siistin ja turvallisen.

Goya, Greco ja Guernica

Mitä olisi Madrid ilman Prado -taidemuseossa käyntiä. Valitsimme valtavan museon kokoelmista kaikista kuuluisimmat teokset ja luimme tekoälyn koosteen kunkin taulun edessä. Goyan La maja desnuda ja La maja desvestida olivat vaikuttavia. Boschen tai madridilaisittain Boscon 1500 -luvulla maalattu The Garden of Earthly Delights sekä Tríptico del Carro de Heno muistuttivat ihmisten ahneudesta. Näissä tauluissa paha saa palkkansa.

The Judgement of Paris, Peter Paul Rubens

Reina Sofía -museon vetonaula on Picasson 1937 tekemä Guernica. Saksalaiset ja italialaiset tukivat Francon kansallismielisiä Espanjan sisällissodassa ja pommittivat Baskialueella sijaineen Guernican kaupungin maan tasalle. Tasavaltalaiset tilasivat Picassolta tämän jälkeen tapahtumasta taulun. Teos kuvaa sodan kauhua ja on yksi tunnetuimmista sodan vastaisista teoksista. Kauhun keskellä on kuitenkin kukka, joka tuo toivoa. Siitä pidin eniten.

Guernica, Pablo Picasso

Hortaleza

Chueca on minusta yksi kivoimmista ja mukavan rosoisista Madridin alueista. Sen läpi kulkee Calle de Hortaleza. Sitä pitkin haahuilin paljon vuonna 1995, ja niin teimme tälläkin kertaa. 

Koukkasimme Mercado San Antónin kautta kahville Cafeteria Verdoyhin ja söimme yhdet churrot eli upporasvassa paistetut suolaiset pötkylät. Naapuripöydän vanhempi rouva maisteli paksumpaa porraa, ja huomattuaan, että vilkuilin hänen suuntaan hän kirjoitti serviettiin osoitteen, josta saisimme hakea kunnon churroja ja porria.

Ibiza

Calle de Ibiza, 41 oli meidän kotimme viikon ajan maaliskuussa 2026. Suosittelen!

Joder

Tämän sanan kuulee joskus sanottavan, kun jokin menee pieleen, tai lyö varpaansa jonnekin.

Las Meninas - hovineidot

Se on hieno Velázquezin taulu Pradossa. Keskellä on prinsessa Margarita, jonka ympärillä hovineidot pörräävät. ”Vaatimaton” taiteilija on maalannut itsensä teokseen, ja kuningattaren ja kuninkaan heijastus näkyvät takana peilissä.

Las Meninas, Diego Rodríguez de Silva y Velázquez
Copyright Museo Nacional del Prado

Majo, maja – mukava, symppis

Majo/maja (äännetään maahho/maahha) tarkoitti 1700 -luvulla madridilaista tyylikästä, viehättävää ja itsevarmaa henkilöä. Goyan maalauksessa esiintyy juurikin sellainen maja. Sittemmin adjektiivilla viitataan mukavaan ja sympaattiseen henkilöön yleensä, esim. es muy maja – hän on tosi kiva. Tässä muuten käytetään ser -verbiä, koska symppis on pysyvä ominaisuus.

La maja desvestida, Francisco de Goya y Lucientes
Copyright Museo Nacional del Prado

Tapas

Kotikulmillamme oli monta hyvää tapas -paikkaa, joista baskilaiset Txirimiri sekä perretxiCo tarjosivat tosi herkullisia tapaksia. Uusin tuttavuus olivat cogollos eli paahdetut salaatinpalaset. Myös grillatut artisokat eli alcachofa a la plancha hävisi nopeasti parempiin suihin. Ibericon kinkkua taidettiin syödä melkein joka päivä loman kunniaksi.

Vale!

Okei, sopii, hyvä on, selvä, onko näin hyvä jne. Valea käytetään Madridissa ihan koko ajan, ja äänenpainolla merkitys muuntuu sopivaksi erilaisiin tilanteisiin. Vale?

