maanantai 28. maaliskuuta 2022

Kuuntele minua


Voisitko hetken olla? 

Katso, kuinka vedessä kelluu jäähileitä. Jäähilemurska on valkoista, osin läpinäkyvää ja reunoilta röpelöistä. Kun sitä sohaisee, kuuluu hauska ritinä ja ratina. Aallon haukatessa jäähileet suuhunsa valkoisuus muuttuu läpinäkyväksi. Aallon karatessa takaisin ulapalle valkoiset pilkut pompsahtavat pikkuhiljaa sieltä täältä takaisin pintaan.

Katso, kuinka sinisorsanaaras pesee kaulaansa ja sinisorsakoiras pyllistelee ja hamuilee jotain pinnan alta. Nyt sorsaparvi lähti lentoon. Yksi sorsa jäi matkasta, ja nyt poloinen raakkuu kurkku suorana. Kohta sen pari lentää takaisin, ja hiljaisuus laskeutuu jälleen poukamaan.

Tunne, kuinka aurinko lämmittää vasenta poskeasi. Oikea poski on varjon puolella, joten se on vähän viileämpi. Villapipo vähän kutittaa päätäsi. Tuuli osuu hiuslatvoihisi, jotka taipuvat pipon alta hieman ulospäin.

Huomaatko, miten meren pinta lainehtii ja tanssii rantakivien päällä? Ihan kuin meri vähän lämmittelisi.

Puuskatuuli näkyy veden pinnalla tummana ja röpelöisenä muodustumana. Se lähestyy kallion laitaa, jolla istuskelet. Merestä nousee kalan ja levän kevyt tuoksu.

Rantakalliolla on katkennut männyn oksa. Eilen oli kova tuuli, joten tuuli on varmaan lennättänyt sen rannalle. Siinä se vaan on. 

Ole sinäkin.




sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Paloma & Pavo

En oikein pidä puluista. Ne ovat minusta likaisia ja vähä hömelöitä. Niiden pulputus ei ole minusta kovin kaunista, ja lentoon lähtöläpätys inhottaa. Mietin aina, että kohta joku pulu-ukko lennähtää päin pläsiäni.

Kerran Berliinissä näin kodittoman naisen ostoskärryn kanssa kävelyllä. Koko nainen oli yltä päältä puluissa päästä varpaisiin. Ehkä yksinäisyyden hetkellä pulut voivat tuntua lohdulliselta. Samoin pulujen puolella on myös espanjankielinen nimensä paloma. Se on minusta kaunis sana. 

Mutta ei. Minä en silti pidä puluista. Pidän enemmän esimerkiksi silkkiuikuista.

***

Olin 1995 kesätöissä Madridissa. Tämä oli yksi elämäni kesistä siinä mielessä, että opin puhumaan siellä sujuvasti espanjaa, koin espanjalaisen elämänilon, näin ensimmäistä kertaa El Grecon puikulapäiset maalaukset El Pradossa sekä Guernican Reína Sofia -museossa. Tutustuin ystäviini Conchiin ja Rafaan, rakastuin oliiveihin ja tapaksiin, ja söin ihan mielettömän hyvää gazpachoa Toledossa. Kävin elämäni ensimmäisessä drag queen showssa, koin elämäni karmeimman diarrean (= ripuli), tanssin macarenaa Madridin diskoissa ja kävelin pitkin Calle de la Hortalezaa. Lämmintä oli, päivin ja öin.

***

Ja sitten se pulu. Se lensi sisälle asuntooni parvekkeen ovesta. Läpsyti, läpsyti, läpsyti - se läpsytti siipiään olohuoneessa aivan paniikissa. Minä pelästyin ihan yhtä paljon, ja juoksin läpsyti, läpsyti, läpsyti "turvaan" omaan huoneeseen. Siskoni oli onneksi lentänyt Pariisista viikonlopuksi Madridiin, ja hän - käytännön ihmisenä - sai pulun jotenkin häädettyä takaisin parvekkeen ovesta ulos. 

