Mustikkamehua ja upeita maisemia

Finnairin mustikkamehu on ihan luksusta näinä päivinä. Se maistui poikkeuksellisen hyvältä maaliskuussa 2021 😋.

Finnair siis lennätti meidät Kittilän kautta Ivaloon, ja perille Saariselälle päästiin hienosti paikallisbussin kyydissä. Enpä ollut tullut ajatelleeksi, että kaikki tiekyltit ovat myös saameksi. Saariselän saamenkielinen nimi on Suoločielgi.

Tultiin pimeän aikaan perille Herrantertun lomahuoneistoon, joten vasta aamulla nähtiin, miten mukavat näkymät ikkunoista avautui. Ensimmäinen ihmetys oli puissa roikkuvat naavat, vaikka välillä ne muistuttivat minusta kainalokarvoja, lepakoita tai viiksiä.

En päässyt mallista selvyyteen, joten jääköön viikset Lappiin.

Ensimmäisen päivän hiihtoreitillä pää pyöri kuin hyrrä, koska joka puolella oli niin kaunista. Puissa oli jääkiteitä, ja Kaunispään laduilta avautui melkeinpä maagiset maisemat.

Aurinko lämmitti jo sen verran, että pystyttiin pitämään evästaukoja taukotupien ulkoseinustoilla.

Luton majalla oli keväinen fiilis, kun Lutto -joki solisi iloisesti.

Elettiin Herrantertussa omassa rauhassa. Matkaa Kuukkeli -kauppakeskukseen oli muutama minuutti, joten siellä näkyi välillä muutamia ihmisiä. Lapin puikuloista ja paikallisesta poronlihasta tehty käristys maistui useampanakin päivänä.

Ensimmäisenä päivänä hiihdettiin yli 20 km, joten koitettiin hiihtää välillä vähän vähemmän. Yllättäen kuitenkin kilometrejä tulee, koska reitit ovat niin mukavia nimistä puhumattakaan.

Moitakuru, Rumakuru, Pieranvaara, Vellinsärpimänoja - jo uteliaisuudesta on kiva käydä tällaisissa paikoissa.

Rumakuru

Piispanojalta Pieranvaaralle vievän ladun varrelta

Yhden laturetken loppumetreillä eteemme tepasteli yhtäkkiä joku lintu. Kävi ilmi, että se oli Reetta Riekko. Oli hauska seurata sen laskettelua lumihangilla.

Revontulet. Niin. Niitä me emme nähneet. Eräänä iltana mm. puskimme läpi tuulen ja tuiskun Kaunispään huipulle. Tähtitaivas oli upea, mutta yhtään revontulen häntääkään ei nähty. Mukava kävely oli kylläkin.

Loppuviikon sää oli kaunis, mutta tuuli yltyi. Päätettiin kuitenkin tulla eräältä lenkiltä Kaunispään yli ”kotiin”, koska toinen reitti oli vähän tylsä. Puurajan alapuolella oli vielä suhteellisen helppoa, mutta laella jouduttiinkin sitten puskemaan 18-20 m/s tuulessa. Ihan kuin olisi jossain elokuvassa ollut. Laduista ei ollut enää tietoakaan, vaan dyynit olivat vallanneet ne. Tuli mieleen, että luontoa kannattaa kunnioittaa eikä uhmata. Sen verran otti koville viimeinen nousu, vaikkei meillä mitään hätää ollut.

Tunnelma Kaunispään laella 20 m/s puuskissa

Monivivahteinen, upea, raikas ja puhdas Lappi. Kiitos tästä lomasta!

 

Kaisun kahvila

Kahvia tarjottaisiin kahvikupeista - kunnon espressoa, capuccinoa sekä ehkä mahdollisesti ihan suomalaistakin kahvia.

Asiakkaiksi toivoisin nuoria uudesta Pohjois-Tapiolan Yhteiskoulusta. Kahvilaan pääsisi nopeasti vain suojatien ylittämällä. Sisälle toivoisin myös keitä tahansa, jotka haluaisivat tulla lämminhenkiseen kahvilaan hetkeksi ihan vaan hengähtämään ja haukkaamaan happea.

