Kesän helmiä

Onni

Meidän 2021 kesäisen purjeveneen nimi oli Onni. Onnin kotisatama oli Kotkassa, ja olin ensimmäistä kertaa elämässäni Kotkan merillä seilaamassa. 

Tämän vuoden purjehduksella oltiin pari yötä kussakin satamassa. Ensimmäinen määränpää oli Pyhtään Kaunissaari. 

Pyhtään Kaunissaaren vanha kalastajakylä

Pyhtään Kaunissaaren upea hiekkaranta

Minulle liikkuminen on tärkeää, joten pyyhälsin pitkin metsätietä saaren toiseen päähän, ja kerkesin kuin kerkesinkin takaisin veneelle ennen kuin ukkonen räjähti. 

Kaunissaaresta navigoimme Haapasaareen. Jo lipuminen vierasvenesatamaan kapean salmen läpi sai minut pitämään tästä saaresta. 

Väylä Haapasaareen

Ennen ukkosta

Ukkosen jälkeen

Onni Haapasaaren vierasvenesatamassa

Tuuli sen verran kovaa sellaisesta suunnasta, että Ulko-Tammio jäi seuraavaan kertaan, ja suuntasimme kohti Nuokkoja.

Ulko-Nuokon kalliolla

Joskus on hyvä, että olosuhteet pakottavat olemaan paikoillaan, joten tuli luettua käytännössä kokonainen päivä. Veneen sisätilat olivat siihen oivalliset.

Nu(o)kkuva norsu vai hiiri?

Saari

Tämän kesän toinen matka suuntautui Kuhmoisiin. Saimme nauttia kaikenlaisista säistä ja tunnelmista.

Maaginen kuun nousu keskiyöllä

Kolme ylvästä kurkea pellolla ja 10 upeaa kuikkaa järvellä

Isoäitini kotitila lenkkipolun varrella

 

Yhdessä soutaen ja huovaten

Peilityyni Päijänne iltahämärässä

Banksy, Love is in the air @ Serlachius museot, Mänttä

Tyttökullat

 

Kävin tässä eräänä päivänä Mellstenin rannalla uimassa ja lueskelemassa. Vietin itse asiassa rannalla itsekseni ihan kokonaisen päivän. Ranta oli täynnä lapsiperheitä, mutta joukkoon osui myös neljän henkilön naisisto - ehkä kuusissakymmenissä. Jokaisella oli eri värinen ja muotoinen hattu, pikku pikku bikinit, ja lisäksi heillä oli mankka. Kun naiset tulivat uimasta, niin häpeilemättä he puristivat liiat vedet uikkareistansa pois ennen kuin asettautuivat loikoiluasentoon. Mietin, että mikä minut sai niin hyvälle tuulelle, kun heidän eloansa ihmettelin, niin tietenkin se, että he tekivät kaiken niin omintakeisella tyylillänsä pää pystyssä.

*

Tyttökullat! Niitähän me ollaan. Honkistytöt ovat minun tyttökullat lapsuudesta. Meitä on viisi: Kahdet sisarukset ja yksi melkein sisko.

Joka vuosi päräytetään veneellä mökille, ja ollaan ihan ihanat naiset rannalla.

Viime, tänä ja ensi vuonna juhlitaan viiskymppisiä, mutta ei se menoa haittaa. Ei ollenkaan.

Ollaan kaikki ihan omanlaisia, mutta kuitenkin jollain lailla myös samiksia. Tuntuu niin mukavalta, kun on tuntenut toisen ihan pienestä pitäen. Tiettyjä juttuja ei tarvitse selitellä, kun on yhdessä kasvettu, ja kaikki tuntevat toistensa vanhemmat, sisarukset, lapset, miehet, koirat ja kissat.

Ja vaikka kaikilla sattuu kaikenlaista elämässä, niin keskitytään hyvään, ja lasi on aina puoliksi täynnä <3.

Voilà! C'est la vie en rose.