Kuva: Rafa

***

Alkuperäisen innostukseni espanjan kieleen sain lukion espanjan kielen opettajalta Eila Kautolta. D -kieli oli vapaaehtoinen kieli, mutta Eilan valtavan positiivinen opetustapa sopi minulle kuin nenä päähän. Suorastaan ahmin kieltä ja kulttuuria itseeni. Kun pohja oli hyvä, niin puhumisen oppi vaivattomasti paikan päällä Madridissa. 

Tässä muutamia espanjalaisia sanoja, joilla pärjää jo pitkälle:

¡Buenas!

Hyvää huomenta

¡Hasta luego!

Kun lähdetään pois, huikataan seuraavaan kertaan!

¡Qué chulo!

Onpa hieno(a), upeaa, suloista!

Pavo (paavo)

Kalkkuna, mutta samaa sanaa käytetään myös teineistä. Kroppa on jo iso, mutta aivot eivät ole vielä oikein kehittyneet samaan tahtiin.

Gracias

Kiitos



 



 

 





sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Nas nove ilhas - yhdeksän saarta keskellä Atlanttia

Alma gêmea

Hyppäsin ysiluokan jälkeen kesällä 1988 muutaman muun suomalaisen partiolaisen kanssa lentokoneeseen. Lissabonin kautta lennettiin Azoreille São Miguelin saarelle Ponta Delgadan kaupunkiin. Olimme osallistumassa Azoreille VII Jamboreelle.

Ponta Delgadan lennon odottelua Lissabonin lentokentällä

Ennen leiriä olimme ensin perhemajoituksessa, ja minä sain ilokseni majoittua ihanan perheen luokse. Perheeseen kuului äiti, isä ja viisi toinen toistaan sydämellisempää lasta. Ensimmäisestä illasta perheen luona muistan sen, että söimme yhdessä illallista muistaakseni keittiön pöydän ääressä. Oli jo aika myöhä – olihan aikaerokin kaksi tuntia Helsinkiin. Olin tosi nälkäinen, ja kauhoin lautaselleni ison kasan valkoisia papuja. En ollut aiemmin maistanut niitä, ja luulin niiden olleen makaronia. 

Minä sain nukkua yläkerrassa tyttöjen kanssa. Minulle on jäänyt mieleen, että saman ikäisen Carolinan kanssa muodostui saman tien jonkinlainen yhteys. Olimme samalla aaltopituudella. Myöhemmin elämässä tällaisia kohtaamisia on onneksi tullut lisää, mutta Carolina oli minulle ensimmäinen - voisiko ihan sanoa sielunkumppani eli alma gêmea portugaliksi. En ole oikein ikinä ymmärtänyt, mistä tällainen yhteys ihmisten välille syntyy, mutta joidenkin kanssa se vain on. Ehkä yhteys syntyy, jos uskaltaa olla avoin?

Kuva: Carolinan kuva-arkistot

Lagoa das Sete Cidades

Azorien luonto on ihan mielettömän kaunis. Kävimme retkellä katsomassa muun muassa kaksoisjärveä, joka sijaitsee lepotilassa olevassa kraatterissa. Toinen järvistä on sininen ja toinen on vihreä. Paikallisen legendan mukaan ne syntyivät kahden rakastavaisen itkiessä: https://en.azoresguide.net/the-legend-of-the-island-of-sete-cidades.

Haalistunut kuva-albumini kuva 7 kaupungin järvestä (Lagoa de Sete Cidades)

Nas nove ilhas

Perhevierailun jälkeen suuntasimme Jamboreelle. Leiripaikka oli vuorten ympäröimässä laaksossa, ja meillä suomalaisilla oli oma iso sininen puolijoukkuetelttaa muistuttava telttamme. 

Meitä leiriläisiä oli 810

Heinäkuussa oli päivisin lämmintä, mutta aamuisin oli kirpakan viileää. Nautimme joka aamu raikkaassa ja aurinkoisessa säässä vaaleaa leipää ja maitoa itse rakennetun puisen pöydän ääressä.