Sisustuksen pääväri olisi punainen ja tunnelma hymysuinen - vähän samanlainen kuin Amélien kahvilassa lähellä Montmartrea Pariisissa. Oven kun avaa, niin siitä kuuluisi pieni kellon kilinä.

Herkkuina olisi croisantteja, mustikkapiirakkaa, pain au chocolat:eja. Lisäksi mukaansa saisi ostaa uunituoretta kunnon rapeakuorista leipää. 

Yhdessä nurkassa olisi vanhanaikainen musiikkiautomaatti tai kenties levysoitin. Joskus iltaisin kahvilassa voisi esiintyä trubaduuri. 

Kahvilan täyttäisi iloinen puheen sorina ja nauru. Elämä on täynnä mahdollisuuksia!

Ihan kuin ulkomailla

Muukalaiskadun ja Vuorimiehenkadun kulmassa

Viihdyn paremmin kuin hyvin omilla kotikulmillani Tapiolassa, jossa pääsen suoraan ovesta lenkille metsään tai meren rannalle pitkospuista puhumattakaan. Välillä mieli halajaa kuitenkin esimerkiksi Pariisin tai vaikkapa Madridin kaduille ja kujille. Erityisesti pidän aamuisesta kuhinasta kaupungin kaduilla. 

Lauantaina päätinkin lähteä Helsingin kujille. Löysin parkkipaikan yhdeltä lempikaduistani, eli Huvilakadulta. Tähän katuun tutustuin aikoinaan lukion kuvaamataidon tuntien kautta. Istuin tuolla kadulla kerran yhden kokonaisen päivän piirtämässä noita upeita taloja. 

Huvilakadun värejä

Huvilakadun kupeessa Tehtaankadulla oli kivannäköinen kahvila, mutta jatkoin matkaani Korkeavuorenkadulle, jossa Succès -kahvilan pullat tekivät kauppansa. Korkeavuorenkatua tepastellessani välillä melkein unohtui, että on Helsingissä - niin keskieurooppalainen fiilis tuolla kadulla on.

Illaksi olin sopinut treffit hyvän ystävän ja hänen hurmaavan poikansa kanssa, ja matkustettiin makumatkalle Indonesiaan, ts. käytiin Paisano -nimisessä ravintolassa syömässä. Menu oli herkullinen ja tulinen. Oma suosikki oli sitruunainen siikalautanen. 

Paisanon alkuruokia

 Sunnuntaina minulla oli ilo päästä ex tempore metsäretkelle yhden toisen hyvän ystävän kanssa. Vaikka olen asunut Espoossa koko ikäni, niin enpä ollut aiemmin käynyt Hannusjärvellä. 

Nyt kun ei tarvitse kurottaa oikeasti ulkomaille, niin tulee huomanneeksi, mitä kaikkea löytyy yllättävänkin läheltä.

Voilà!

Kohtaamisia

 

Tähänastiseen elämääni on osunut useita kohtaamisia, jotka ovat jääneet mieleen, vaikkakin ovat olleet ihan lyhyitä. 

Näin vajaa viiskymppisenä kaksi viikkoa on lyhyt aika, mutta 16 -vuotiaana kaksiviikkoinen partioleiri Azoreilla oli unohtumaton kokemus, ja nimenomaan kohtaamiset ihmisten kanssa siellä. Asuimme ensimmäisen viikon paikallisessa perheessä, ja ensimmäisestä sekunnista lähtien minulla synkkasi perheen vanhimman tyttären Carolinan kanssa.

Tiedä häntä, syntyikö kiinnostus kielien opiskeluun tuolla Azorien leirillä, mutta joka tapauksessa olen opiskellut melkein aina jotain kieltä jossain - joko koulussa, kauppakorkeakoulussa tai sitten ihan muuten vaan erilaisissa kielikouluissa. 

Espanjaa opiskelin lukuisia vuosia SES kielikursseilla Hakaniemessä Matti Mäkisen johdolla. Minulle on jäänyt mieleen muutama vaki-ihminen tuolta kurssilta. 