Töiden välissä

Työtön

Istuimme ystävän kanssa lounasravintolassa Ainoan kauppakeskuksessa Tapiolassa. Oli joulukuu 2025. Olin jäänyt YT-neuvotteluiden seurauksena työttömäksi. Ennen kuin sanoin sen ääneen, vilkaisin ensin oikealle, sitten vasemmalle, ja sen jälkeen sanoin hiljaa: Olen työtön.

Jätettyäni työttömyysviranomaisille ilmoituksen minulle tuli kirje kotiin, jossa kerrottiin, että jos en ole tavoitettavissa minulle ilmoitettuna aikana, siitä tulee minulle seuraamuksia sen ja sen pykälän perusteella. Tuo lappu tosin tuli kotiin pari päivää sovitun puhelinsoiton jälkeen. Olin saanut samanlaisen ukaasin aiemmin myös tekstiviestitse. Mainittakoon kuitenkin, että minulle soittanut työvoimaviranomainen oli oikein ystävällinen.

Suomi on tällä hetkellä EU-maiden kärjessä työttömien määrässä, ja joukossa on poikkeuksellisen paljon myös korkeakoulutettuja. Ei työttömyydestä silti kauheasti huudella, mutta kun olen kertonut omasta tilanteestani, useat vastaavat, että minullekin on käynyt noin. Moni sanoo, että YT -neuvotteluiden jälkeen ei pidä ajatella, että kyse olisi itsestä, mutta humanoidi pitäisi olla, jos ei miettisi, mitä tuli itse tehtyä, mitä jätti tekemättä, mitä sanoi tai mitä jätti sanomatta. Lopulta päädyin keskusteluissani itseni kanssa siihen, että voin katsoa kirkkain silmin itseäni peilistä. 

Kun tuntemattomat ihmiset tapaavat toisiaan ensimmäistä kertaa, aika moni kysyy melko heti nimen jälkeen: ”Missä sä oot töissä?” Työpaikoilla ja ammateilla on hirveän suuri rooli ihmisten välisissä keskusteluissa. Työ on kuin harteilla oleva viitta, jonka taakse piiloutua.

Mellan jobb

Aloitin ruotsin kielen opiskelun tammikuussa ja aika pian olin tilanteessa, jossa minulta kysyttiin, mitä teen työkseni. Vastasin että jag jobbar inte, mutta heti perään käänsin englannista ruotsiksi, että jag är mellan jobb. Koska olin hyvällä tuulella ja innoissani uusista kieliopinnoista, jatkoin, että tilanne ei ole niin musta kuin klikkiotsikot kertovat, vaan minulla on esimerkiksi seuraavana päivänä yksi haastattelu. Jatkoin, että minulla on hyviä kontakteja, ja uskon työn löytyvän jossain vaiheessa. Jag är också mycket nyfiken, ja suhtaudun tähän matkaan tutkimusretkenä. Yksi voivotteli Suomen työttömyystilannetta, toinen oli ihan hiljaa, kolmas koetti sanoa jotain kannustavaa.

Työttömän leima on vähän samanlainen kuin sairaan tai eronneen leima. Ihmiset eivät aina oikein tiedä, miten toimia tai mitä pitäisi sanoa. Minäkin olen saanut mitä erilaisimpia toivotuksia, joista tämä oli erityisen mieluinen: ”There is life outside X!” Olihan minulla pitkä ura takana samassa yrityksessä. Tarinat siitä, miten jollain toisella menee vielä huonommin, eivät ole minusta kovin kannustavia, koska silloin tuntuu, että se toinen ihminen ei kuunnellut yhtään, mitä minä juuri sanoin. 

Suomeksi voisin kutsua itseäni esimerkiksi työnhakijaksi, mutta mellan jobista käännetty töiden välissä kuulostaa minusta parhaimmalta.  