Ihminen

 

30 vuotta sitten lähdettiin tämän koulun pihalta maailmalle, ja seuraavan kerran kävin samaisella paikalla muutama viikko sitten.

*

 Lakkiaisissa minulla oli polvi ruvella, koska olin juossut abit-opet pesismatsissa niin kovaa, että jalat meni alta. Olin aika hyvä pesiksessä, ja toimin aina lukkarina, koska jostain syystä heitin pitkälle, ja sain palloja kiinni tosi hyvin. Nyt en muista, kerkesinkö ”syöksymällä” pesälle, mutta arpi on vielä tallella 😊.

*

Lakkiaisiltana oltiin Svenska Klubbenilla, mutta minulle ei ole jäänyt tuosta illasta mitään ihmeellistä mieleen. Ehkä tunnelma oli osaltani vähän vaisu - onhan se vähän haikeaa jättää kuitenkin koulu ja siellä olleet ihmiset taakseen. Tämä tiedoksi myös tämän vuoden abeille, että tulevat juhlat voivat olla paljon kivempia.

*

Meidän luokalla oli kaikenlaista porukkaa, mutta neljä ihmistä on jäänyt hyviksi ystäviksi. Minulle ystävyys merkitsee sitä, että voi luottaa toiseen 100%. Tittelillä, rahan määrällä tai auton merkillä ei ole merkitystä. Kaikki ovat omilla aloillansa huippuja, mutta meidän ystävyys on jostain ihan muusta kiinni. Yhdessä ollaan naurettu, itketty, saunottu, syöty, juotu, matkusteltu, nahisteltu, ja viime aikoina erityisesti kävelty. 

*

Kirjoitin M -paperit SYK:sta, ja silloin selittelin itselleni ja muille "huonoa" todistustani, että en pystynyt keskittymään niin hyvin kirjoituksiin, koska olin aivan umpirakastunut. Totta tuokin, mutta jos ympärillä vilisee L:iä, niin M tuntui huonolta. Nyt sanoisin silloiselle minälleni, että ihan mieletön juttu, että hoidit hyvin kirjoitukset! Ja erityisesti nyt, vuonna 2021, kaikki abit ovat tehneet ihan huikean työn.

*

Vappuna -91 juhlittiin pikkuisen vauhdikkaasti, minkä seurauksena kompuroin eräissä rappusissa, ja jalkani murtui niin, että jouduin kulkemaan valmennuskeskuksen kurssille edestakaisin aika monta kertaa taksilla. Rahoja ei saanut vakuutuksesta takaisin, mutta äitini kommentoi, että onneksi pääsin kuitenkin sisään 😊. Ensirakkauteni siivittämänä pyrin siis Turun kauppakorkeaan, ja pääsinkin sinne tosi hyvillä pisteillä sisään. Rakkaus vaihtui ystävyydeksi, ja minä istuin yksin Turun kauppakorkeakoulun luentosalissa. Muistan kyllä miettineeni joskus luennolla, että mitä ihmettä minä täällä Turussa olen 😊. Onneksi kuitenkin olin, koska Turussa alkunsa saaneelta ”13 v reissulta” syntyi aivan mielettömän sydämellinen poikani, josta olen huisin ylpeä.

* 

Vaikka kuinka siis suunnittelee kaikenlaista, niin elämä tuo yllätyksiä mukanansa, ja ihminen on (työ)elämässä muutakin kuin A, B, C, M, E tai L. Tunneälyä ja kommunikaatiotaitoja ei voi minusta liikaa korostaa. Niitä on vain vähän vaikeampi mitata.

*

Ihminen. Ihmeellinen ihminen, mutisi lehmä.

Ei kannata hötkyillä

Ei kannata hötkyillä, ja haudassa on hiljaista, jos naapurit valittavat elämään kuuluvista äänistä. 

Nämä jäivät aika hyvinä oivalluksina mielen sopukoihin keittiöremontin mausteina. 