Venäjän ja italian opiskelujen jälkeen ajauduin opiskelemaan Brasilian portugalia. Ennen kurssia istuin työpaikkani ruokalassa, ja juttelin erään aiemmin Brasilian suurlähetystössä portugalia opiskelleen kanssa. Hän kertoi minulle, että opiskelu oli tuolla Kaivarin pisteessä tosi kivaa, ja hän oli jopa löytänyt miehenkin noilta kursseilta. Tuolloin olin vielä sinkku, joten tämä yksi lause loi toivoa, että kaikki on mahdollista :). (Huomautus tässä, että mies löytyi kyllä, mutta ei portugalin tunneilta)

Aloitin portugalin opinnot tammikuussa 2017, ja meitä oli muutama ihminen, jotka jatkoivat aina seuraavalle kurssille - opettajat vain vaihtuivat. Nuo tunnit olivat talvipäivien piristys - monta kertaa raahauduin Ursulan parkkikselta väsyneenä tunneille, mutta aina tunnin jälkeen olo oli kuin olisi käynyt Brasilian auringossa. 

Suuri ansio tähän oli kaikilla pirteillä opettajilla ja hauskoilla tehtävillä, mutta myös meidän hyvällä opiskelijapoppoolla. Jarmon kanssa naurettiin moneen kertaan, kun minä ymmärsin kaiken, mutta sanat menivät puhuessa helposti sekaisin espanjan kanssa. Hän taas ei oikein aina saanut puheesta selvää, mutta pystyi kuitenkin suoltamaan helposti portugalin lauseita. Hän oli ollut onnekkaassa asemassa, ja oli päässyt käymään Brasiliassa useita kertoja. Jarmo oli viisas, ystävällinen, huumorintajuinen ja oli tosi luontevaa puhua kaikenlaista maan ja taivaan väliltä hänen kanssaan kahvitauoilla.

Eilen illalla minut saavutti uutinen, että Jarmo oli nukkunut pois elokuussa 2020 kaikille yllätyksenä. Vaikka hän oli "vain" portugalin tuntien opiskelukaverini, niin silti nimenomaan tämä kohtaaminen jätti jälkensä. Sellaisen hyvän jäljen. Olen kiitollinen yhteisistä tunneista, oivalluksista, nauruista sekä Bossa Nova -luennoista Brasilian suurlähetystön portugalin tunneilla 2017-2020. Jarmon muistoa kunnioittaen.

Minä siirryn nyt ruotsin kielen pariin, mutta koitan puolestani viedä hyvän viestikapulaa eteenpäin seuraavilla kielikursseillani. 

Pullopostia saaristomereltä

Tämänvuotinen purjehduksemme vei meidät Högsåran kautta näihin satamiin: Jurmo, Utö, Aspö ja Stenskär. 

Perjantai

Högsåraan meidät toivotti tervetulleeksi Högsåra Hipsters, ja astuttuamme laiturille tuttu laulaja huikkasi välkommen. Rumpan baarissa oli hyvä buugi ja svengi.

...ja jälkkäriksi hurmaannuin tästä suklaakakusta:

Lauantai

Kryssittiin 7 tuntia merellä, ja saavuimme lopulta Jurmoon viiden aikaan illalla. Björkön ja Jurmon välillä tuuli oli kovimmillaan, ja aallot olivat aika isoja. Aivan loppumatka tultiin moottorilla, ja veneen keula hakkasi aika lailla. 

Saatiin kuin saatiinkin viimeinen paikka laiturin päästä, ja päästiin nauttimaan paikallisen alkuasukkaan - kuten hän itse itseään nimitti - savustamaa lohta. Tällainen näkymä oli illallispöydästämme. 

Jurmon vierasvenesatama

Sunnuntai

Herättiin ajoissa, tai oikeastaan koko yö oli aika risainen. Tuuli aika lailla, ja fallit pitivät mekkalaa, mutta sellaista se purjehduselämä välillä on. Päätettiin ottaa rennosti, ja jäätiin vielä toiseksikin yöksi Jurmoon.

Aamiaisen jälkeen lähdettiin tutkimusretkelle, ja käytiin katsomassa vanhaa myllyä Jurmon kylässä. Sen lähellä viihtyivät kolme alpakkaa. Ne olivat aika luikun näköisiä - ilmeisesti villat oli ajettu vähän aikaa sitten.