Lapasia ja kohtaamisia

Valmistuin joulukuussa 1996 ja aloitin työurani tammikuussa 1997, ja olen siitä lähtien ollut aina töissä. On monella tapaa outoa, kun ei käy töissä.

Auton katolle on kertynyt esimerkiksi senttikaupalla lunta, kun työmatkat ovat jääneet pois. Punainen Yaris näyttää nyt vähän isommalta viereisen Teslan ja toisen ison sähköauton puristuksissa. Bensaa olen tankannut aiemmin kerran viikossa. Nyt en edes muista, koska olen viimeksi käynyt ABC:lla.

Olen käynyt keskellä päivää Elixiassa tai ajanut Porvooseen ja takaisin. Huono omatunto on meinannut hiipiä seuraksi, jos en ole käyttänyt koko päivää työnhakuun. Työn tekemisen tai hakemisen tärkeys on iskostunut syvälle. Rajansa hakemuksillakin on, muistutin itseäni ja lompsin salille ja Brunbergin tehtaalle.

Minä kaipaan vuorovaikutusta, ja harmillista työttömäksi jäämisessä on ollut se, että olen menettänyt hirveästi ihania ihmisiä päivittäisestä elämästäni. Ja niitä ihmisiä on p a l j o n. Kaikkia ei voi pitää mukana, mutta onneksi jokin joukkio tulee varmasti mukaan jatkoon.

Turvallisuuden tunteen menetys, kun tajuaa, ettei kohta saa enää palkkaa, on järisyttävä. Sitten kun miettii järjellä, eihän sitä kauheasti mitään tarvitse. Kaapit ovat täynnä ruokaa ja vaatteita riittää päälle pantavaksi monta kerrosta. Yksi hassuimmista peloista on ollut se, että tyhmentyisin, kun en ole töissä. Pelko on absurdi, mutta sellaisiahan ne helposti ovat. Lapasia ja sämpylöitä olen tehnyt enemmän kuin vuosikausiin, mutta aivoni janoavat myös muuta. Olen kuunnellut podcasteja, käynyt museoissa ja tavannut ystäviä. Jossain vaiheessa muistin myös kirjoittamisen, ja aivosolut alkoivat kehrätä. 

Kerran kävellessäni Elixiaan sain ex tempore seuraa naapurista, jolta sain erinomaisen kannustavia ajatuksia. Toisella kertaa juttelin toisen naapurin kanssa. Kun arki on hiljentynyt, eteen on alkanut ilmestyä mielenkiintoisia kohtaamisia. 

Mozzarellasämpylöitä ja diplomatiaa

Olen maksanut Ekonomiliiton jäsenmaksua vuodesta 1997, ja aika monta kertaa olen miettinyt, että onpa kallista. Nyt olen osallistunut muutamiin tapahtumiin, ja yksi tällainen oli vierailu eräässä viestintätoimistossa. Saavuttuani paikan päälle minua vastassa oli kourallinen ihmisiä syömässä mozzarellasämpylöitä, ja lavalla odotti vuoroaan nuori toimitusjohtaja. Hän piti pirteän puheenvuoron, minkä jälkeen sai esittää kysymyksiä. Mietin, että voisin hakea tähän toimistoon toimistomummoksi. Takkia päälle pukiessani kuuntelin jälleen kerran yhden ihmisen nurinaa Suomen työttömyystilanteesta. Koin olevani väärässä paikassa, mutta jotain hyvää tästäkin varmasti seuraa. Vihjaisin toimistosta ystäväni jälkikasvulle. Ehkä paikka sopisi hänelle. 

Toinen mielenkiintoinen vierailukohde oli USA:n suurlähetystö Kaivopuistossa. Oli ihan avartavaa kuulla, miten he toimivat, ja millaista väkeä siellä on töissä. 