Muistikuvissani on, että herätys oli kello seitsemältä ja kaiuttimista soi joka aamu leirilaulu. Muistan portugalin kieliset sanat vieläkin ulkoa. ”Nas nove ilhas e nosso povo, é simples e hospitaleiro..…” Jos sanat unohtuvat, niin ne löytyvät silloin ihka uuteen karrimorin makuualustaan kirjailtuina 😊

Yhtenä leiriohjelmana oli kadonneen ananaksen metsästys. Azoreilla on yhteensä 6000 ananasviljelmää (Wikipedia), joten niistä riitti meille hyvin muutama etsittäväksi.

Yksi ikimuistoisimmista hetkistä leirillä oli haikki (vaellus), jossa kuljimme pitkin vuorien seinämiä kulkevia polkuja huikeita maisemia ihaillen. Nukuimme haikilla Tulijärven rannalla vain tähtitaivas kattonamme. 

Otin paljon valokuvia leiriltä ja haikilta, mutta filmirulla ei ollut jostain syystä lähtenyt pyörimään, joten suuri osa valokuvista on vain oman pääni sisällä. Näin jälkikäteen ehkä hyvä olisi muutenkin joskus keskittyä vain nauttimaan hetkistä. 

Amor - rakkautta vain

Viisitoistavuotiaana vaaleaverikkönä sain aika paljon huomiota paikallisilta nuorilta miehiltä. Mieleeni jäi Azoreilta, että ensimmäinen poika sanoi minua kauniiksi. Varmaan menin ihan punaiseksi – oli se niin uutta. 15 -vuotiaana kerkeää myös hyvin ihastua kahdessa viikossa tulenpalavasti.

Matkalaukkuuni sain eräältä lissabonilaiselta pojalta ison posliinisen esineen. Hän oli tavannut aiemmin jonkun suomalaisen tytön Oulusta, ja kysyi, tunnenko häntä. Sattumalta siskoni tiesi tytön, joten posliiniesine toimitettiin perille siskoni mentyä juoksemaan aitakisoihin Tornioon. Rakkautta yli rajojen. Sellaista se nuorena oli.

Até mais – seuraavaan kertaan!

Kaikki loppuu aikanaan. Niin mekin nousimme leiriltä rekan avolavalle, ja heilutimme hyvästit kaikille leiriläisille. Vuosia myöhemmin sain yhteyden kaikkiin sisaruksiin naamakirjan kautta. Oli ilo todeta, että alun perin kokemani yhteys oli edelleen olemassa.

Kysyin Carolinalta, saisinko häneltä jonkin hänen lempireseptinsä mukaan kirjoitukseeni, ja tässä se olisi soveltaen suomeksi käännettynä: 

Pudim de laranja (Appelsiinivanukas)

Ingredientes (Ainekset)

5 ovos (5 munaa)

1 copo de sumo de laranja (1 lasillinen appelsiinimehua)

2 copos de leite (2 lasillista maitoa)

8 colheres-de-sopa de açúcar (8 ruokalusikallista sokeria)

(1 lasillinen = 2 dl)

Modo de preparação (Ohje)

Numa forma para pudim, coloque uma parte do açúcar. Junte-lhe um pouco de àgua e aqueça até formar um caramelo clarinho. Mexa a forma do pudim, de forma a que o caramelo cubra bem o seu interior.

(Lusikoi osa sokerista kattilaan, ja lisää joukkoon hieman vettä, kuumenna, kunnes seos sakeutuu kinuskiksi. 

Levitä kinuski kauttaaltaan vuoan pohjalle ja reunoille. 

Voit myös tehdä vanukkaat suoraan pieniin kippoihin.)

Em seguida, aqueça o leite, ao lume, e retire-o antes que comece a ferver. Bata os ovos com o açúcar restante, até ficarem bem espumosos. Adicione o leite quente e o sumo de laranja. Verta, por fim, o preparado na forma, com caramelo, e cozinhe em banho-maria no fomo a 180°C, durante cerca de 45-50 minutos. 

(Lämmitä maito, ja ota se pois liedeltä ennen kuin se alkaa kiehua. 

Vatkaa munat vaahdoksi lopun sokerin kanssa. 