Jurmon asukkeja

Jurmon saarella on lempeä ja leppoisa tunnelma. Tuntuu, että ilmasto Jurmolla tekee ihmiselle hyvää. Tietysti on varmaan aika erilaista olla saarella keskellä syysmyrskyä tai pimeintä talvea. Onkohan saarella silloin ketään? Kysyin tätä Mattsonin kauppiaalta, ja kuulemma vakituisia asukkaita on kahdeksan, joista hänen perheensä jäseniä on yhteensä neljä. Isänsä Jurmo-Per myi aikoinaan kampeloita saarella vierailijoille. 

Klasu -kauppias kuskaa lapsiansa kesäisin kouluun Utö:n saarelle. Talvisin sinne mennään Baldur -yhteysaluksella. Arkiviikot kuluvat osittain kokonaan Utössä, mutta loppuviikon koulu hoituu etänä Jurmosta käsin. Näin kertoi opettaja-Hanna Utössä vähän myöhemmin. 

Jurmolla kulkee polkuja pitkin saaren kallioita, metsää ja kivikkoa. Käytiin katsomassa myös kuuluisaa Jurmon maamerkkiä Tallenia. Mänty, honka tai petäjä  - mutta minusta se näytti pihlajalta.

Jurmo teki vaikutuksen karuudellaan, avaruudellaan sekä kauneudellaan.

Maanantai

Koska sää näytti suotuisalta, niin lähdetiin aamulla kohti unelmaani eli Utön saarta. Filippan ruori on herkkä, joten pienetkin liikkeet saivat aikaan ison käännöksen, joten sai olla valppaana koko ajan. Ihan hyvin meni kuitenkin :). Utö on niin ulkosaaristoa, että aallot olivat kyllä aikamoisia, vaikka ei edes tänä päivänä kovin kovaa tuullut. 

Unelma toteutui

En ole ikinä ollut näin kauniissa satamassa. Purjeveneen kannella kun istui, niin edessä on upea postikorttimaisema: punaisia ja keltaisia venevajoja ja taloja rannalla.

Osallistuttiin Hannas Horisont -kahvilan pitäjän parin tunnin opastukseen Utön majakalla. Hanna oli loistava tarinankertoja. Hän on alunperin Utöstä kotoisin, mutta asunut pitkään mantereella, kunnes muutti takaisin kotisaarellensa. Hän kertoi juurta jaksain saaren historiasta, ja siitä, montako ykkös- tai kakkosluokkalaista hänen koulussansa on. 

Jouluyönä 1947 tapahtui onnettomuus amerikkalaiselle höyrylaivalle nimeltä Park Victory. Hannan äiti Solveig raahasi tarinan mukaan laivan kapteenin rannalta kotiinsa toipumaan merestä ja puhdistumaan öljystä. Myöhemmin kapteeni lähetti lukuisia tavaralähetyksiä saareen kiitokseksi, ja kävipä myös kapteenin lähes satavuotias vaimo joitain vuosia sitten saarella. 

Saarelaiset eivät antaneet tavaroita ilmaiseksi saaren asukkaille, vaan sen sijaan myivät niitä heille. Tuotoilla teettivät mm. 10 -sakaraisen kynttelikön laivaonnettomuuden uhrien muistoksi. Tuo kynttelikkö on nähtävillä saaren kirkossa. 

Utössä on kaksi luotsia. Kuulemma vielä ei ole merellä yhtään naisluotsia, mutta ehkäpä Aspön Lindasta tulee aikanaan ensimmäinen luotsinainen merelle?

Tiistai

Aamu-uinti veneen perästä lähes peilityynessä meressä oli virkistävää. Käytiin vielä aamulla täyttämässä vesipullot Utö Handelin edustalla. Ja toki Hanna oli kertonut, että Utön juomavesi on tehty osmoosilla merivedestä. 

Istuskelin hetken kaupan edustalla, ja joku paikallinen mies pysähtyi kärryinensä siihen ja tokaisi, että hänen vaimonsa ei pidä ruusuista ollenkaan. Hän kuulemma pitää enemmän kedon kukista. Kysyin, oliko mies alkuperäinen utöläinen, niin ei kuulemma ollut, mutta oli Utön hotellin entinen omistaja. Kasarmista tehtiin sen toiminnan loputtua vuonna 2005 hotelli. 