Huhtikuun yhdeksäntenä kaikki alkoi. Kuljetukset eivät menneet ihan kuin Strömsössä, mutta lopulta saatiin miesystävän kanssa kaikki tavarat kuljetettua omilla autoilla olohuoneeseen pojalle koottavaksi.

 Kuinkahan monta tuntia poika on aikoinaan koonnut olohuoneen lattialla legoja, joten kaappien kokoaminen meni samalla rutiinilla.

Päivät tehtiin töitä tai koulutöitä oven takana, ja remontissa luotettiin ammattilaisiin. Totesin jälleen kerran, että olen itse parempi kielillä puhumisessa kuin asennushommissa. Minulla ei meinaa millään kärsivällisyys riittää ruuveihin. Huomaan myös, että kun ihmiset tulevat eri maailmoista, niin kommunikointi on välillä mielenkiintoista, haasteellistakin, ja asioiden hahmottaminen on hyvin erilaista. Hyvä, kun meitä on moneen lähtöön, ja yhteistyöllä saadaan maailmaa paremmaksi. On mahtava työvoitto, kun lopulta ymmärretän toisiamme ja päästään samaan suuntaan eteenpäin.

Antero teki todella hyvää työtä ja huolellisesti, joten luottavaisin mielin kökittiin omissa huoneissamme remontin aikana. Antero on ihan hirveän hyväntuulinen ja elämän viisas ihminen. Kiitos iloisista ja lämminhenkisistä hetkistä keittiöremontin lomassa. 

Viikon päästä remontin alusta näytti tältä. Oikeasti kaapit ovat valkoiset, mutta oli kiva ihailla hetki sinisillä kalvoilla varustettuja ovia.

Tämä oli ensimmäinen iso remonttini. Aiemmin olen halunnut mieluummin matkustella kuin sisustaa, mutta koronavuosi sai minut tekemään päätöksen keittiöremontin tekemisestä. Enpä ollut tajunnut, kuinka hirveän monta yksityiskohtaa pitää päättää ja ottaa huomioon, mutta on ollut suorastaan piristävää, kun on ollut jotain muuta ihmettelemistä kuin korona.

Remppaviikon iltoina katsoin Netflixin Call my Agent-sarjasta aika monta jaksoa. Ranskan kielen kuuleminen on musiikkia korvilleni, ja samalla pääsi vähän remonttipölyä pakoon Pariisiin.

Lenkkipoluilla näin myös kevään ensimmäisen sinivuokon, nokkosperhosen, valkovuokon, mustakurkku-uikun, nokikanan ja telkän. 

Jos jotain remontista oppisin, niin tekisin vielä tarkemmat piirustukset, josta näkee selkeästi kaappien sisällön. Uudet seinälaatat ja hana tekevät myös ihmeitä. 

Matkalla sattuu aina jotain odottamatonta, kuten se, että Ikea vaihtoi kuljetuspalvelua juuri nyt, ja minun toimitus hävisi, mutta siitäkin selvittiin.

  Tärkeimpinä juttuina minulle jäi mieleen mahtavien kotijoukkojen lisäksi suunnittelupalvelun todella avulias Nita ja elämäniloinen Antero -asentaja. Ja tietysti upouusi keittiö.

Kohta kokataan!

 

 

Bodomin lenkki

 Teki mieli lähteä pyöräilemään, ja Bodomin kiertäminen tuntui sopivalta kierrokselta. 

*

Poljin Sepänkylän kautta Kauniaisten keskustaan, ja siitä Kauniaisten uimahallin ohitse. Käytiin joskus pienenä Kauniaisten uimahallissa uimassa kerran viikossa aina iltaisin. Parasta uintimatkassa oli se, kun uintivuoron jälkeen pystyi katselemaan kaiteen takaa pohjaa nuolevia  mustia sukeltajia.