Match

Työpaikan etsiminen on kuin treffeillä kävisi. Koskaan ei voi tietää, milloin match syntyy. Se voi tapahtua milloin vain.  

”Hur gick intervjun”, frågade kurskamraten följande vecka 

”Jag fick jobbet.” 

”Oj, vad fint, grattis!!!”

”Tack så mycket, jag är taggad.”(suom. …olen innoissani.)

Aloitan uudessa työssäni helmikuun alussa 2026.

Seikkailu Skotlannin Ylämailla

Edinburgh - Pitlochry

Mukana pinkissä matkalaukussa olivat uuden karheat vaelluskengät sekä uimapuku. Saa nähdä, kummat olisivat enemmän käytössä. Sääennusteiden mukaan matalapaine pörräisi Skotlannin yllä.

Matkalla lentokentälle luimme netistä, että Skotlannissa on noin 5,5 miljoonaa asukasta. Skotin murretta, englannin lähisukukieltä puhutaan Skotlannin alamailla, kun taas gaelia puhutaan erityisesti Skotlannin ylämailla, jonne me olimme matkaamassa. Ylämaat on englanniksi The Highlands, skotiksi The Hielands ja gaeliksi A’ Ghàidhealtachd.

Lento Edinburghiin kesti vain 2,5 tuntia, mikä oli aika mukavaa. Olimme vuokranneet auton etukäteen lentokentältä, ja Peugeot 308 odotti meitä Aviksen parkkipaikalla. Ajomatka Pitlochryyn sujui mallikkaasti pääosin moottoritietä ajellen. Olin stressannut etukäteen ihan turhaan vasemmanpuoleista liikennettä, vaikka se oli ainakin minulle aika selkeää heti alkuun. Peugeotissamme oli myös kunnon navigaattori, ja lisäksi Joel opasti rauhassa pelkääjän paikalla.

Glen Etive

Koko ajomatka Pitlochryyn tihutti tai sateli, mutta tiet olivat hyvät ja maisemat vehreitä. Vähän väliä teiden varsilla näkyi suuria lammaslaumoja. Lähestyessämme Pitlochryä tiekyltteihin ilmestyi haltijakieltä muistuttavia tekstejä. Olimme saapuneet Ylämaan portille. Fàilte gu Baile Chloichridh eli tervetuloa Pitlochryyn!

Ardvane Bed & Breakfastin omistaja oli ollut syöttämässä hevosia, ja hän saapui sopivasti majapaikan pihalle samaan aikaan kanssamme. Kokolattiamatoilla vuoratun huoneemme ikkunoista näkyi sumuiset ja vehreät kukkulat kylän ympärillä. Rinteillä lehmät nyhtivät ruohoa.

Pitlochry - Fort William

Aamiaiseksi sai valita uppomunan lisäksi paistettuja, keitettyjä tai munakokkeliksi vatkattuja kananmunia. Kahvin kanssa oli tarjolla jopa laktoositonta maitoa. Vatsat täynnä kävimme vähän kurkkaamassa, miltä Pitlochry näyttää päiväsaikaan. Elokuun viimeisenä viikonloppuna kylässä oli rauhallista ja leppoisaa. Paikalliset tervehtivät meitä vastaan tullessaan. Kylän reunamilla seisoi vanha punainen puhelinkoppi. Kokeilimme, ja kyllä sieltä tuuttaus kuului. Harmi, kun ei ollut kolikoita. Muuten olisi soitettu kotiin.

Pitlochry

Joelilla ei ollut kunnon vaelluskenkiä, joten ostimme sellaiset paikallisesta urheiluliikkeestä. Kengät osoittautuivat erittäin tarpeellisiksi. Kaupan myyjän kanssa oli hauska rupatella sen verran kuin paikallisesta murteesta ymmärsin. Joelin korvat taipuivat paremmin skottiaksenttiin. Elokuussa Pitlochry on täyteen ammuttu turisteja, mutta marraskuussa kylä muuttuu kuulemma kummituskaupungiksi. Talot näyttivät kieltämättä vähän pahaenteisiltä.