Sinne jäi Utö odottamaan seuraavaa vierailua ehkäpä Baldurin kyydissä.

Purjehdittiin etelätuulen avulla kohti Aspötä. Minusta on niin mukavaa, kun yleensä aina vierasvenesatamaan lipuessa joku viereisen veneen ihminen pomppaa laiturille vastaanottamaan ja auttamaan köysien kiinnityksessä. Aspö oli ainoa paikka, jossa näin ei käynyt, mutta lopulta kun itse teki ensimmäisen liikkeen, niin naapuriveneen ihmiset olivat oikein mukavia.

Aspö oli tunnelmallinen, aito ja ihana. Käytiin kiertämässä luontopolku pitkin poikin, ja ihailtiin pikku saaaristolaiskylää korkealta.

Baldur yhteysalus tulossa Aspön kylään

Illalliseksi syötiin savustuspönttötuoreita ahvenia, minkä jälkeen saatiin kuulla Toren haitarin soittoa kaupalla. Lopuksi Tore ja Linda esittivät yhdessä vielä Lasse Mårtensonin säveltämän Aspön valssin. Upea!

Käytiin vielä katsomassa Aspön kirkkoa sisältä ennen nukkumaanmenoa, ja hienohan se oli. Näkymät ikkunoista olivat kuin tauluja itsessään.

Keskiviikko

Käytiin aamupulahduksella - tai minä aamukyykyllä veneessä. Se oli aika täynnä meduusoja, joten ei tehnyt mieli mennä sen enempää niiden kanssa pulikoimaan.

Länsituuli vei meidät Stenskäriin. Kaunis paikka sekin maisemineen ja lampaineen.

Meidän vieressä oli tällainen vene:

Rouva veneestä kertoi, että hänen miehellänsä on 2 veljeä, ja aikoinaan seilatessaan perheensä kanssa, äitinsä huusi kuulemma koko ajan Olkaa hiljaa, kun lapset pitivät niin kovaa meteliä. Siitä syntyi sitten idea tällaiselle veneen nimelle.

Mikähän olisi hyvä oman veneen nimi? "Pieni hetki" vai "Mä sanon vielä yhden jutun" vai "Ootas". Tällaisia juttuja kuuluu kuulemma meidän veneessä usein :)

Torstai

Viimeinen purjehduspäivämme oli alkanut, ja tuulta oli vaihtelevasti. Hitaasti ja varmasti kuljimme kohti Taalintehdasta.

Voihan saariston kansallispuisto! On se niin upea. Maisemien lisäksi minua viehättää erityisesti se, kun höpöttelee tavallisten, aitojen saarissa asuvien ihmisten kanssa. 

Kiitos <3

Oodi kummilapsilleni

Olen ollut kesäkuussa siitä onnellisessa asemassa, että minulla on ollut ilo tavata kaikki kolme kummilastani. 

Keskimmäisen tapasin teen ja omenaviinerin lomassa kesäkuun alussa. Höpöteltiin pari tuntia. Välillä oltiin ihan hiljaakin. Valon ja hyvän puolesta hän on liikkeellä. Hänellä on sellaisia taikavoimia, mitä kaikilla ei ole. 

Nuorimman kummilapseni 18 -vuotis synttäreitä vietettiin kesäkuun lopussa. Tämä nuori nainen on  rohkea, ja uskaltaa heittäytyä. Hän kulkee omia polkujaan muiden mielipiteistä liikaa lannistumatta, ja puolustaa varmasti tarvittaessa heikompiansa.

Vanhimman kummilapseni kanssa käytiin syömässä herkulliset Rööperin liuskat. Kun nähtiin pitkästä aikaa, ja katsottiin silmiin, niin sama vinkeä hymy siellä oli niin kuin aina ennenkin. Hän on sellainen, että koko lähiympäristöön leviää rauha maustettuna huumorilla ihan pelkästä läsnäolostansa.