*

 Takaisin kuitenkin tähän päivään ja Kasavuoren koulun ohi kohti Jorvia. Olin pukeutunut aika lämpimästi, joten Jorvin kohdalla piti jo pysähtyä hieman keventämään vaatetusta. Huomasin myös ohi kiitävistä kanssapyöräilijöistä, että oma pukeutumiseni on "so last season", mutta juurikin pääsiäisen Hesarista muistui mieleen Aki Hintsan kommentti, että "jos vilkuilet, miten muut tekevät, se kuluttaa automaattisesti energiaa, ja on pois omasta potentiaalista", joten eikun lahkeet ja hihat lepattaen eteenpäin.

*

Bembölen kahvituvan lähettyvillä näin ensimmäisen leskenlehden tänä vuonna:

*

Oittaalla hiihteli vielä ihmisiä - lumi oli sulanut muutoin, mutta latujen kohdalla vielä pystyi sivakoimaan. Bodom oli vielä jään peitossa, mutta tuskin kauan enää. 

*

Pirttimäen kohdalla mietin munkkia, mutta en malttanut mennä katsomaan, olisiko kahvilasta saanut mukaansa sellaisen. Sen sijaan jatkoin matkaa kohti Kaisankotia, jossa on vietetty monia juhlia - mm. lapsuudenystävän nelikymppiset sekä mamman ja vaarin useita juhlia. Viereinen automuseo ei taida olla enää toiminnassa. 

Bodomintien ja Snettasintien risteyksessä

*

Bodomintiellä minut ohitti aika monta kilpapyöräilijää, mutta minä poljin omia polkujani maisemia katsoen. Tämä hevonen oli niin tien vieressä, että minun oli pakko käydä tervehtimässä. Juttelinkin hetken, ja hieman hän korviansa heilutti. 

* 

Bodominjärven itäpuoli oli hienon näköistä, ja kurjet huutelivat järjeltä. Bodomin kartano ja sen ympäristö on alunperin toiminut karjatilana. Ennen Master Golfia kartanon viimeisin omistaja Gunnar Heimbürger päätti perustaa maillensa golfkentän muiden iloksi.* Toistaiseksi en ole tuohon lajiin intoutunut, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

*

Olin napannut vähän eväitä kotoa, ja näiden isojen Träskändan puiston puiden alla oli hyvä evästellä. 

Maailma muuttuu, mutta nämä puut pysyvät paikoillaan. 

Silloin kun olin kesätöissä Rossi -tarhoilla mansikkamaalla, työmatka kulki aina Träskändan puiston läpi. Oli aika kiva työmatka varsinkin kesäaamuisin.

*

Träskändan kartano perustettiin 1700 -luvulla. Kartanon tunnetuin omistaja Aurora Demidov (myöh. Karamzin) osti Träskändan vuonna 1840 leskeksi jäätyään. Hän oli viettänyt siellä suuren osan lapsuudestaan. Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II vieraili kartanolla 1863. Keisarin vierailun aikana paikalle istutettiin keisarin tammena tunnettu tammi. Keisarin vierailua varten Träskändaan rakennettiin myös kuusikulmainen käymälärakennus. **

* 

Koska mamma ja vaari asuvat lähistöllä, päätin ajaa kotiin sitä kautta. Söimme pääsiäisen kunniaksi pashaa. Tein myös itse toisen kerran elämässäni pashaa isoisäni reseptin mukaan. Alkuperäisessä reseptissä on 2 kg rahkaa, joten pikkuisen pienensin taikinaa, kun meitä syöjiä ei tänä pääsiäisenä ollut niin montaa. 

Papan reseptissä olisi oikeaa kunnon rakeista rahkaa, mutta sitä ei toistaiseksi saa laktoosittomana, joten tein tavallisesta rahkasta, ja hyvää tuli näinkin. Mantelirouhe ja sukaatit tuovat makua ja rouheutta rusinoiden lisäksi.

*

Kotiin viemisiksi sain mammalta muflonia ja vaarilta kirjan. Juurikin olen miettinyt, että miten paljon kaikkialla on koko ajan väärinymmärryksiä. Pitäisi yrittää asettua toisen asemaan, ja sitä kautta ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa. Taitaa olla elämän mittainen oppi tämä, mutta pääasia, että yritetään. 