Lisää lämmin maito ja vastapuristettujen appelsiinien mehu joukkoon hyvin vatkaten, kunnes seoksesta tulee kuohkeaa ja tasaista. 

Kaada seos vuokaan/pikkuvuokiin kinuskin päälle. 


Paista vesihauteessa noin 45-50 minuuttia 180°C asteessa.)

Quando estiver solidificado, retire. Deixe o pudim arrefecer. Reserve no frigorífico até ao momento de server. Desenforme e decore com raspas de laranja.

(Kun seos on jähmettynyt, ota vuoka pois uunista. Jäähtymisen jälkeen laita vuoka jääkaappiin.

Irrota vanukas veitsellä varovasti reunoilta, laita lautanen päälle, ja käännä vanukas ylösalaisin. 

Halutessaan paistokuoren voi helposti ottaa pois ennen kääntämistä. 

Koristele vanukas appelsiinin kuoriraasteella.

Yhdellä kokeilukerralla lorautin vähän sitruunasta mehua mukaan, ja lisäsin 1/2 tl vanilijasokeria. Makuasioita nämä 🍊.)

Ensimmäinen kokeiluni

Neljäs kokeiluni 












perjantai 4. maaliskuuta 2022

Täydellinen päivä

Herään levänneenä siihen, kun auringon säde kutittaa silmäkulmaani. Miesystäväni on jo noussut aikaisemmin, ja nenääni leijailee espressokahvin tuoksu. Pääni on hautautuneena muhkean tyynyn sisällä, ja suupielet ovat kääntyneet ylöspäin.

Avaan ikkunaluukut ja hengitän ison henkäyksen sisälleni raikasta ja lempeää ilmaa. Vaaleat ikkunaverhot lainehtivat pienessä tuulenvireessä. 

Lähden aamukahvin jälkeen ulos katsomaan, miltä elämä tänään näyttää. Ulkona on niin lämmintä, että sujautan jalkaani varvastossut. Otan seinään nojaavan vanhanaikaisen pyörän narisevine satuloineen alleni, ja lähden polkemaan. Tietä reunustavat korkeat sypressipuut. Välillä pienet kivet poksauttelevat pyörän kumeja niiden kuitenkaan rikkoutumatta.

Hiekkatien toisessa päässä on kivitalo. Poljen seisten loppumatkan ja hyppään pois pyörän selästä talon pihalla. Koputan isoon puiseen oveen vanhanaikaisella kolkuttimella. Oven avaa paksu nainen, jolla on iso esiliina päällä. Hänen hiuksensa harottavat hieman joka puolella, ja osa hiussuortuvista huojuu silmien päällä. Naisen kasvot kääntyvät iloiseen hymyyn oven avattuaan, ja hän toivottaa minut tervetulleeksi.

Hän on juuri leiponut isossa leivinuunissa paikallisia lehtitaikinaherkkuja. Hän tarjoaa uunituoreita leivoksia minulle. Istumme keittiössä ison puisen pöydän ääreen. Vetäessäni tuolia sen jalat hieman kolisevat terrakotan punaiseen laattalattiaan. Kohta vaalea karvapallokoira saapuu lämmittämään jalkojani pöydän alle. Elämä on mukavaa.





sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Möttönen

 


Taaru, tappaiskeitto ja möttönen. Muun muassa tämännimisiä ruokia syötiin Mantelassa Jukojärven kylässä Keuruulla 1940 -luvulla. Maito, voi ja liha saatiin omista lehmistä, lampaista ja sioista. Kalat pyydettiin Jukojärvestä, ja munia pulpauttelivat omat kanat. Vaari syntyi 1939 juuri ennen talvisodan syttymistä. Lapsuuden kodissaan Mantelassa elettiin silloin luontoistaloudessa. Lapsena Vaarille opetettiin, että lautaselle otettua ruokaa ei saa jättää syömättä. Tätä lapsuuden ohjetta hän noudattaa edelleen.