Olen ihan hirveän ylpeä ja otettu näistä kaikista kolmesta kummilapsestani.

Hyvillä ja kiitollisin mielin voi seilata itsekin eteenpäin, kun on tällaisia nuoria ympärillä. 

Talitintti

Olipa kerran talitiainen. 

Talvisin se asusteli Espanjassa ja nautiskeli siellä lokoisista päivistä aurinkotuolissa köllötellen. Välillä se hörppäsi pillillä kylmän huurteisesta lasista mehua, kunnes taas jatkoi lukemista aurinkolasit silmillänsä. Elämä oli mukavaa.

Jostain syystä kuitenkin joka kevät maaliskuun tietämillä jonkin sortin tuulen vire ja kuun silmän vinkkaus sai sen aikaan, että talitiaisella ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin pakata kapsäkkinsä ja vaeltaa muiden lintujen mukana paikalliselle lentokentälle - Aeropuerto de Pájaros oli kentän nimi.

Siellä kiurut olivat saaneet jo ensimmäisenä lähtöluvan lennonjohdolta, ja seuraavina odotushallissa viheltelivät peipposet. Talitintti tunsi itsensä vähän erilaiseksi näiden muiden lintujen keskellä. Se ei nähnyt yhtään kaltaistansa. Yksi ystävällinen harmaavalkomusta lintu, jonka pyrstö heilui jännästi koko ajan ylös-alas, piipitti kuitenkin talitintille, että ”tuu meidän messiin. Me halutaan vähän väriä meidän jengiin.” Niinpä talitintti pomppi onnessaan mustavalkoharmaiden lintujen kanssa odottamaan lennonjohdolta merkin antoa.

Vihdoin viimein oli västäräkkien ja talitintin vuoro. Koko parvi pääsi onnistuneesti kohti korkeuksia, ja samalla ne huikkasivat ” Hasta luego - pistäkää paellapannu kuumaksi taas syyskuussa!”

Keltaisella väritetty västäräkkiparvi poikkelehti pilvien yllä välillä kuitenkin tehden pieniä voltteja ilmassa. Tai no koiraspuoliset jo hieman vetreyttivät lihaksiansa, jos vaikka joku naaraspuolinen tipu olisi vaivihkaa katsonut. Talitintti hymyili ujosti, eikä oikein ymmärtänyt, mistä oli kyse, mutta hän koki kuitenkin olevansa turvassa näiden iloisten lintujen seurassa. Kerran talitintti uskaltautui tekemään syöksylennon yhden pilven läpi, ja se sai koko västäräkkiparven visertämään valtaisat suosionosoitukset heitä rohkeammalle väripilkulle.

Kun huhtikuun aurinko jo vähän lämmitti, västäräkit ja talitintti laskeutuivat Laajalahden luonnonsuojelualueen kupeessa olevalle lintutornille. Se oli täynnä mustiin pukeutuneita tyyppejä, joilla oli joku iso härpäke käsissänsä. 

Talitintti sopi västäräkkien kanssa, että nähdään elokuussa tässä samassa paikassa. Sen jälkeen yhtäkkiä kaikki kamut olivat poissa. Talitintti lepuutti hetken siipiään lintutornin kaiteella, ja kaivoi repustansa evääksi ottamansa oliivit ja hieman ilmakuivattua kinkkua. Nuo ihmiset eivät kiinnittäneet häneen mitään huomiota, koska merellä oli kauhea kuhina - eräskin töyhdöllä varustettu lintu syöksyili koko ajan pitkin rämettä.

Kun talitintin vatsa oli täynnä, se otti hieman vauhtia ja pääsi puiden latvojen yläpuolelle. Se muisti, että tässä aika lähellä oli yksi suojaisa paikka, jonne voisi majoittua elokuun loppuun asti. Qué alegría - se visersi, kun huomasi, että sama paikka oli edelleen olemassa. Kaiket kesäyöt talitintti kökötti tuolla parvekkeella. Välillä joku ihminen tuli samalle parvekkeelle. Talitintti tunsi jo tuon ihmisen, joten se ei enää avannut illalla kuin toisen silmänsä, kun parvekkeen ovi avautui. Täällä on hyvä olla, se mutisi itsekseen.