*

Pöytä on katettu muflonilla, joten nyt syömään :)

Hyvää pääsiäistä 2021!

Pashamuotti isoisän lapsuuden kodista

 

*bodominkartano.fi

** traskandankartano.fi

Mustikkamehua ja upeita maisemia

Finnairin mustikkamehu on ihan luksusta näinä päivinä. Se maistui poikkeuksellisen hyvältä maaliskuussa 2021 😋.

Finnair siis lennätti meidät Kittilän kautta Ivaloon, ja perille Saariselälle päästiin hienosti paikallisbussin kyydissä. Enpä ollut tullut ajatelleeksi, että kaikki tiekyltit ovat myös saameksi. Saariselän saamenkielinen nimi on Suoločielgi.

Tultiin pimeän aikaan perille Herrantertun lomahuoneistoon, joten vasta aamulla nähtiin, miten mukavat näkymät ikkunoista avautui. Ensimmäinen ihmetys oli puissa roikkuvat naavat, vaikka välillä ne muistuttivat minusta kainalokarvoja, lepakoita tai viiksiä.

En päässyt mallista selvyyteen, joten jääköön viikset Lappiin.

Ensimmäisen päivän hiihtoreitillä pää pyöri kuin hyrrä, koska joka puolella oli niin kaunista. Puissa oli jääkiteitä, ja Kaunispään laduilta avautui melkeinpä maagiset maisemat.

Aurinko lämmitti jo sen verran, että pystyttiin pitämään evästaukoja taukotupien ulkoseinustoilla.

Luton majalla oli keväinen fiilis, kun Lutto -joki solisi iloisesti.

Elettiin Herrantertussa omassa rauhassa. Matkaa Kuukkeli -kauppakeskukseen oli muutama minuutti, joten siellä näkyi välillä muutamia ihmisiä. Lapin puikuloista ja paikallisesta poronlihasta tehty käristys maistui useampanakin päivänä.

Ensimmäisenä päivänä hiihdettiin yli 20 km, joten koitettiin hiihtää välillä vähän vähemmän. Yllättäen kuitenkin kilometrejä tulee, koska reitit ovat niin mukavia nimistä puhumattakaan.

Moitakuru, Rumakuru, Pieranvaara, Vellinsärpimänoja - jo uteliaisuudesta on kiva käydä tällaisissa paikoissa.

Rumakuru

Piispanojalta Pieranvaaralle vievän ladun varrelta

Yhden laturetken loppumetreillä eteemme tepasteli yhtäkkiä joku lintu. Kävi ilmi, että se oli Reetta Riekko. Oli hauska seurata sen laskettelua lumihangilla.

Revontulet. Niin. Niitä me emme nähneet. Eräänä iltana mm. puskimme läpi tuulen ja tuiskun Kaunispään huipulle. Tähtitaivas oli upea, mutta yhtään revontulen häntääkään ei nähty. Mukava kävely oli kylläkin.

Loppuviikon sää oli kaunis, mutta tuuli yltyi. Päätettiin kuitenkin tulla eräältä lenkiltä Kaunispään yli ”kotiin”, koska toinen reitti oli vähän tylsä. Puurajan alapuolella oli vielä suhteellisen helppoa, mutta laella jouduttiinkin sitten puskemaan 18-20 m/s tuulessa. Ihan kuin olisi jossain elokuvassa ollut. Laduista ei ollut enää tietoakaan, vaan dyynit olivat vallanneet ne. Tuli mieleen, että luontoa kannattaa kunnioittaa eikä uhmata. Sen verran otti koville viimeinen nousu, vaikkei meillä mitään hätää ollut.

Tunnelma Kaunispään laella 20 m/s puuskissa

Monivivahteinen, upea, raikas ja puhdas Lappi. Kiitos tästä lomasta!