Jukojärven kaloja ja tappaiskeittoa

Keväällä ja kesällä Mantelassa herkuteltiin lähes päivittäin tuoreella kalalla. Isän kanssa pyydettiin särkiä merroilla ja ahvenia katiskoilla. Verkot vetivät sen sijaan puoleensa vähän isompia saaliita. Kalat eivät ilmestyneet fileinä suoraan lautaselle, vaan lasten vastuulla oli kalojen perkuu. Kalaa syötiin usein heti aamulla perunoiden ja kananmunalla höystetyn valkokastikkeen kanssa. Aamulla sen takia, että maatilalla tehtiin ruumiillista työtä, ja energiaa tarvittiin. Ruokaa nautittiin useimmiten pelkällä kahvelilla, joksi haarukkaa kutsuttiin. 

Mantelan päärakennus 1940 -luvun alussa

Erikoisin ruoka lapsena oli tappaiskeitto. Sen tekeminen alkoi sian teurastuksella marraskuussa. Maalaistalon isäntänä isä hallitsi teurastuksen vaiheet alusta loppuun. Kaikki sian osat käytettiin, jotta ei tarvinnut heittää mitään hukkaan. Tappaiskeitossa oli perunoita ja sian sisäelimiä – sydäntä, keuhkoja, maksaa ja munuaista. ”Keuhkot olivat hyllyvää, aika epämiellyttävää koostumukseltaan”, kuvailee Vaari. Haju puistatti nuorta poikaa. Jos tappaiskeitto ei vienyt kieltä mennessään, niin jukojärveläinen sian suolista tehty verimakkara puolukkahillon kanssa hieroi kuitenkin vähän enemmän makunystyröitä. 

Perunapuuroa ja taarua

Jukojärven myllyssä jauhetut puuro- ja leipäjauhot saatiin oman pellon viljasta. Ohrajauhoista ja perunoista äiti taikoi erityisesti talvilauantaisin perunapuuroa. Leivinuunin lämmitys aloitettiin aamuvarhaisella. Isä kantoi metrin mittaiset halot pihan perältä, ja äiti hoiti lämmityksen. Kun hiillos oli jäähtynyt, hiilet vedettiin hiiliraudalla, ja tuhka lakaistiin pois veteen kastetulla vihtaluudalla.

Perunapuuro valmistui keskipäivän ruoaksi. Lounas -sanaa ei tuolloin käytetty. Keskipäivän ruoka syötiin yleensä samaan aikaan, kun radiosta tuli säätiedotus - sää kun oli maanviljelijöille erityisen tärkeä.  Ensin puuron keskelle painettiin lusikalla kuoppa, ja sitten veihtellä eli veitsellä sujautettiin koloon voisilmä - itse kirnutusta voista tietysti. Kun lusikalla kiersi puurolautasen reunoja, voisilmä pysyi hyvin paikoillaan.  Siihen sitten kastettiin puurolusikallinen. Kyllä maistui kaikille!

Keskipäivän ruoaksi ja illalliseksi tarjottiin aina pää- ja jälkiruoka. Useimmiten jälkiruokana oli kaurapuuroa, mutta joskus sunnuntaisin pääruoan jälkeen sai herkullista paistettua ohrapuuroa. Myös taaru oli Vaarin mieleen. Taaru on hämäläinen maakuntaruoka, jonka äiti toi mukanansa Kuhmoisista. Marjamämmiksikin kutsutusta taarusta nautittiin Mantelassa ympäri vuoden. Taaru paistettiin leivinuunissa korkeareunaisessa peltipannussa, kuvailee Vaari. Ruisjauhojen lisäksi oleellinen aines oli puolukkahillo.

Puolukoita noukittiin lähimetsästä talven varalle. Ne survottiin isossa punaisessa puusaavissa reiden paksuisella, parimetrisellä nuijalla. Saaveja säilytettiin pihan perällä olevassa ruoka-aitassa. Joskus talvisin survoksen hieman jäädyttyä siitä sai veisteltyä hyviä puolukkasurvosviipaleita.  