Pitlochry

Seuraava kohteemme oli Port William Skotlannin länsirannikolla, mutta Joel oli löytänyt lähettyviltä Blair Athollin kylästä Blairin linnan, joten ajelimme ensin sinne. Linna oli kuin prinsessasadusta. Pihapiirissä oli roomalaisen metsästyksen jumalattaren Dianan mukaan nimetty alue, Diana’s Grove, jossa oli huikean korkeita kuusia ja hervottoman paksuja puiden runkoja. Kuusien kehuttiin olevan Britannian korkeimpia.

Diana's Grove, Blair Castle

Yhtäkkiä linnan pihalle tepasteli säkkipillin soittaja kiltissään. Siinä se seistä soitteli ja käveli edestakaisin linnan pihalla.

Blairin linna oli sisältä pramea, ja erikoiseksi ja erityiseksi sen tekivät lukemattomat kauriiden sarvet seinillä. Tanssisalissa vetelin muutamat valssin askelet

Pitlochry ja sen ympäristö jäi mieleen vehreänä keitaana keskellä Skotlantia. 

Blair Athollin kylästä suuntasimme suoraan määränpäähämme Fort Williamiin. Matka taittui jännittävissä tunnelmissa sen takia, että tiet A889 ja A86 olivat paikoin tosi kapeita kahdelle autolle vierekkäin. Minua ei sinänsä pelottanut vasemmanpuoleinen liikenne, mutta välillä renkaat viistivät tien ulkoreunan kuoppien reunoja. Olin ottanut varmuuden vuoksi täyden vakuutuksen autoon, ja näillä teillä ajellessa se tuntui ihan hyvältä päätökseltä. Maisemat reitin varrella muuttuivat karummiksi, mitä lähemmäs Fort Williamia ajeltiin. Kanervat värittivät skotlantilaisia nummia.

Majoituimme Cruachan -nimisessä hotellissa, ja ikkunasta avautui näkymä Loch Linnhelle. Opittiin muuten, että loch eli järvi tai merenlahti ääntyy gaelin ja skotin kielillä loh ja perään kurkkuäänne eikä lok. 

Loch Linnhe

Emme jääneet pitkäksi aikaa paikoilleen, vaan halusimme käydä tervehtimässä Ben Nevisiä eli Skotlannin korkeinta vuorta.

Kiipesimme tunnin luonnon kiviportaita ylös lampaat seuranamme. Tuuli yltyi vähän turhan kovaksi huippua kohti, joten käännyimme kannoillamme. Sade liukasti kivet, joten hyvä, että kummallakin oli jalassa kunnon kengät. 

Ben Nevis ja Late Lammas

Rinteillä mustapäiset Late Lampaat olivat aika söpöjä. Välillä näkyi, kun paimenkoira antoi lampaille kyytiä. Aikamoista kipitystä lampaat vetivät jyrkillä vuoren rinteillä. Ihme, että pysyivät pystyssä, mutta onhan niillä sentään neljä jalkaa tasapainottamassa. 

Joel toimi matkalla ravintolamestarina ja löysi meille joka illaksi hyvät ruokapaikat. Kun kala on tuoretta, kuten Fort Williamin Crannog at Garrison West -ravintolassa, fish and chips -ateria maistui erinomaiselta. Samaisessa ravintolassa Joel söi ehkä isoimman äyriäispastan ikinä.

Fort William - Callander

Aamuinen näkymä Loch Linnhelle oli hieman pilvinen, mutta aurinko valaisi vastakkaisen rannan kukkuloita. Poijuissa kiinni olevat veneet keikkuivat aalloissa. Nautimme aamiaisen ennen kuin hyppäsimme Peugeotiin tähtäimessämme Glenfinnan Viaduct eli Finnanin laakson viadukti. Höyryjuna ajelee pari kertaa päivässä pitkin viaduktia, mutta juuri nyt oli meneillään huoltokatkos, joten emme nähneet savua tupruttavaa punaista veturia. Maisemat olivat kuitenkin vaikuttavat muutenkin. 