Uunijuustoa

Lehmiä oli Mantelassa neljä, ja ne poikivat kesän korvalla. Juuri poikineen lehmän maitoa kutsutaan ternimaidoksi, ja parasta herkkua Vaarin mielestä oli siitä valmistettu uunijuusto. Leivinuunissa muhiessaan maito kypsyi lohkottavaksi jälkiruoaksi. Ripaus sokeria päälle, ja höllyvä uunijuusto katosi nopeasti lautaselta parempiin suihin.

Möttösiä

1940 -luvulla ei ollut puhelimia, joten kylän väkeä tupsahteli odottamatta Mantelaan. Emännät köpöttelivät käsilaukut heiluen pitkin kylän raittia. Möttöset olivat oiva vierasvara, koska ne valmistuivat niin nopeasti. Möttöstaikina tehtiin piimästä, ohrajauhoista, munista ja ”suutasta”, kuten Vaarin äiti ruokasoodaa kutsui. Taikinasta paistettiin kuohkeita kakkuja lettupannussa. Valmiiden möttösten päälle siroteltiin sokeria, ja niitä tarjoiltiin mehun tai kahvinkorvikkeen kanssa. Vaarin opettaja, runoilija Einari Vuorela ja satukirjailija Laura Vuorela asuivat aivan naapurissa, joten pistäytyessään kylässä myös he saivat maistaa näitä Vaarin äidin loihtimia herkkuja. Oli kuulemma paljolti Laura Vuorelan ansiota, että Ilomäet muuttivat vuonna 1950 Jämsään, ja Vaari pääsi aloittamaan oppikoulun siellä.  

”Kaiken kaikkiaan me Ilomäen lapset saimme nauttia monipuolisista aterioista, vaikka olot muuten olivat vaatimattomat sodan jälkeen Jukojärven rannalla. Äiti oli erinomainen ruoanlaittaja.” muistelee Vaari.

Mantelasta maailmalle

Jukojärven kyliltä, Jämsän kautta tie vei Espooseen ja maailmalle. Vaari on saanut maistella mitä erilaisimpia ruokia sekä työssään että vapaa-ajallaan ympäri maailmaa. Borneon pääskysenpesäkeitto jäi kuitenkin ensimmäiseksi ja viimeiseksi kokeiluiksi. Mamman eli vaimonsa kanssa matkustaessaan lautaselle on usein päätynyt grillattuja jättirapuja tai hummeria. Lukuisilla työmatkoillaan Brysselissä ruokalistalta valikoitui lähes aina pippuripihvi. ”Kotioloissa nykyisin yksi lempiruoistani on kuha tai siika”, toteaa Vaari. 

Kysyttäessä, mikä saa iloiseksi liittyen ruokaan, vastaa hän hyvä seura, viihtyisä ympäristö ja tietysti tarjottu ruoka. Kielistä kiinnostuneena ihmisenä ruokalistojen erikielisiä annoksia on myös mukava arvailla. 

Eihän sitä tiedä, jos vaikka Mantelan möttönen löytyisi jonain päivänä jonkun ravintolan listalta?

***

”Synnyin Keuruulla 1939 juuri ennen talvisotaa. Kansakoulun neljä ensimmäistä luokkaa kävin Jukojärven kylässä nykyisessä Einari Vuorelan koulussa. Perheeni mukana muutin Jämsään 1950 ja pääsin ylioppilaaksi Jämsän yhteiskoulusta 1958. Varusmiespalveluksen jälkeen aloitin opiskelun Teknillisessä korkeakoulussa, josta valmistuin sähköinsinööriksi 1965. Työurani alkoi Helsingin kaupungin sähkölaitoksen palveluksessa, mistä siirryin lähes neljäksikymmeneksi vuodeksi sähköalan standardisoimisjärjestön (SESKO) johtoon. Työhöni liittyi paljon osallistumista alan kansainvälisiin kokouksiin, mikä avarsi näkymiä runsaasti myös eri maiden ruokakulttuureihin. Eläkkeelle jäin 2004 lopussa.”

Lähdeaineisto: Vaarin haastattelu ja Vaarin kuva-arkisto

***

Reseptit:

Mantelan möttöset

2,5 dl piimää

3 dl ohrajauhoja

1 muna

0,5 tl soodaa

Hippusellinen suolaa

Hippusellinen sokeria

Ohje: Mamma ja Vaari

Tein tällä ohjeella elämäni ensimmäiset möttöset. Poikani antoi pisteitä 9 arvoasteikolla 4-10. Hyviä olivat minustakin. Minulla ei ole pientä lettupannua, joten käytin blinipannua. Jos sokerin jättää vähemmälle, niin miksei möttöset voisi olla suomalainen versio blineille?

Tuohan muistuttaa nallea 😊

Juttelin myös Paula -kummini kanssa, ja sain häneltä tällaisten herkkumöttösten ohjeen. Lisää eri makuisia ja värisiä möttösiä syntyy, jos korvaa jauhot spelttijauhoilla tai osan piimästä kermaviilillä.

Paula -kummin möttöset

2,5 dl piimää

0,5 tl suolaa

0,4 tl vanilijasokeria (ei ole tarkoitus maistua, vaan se peittää soodan maun)

0,5 tl soodaa

2 rkl sokeria (ruokosokeri on hyvää)

1 kananmuna

1 dl ohrajauhoja

2 dl vehnäjauhoja

Ohje: Paula -kummi

Sekoita piimään munat, suola, sooda ja sokerit. Lisää varovasti jauhot joukkoon. 

Taikinan pitää olla niin paksua, että pysyy lusikassa

Paista heti lettupannulla. Anna voin kuumentua pannulla keskilämmöllä. Laita taikinaa pannulle. Käännä, kun pintaan tulee pieniä reikiä. Laita voinokare päälle, ja käännä möttönen ympäri. Pintaan tulee kauniin ruskea väri. Ripottele pinnalle heti sokeria. Möttöset ovat parhaita lämpiminä. 

Paula -kummin möttösiä: vasemmalla spelttijauhoista, oikealla ohra- ja vehnäjauhoista tehtyjä. 









sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Uuden äärellä


Hän nojaa ohimoihinsa käsillänsä. Kasvojen iho hieman venyy silmäkulmista. Mieli on levoton, ja kehon osat ovat rauhattomia. Välillä hän rojahtaa makaamaan pöydälle toisen käsivarren päälle. Myhkyrässä ollessaan vatsamakkarat tuntuvat isommilta.

Joskus häneltä kysyttiin, mikä on hänen elämänsä tärkein projekti. Siihen hän vastasi poika. Ei tullut mieleenkään puhua työasioista. 18 vuotta hän on asunut kaksin pojan kanssa, ja nyt hän aistii joka solullansa, että ollaan yhden aikakauden lopussa. Loppukiri on saanut lihakset maitohapoille, ja tuska on viiltävä. Haluaisiko hän kultamitalin kaulaansa? Tuskin. Luovuttaminen ei kuitenkaan kuulu luonteenpiirteisiinsä, mutta hän ei meinaa millään jaksaa loppusuoraa. Ja onko maali pelkkä kangastus muutenkin?

Äiti käy pikakelauksella läpi menneitä vuosia. Hän on tehnyt töitä sen takia, että pojalla on kaikki hyvin. Hän on kuskannut poikaa ja kavereita ympäri pääkaupunkiseutua. Ensin hän kuskasi keltanokkia sinisessä Twingossa, sitten isompia pojan vonkaleita keltaisessa Mazdassa - useimmilla polvet suussa takapenkillä. Hän on kantanut ruokaa kaupasta kotiin kuin muuli konsanaan. Hän on kannustanut poikaa omaan ajatteluun, ja poika on ottanut opista vaarin. Poika on haastanut, mutta omalla rauhallisella tavallansa. Äiti on ylpeä, vaikka on joutunut niin monta kertaa muuttamaan omaa kantaansa. Erimielisyyksien jälkeen äiti on halunnut aina sopia asiat, eikä nukkumaan ole menty ennen kuin on yhdessä sovittu ja halattu. Joskus äidin hermot ovat olleet koetuksella, mutta kaikesta on puhumalla selvitty.