Glenfinnanin viadukti

Ajoimme takaisin samaa reittiä ja poikkesimme Caolin kylässä lounaalla. Siellä vaikutti olevan pelkkiä aitoja paikallisia ihmisiä, ja hintataso oli ihan eri luokkaa kuin viereisessä Fort Williamissa. Jättiannos fajitaksia maksoi 8,50 puntaa. Kaikki muut asiakkaat tuntuivat tuntevan toisensa. Bake-n-Roll oli ainoa paikka, jossa tarvitsimme käteistä tällä matkalla.

Olin lukenut ja kuullut kaikkialta, että Skotlannin kaunein tie on Etiven laakson eli Glen Etiven halki kulkeva yksikaistainen tie. Lähes yhtä monta mainintaa löytyi siitä, että tie on tosi vaarallinen, koska tielle ei mahdu kuin yksi auto kerrallaan. Ohituspaikkoja kuulemma olisi kuitenkin. Uteliaisuuttamme halusimme käydä ainakin vilkaisemassa, miltä tie näyttää. Lopulta ajoimme aika pitkälle laaksoa, koska eihän siellä ollut mitään hätää. Liikennettä oli tosin harvakseltaan, mikä varmasti vaikutti asiaan. Laakso oli kaunis kuin mikä, ja imimme maisemia ja mättäitä itseemme. 

Glen Etive

Glen Etiven jälkeen päätimme lähteä pienelle patikointiretkelle Buachaille Etive Beag -nimiselle vuorelle. Se jää hieman kuuluisamman Buachaille Etive Mòr -vuoren varjoon. Jälkimmäinen oli sumun peitossa, joten valitsimme Beagin. Minulla oli tuulen ja sateen kestävä takki, ja Joelilla goretex -housut, mutta olisi tietysti hyvä, että kaikki vaatteet pitäisivät vettä. Lähdimme kiipeämään pitkin vuoren rinnettä kulkevaa polkua. Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit.

Buachaille Etive Beag

Mitä korkeammalle pääsimme, sitä enemmän vesi piiskasi kasvoja, ja pisarat ropisivat huppuun. Tuulenpuuskat olivat myös aika voimakkaita, joten saimme tasapainoilla ihan kunnolla. Päätimme laskeutua pikkuhiljaa takaisin autolle. Olo oli onnellinen ja litimärkä Buachaille Etive Beag -porrastreenin jälkeen. Vaihdoimme kuivat vaatteet ja jatkoimme matkaa kohti Callanderia. Matkalla maisemat vaihtuivat jylhistä vuorista ensin laakeiksi soiksi ja sitten vehreiksi alamaiksi. Juuri ennen Callanderia näimme muutamia Highlander-lehmiä. Pääasiassa Ylämaiden maisemia pumpuloivat kuitenkin lampaat. 

Callanderin kylän raittia koristivat piparkakkutaloilta näyttävät toisiinsa tukeutuvat talot. Lubnaig Guest House oli paras majoituspaikka tällä matkalla. Talo oli kodikas ja siisti, ja omistajat pitivät vieraista hyvää huolta. Olimme kirjaimellisesti heidän kotonaan.  

Lubnaig Guest House, Callander

Callander - Edinburgh

Tiistaina palautimme auton Edinburghin lentokentälle ja hyppäsimme raitiovaunuun kohti St. Andrew’n aukiota, jossa hotellimme sijaitsi. 

Victoria Street, Edinburgh

Edinburghin linna

Edinburgh oli ylväs ja komea, mutta sielu jäi Skotlannin nummille seikkailemaan. Parasta lomassa oli joka ikinen päivä.

Glenfinnan