Poika on 186 cm pitkä, ja kengät ovat kaksi kertaa isommat kuin äidillänsä. Äiti näyttää aika pieneltä pojan rinnalla, mutta silmistä, kiharoista ja hieman sotkuisista hiuksista heidät tunnistaa. Hymy on kummallakin herkässä.

Äiti tietää, että irti on päästettävä, mutta miten ja milloin? Kun hän on antanut harson rispaantua, se on pitänyt taasen korjata. On menty pari askelta eteenpäin, ja yksi taaksepäin, kunnes on taas voitu antaa lankojen löystyä.

Ainoa asia, mikä irrottautumista helpottaa, ovat yhteenotot, joita kehkeytyy väkisinkin saman katon alla asuttaessa. Viisikymppisen äidin ja 18 -vuotiaan pojan energiatasot eivät ole samalla tasolla. Poika on elämänsä voimissaan, mutta äiti tuntee itsensä nuutuneeksi. Äiti on kuitenkin oppinut käyttämään pojan kannettavaa JBL kaiutinta, ja yhdistää siihen Spotifystä soimaan ranskalaiset chansonit. C’est si bon, ja veri alkaa pikkuhiljaa kiertää. Kaiutin on isovanhemmilta perityn piirongin päällä. Piirongin kiiltävä loimukoivuinen pinta on vuosien saatossa haalistunut ja saanut kolhuja osakseen.

Äidin tehtävänä on kasvattaa lapsestansa aikuinen. Voisiko olla niin, että äiti on onnistunut ihan hyvin, ja hän voisi jo vähän hellittää? Hän voisi silittää itseään lempeästi olkapäälle ja huolehtia nyt vähän enemmän itsestään. Hän on pitkään haaveillut muun muassa oman kirjan kirjoittamisesta. Pojalla on kaikki hyvin, ja hän pärjää kyllä. Anna palaa! - sanoo poika.

Lounaaksi on rapeaksi paistettuja karitsan sisäfileitä sekä Rosamunda -perunoista tehtyä perunamuusia. Keittiön pöytä tuntuu kutistuneen, koska äidin ja pojan koivet ottavat pöydän alla yhteen. Äiti ja poika juttelevat viisi minuuttia. Kiitos! - huikkaa poika ja sujahtaa takaisin huoneeseensa laskemaan matematiikkaa. Äidin silmään pulpahtaa onnen kyynel.


 

lauantai 15. tammikuuta 2022

Madekeitto

Tepastele ensin Loviisan lahdella. 

Nauti auringosta, tuulessa huojuvasta kaislikosta ja pikkuruisesta viimasta.

Jos haluat, niin hyppele lumilevyjen päällä - niistä tulee kiva ritinä haljetessaan. 

Tähyile Svartholmaan ja poikkea pienelle Dunkahäll:in luodolle. Istahda siellä jykevän pöydän ääreen ja ota hörppy kaakaota.

Kävele kohti horisontissa kököttävää kalastajaa. Jutustele ensin suomeksi ja sitten ruotsiksi. Ihmettele, miten kalastajan sormet kestävät paljaina kylmyyttä. Opi, että made on ruotsiksi lake. 


Kalastaja kysyy, "vill du ha den?" Och du sa ja.


Niin siinä sitten kävi, että marssittiin rantaan made kainalossa.

*

Nylje made ja leikkaa se noin 5 cm paloiksi. Paista sipulit voissa kattilassa. Lisää noin litra vettä, 1-2 tl suolaa, 2 laakerinlehteä, 8 maustepippuria ja vielä ripaus lipstikkaa. Laita mateen palaset veteen kypsymään noin 15 minuutiksi. Kuori välillä pinnalta vaahto pois. Nosta mateen palat liemestä. Kypsymisen jälkeen ruodot lähtevät kalapaloista helposti irti. Lisää liemeen 6 kuutioitua perunaa ja 2 paloiteltua porkkanaa. Vihannesten kypsyttyä palauta ruodoista nypityt kalapalat, ja lorauta lopuksi keittoon 2 dl kermaa. Lisää lopuksi pinnalle tilliä.