Kehä I - faktan ja fiktion vuoropuhelua

Auton kello näyttää 7.35. Hän ajaa ehkä kymmenettä tuhannetta kertaa Kehä ykköstä itään. Etätyöt ovat vaihtuneet läsnätöiksi, ja taas huristellaan keltaisella Mazdalla. Bensamittari vilkkuu, mutta huonosti nukutun yön jälkeen häntä ei huvita pysähtyä kodin viereisellä ABC asemalla tankkaamassa. Joskus hän on testannut, että nollaa näyttävällä mittarilla voi ajaa vielä töihin ja takaisin eli noin 50 kilometriä.

*

Tänä vuonna Minnalle tulee 22 vuotta täyteen nykyisessä työpaikassa. Hän on käynyt läpi kaikki työpaikan kerrokset kuutos- ja ykköskerrosta lukuun ottamatta. Kuudennessa kerroksessa istuu ylin johto, ja ykköskerroksessa on tavaroiden lähettämö kuljettajineen. Ura alkoi Vientiosastolla neljännessä kerroksessa, minkä jälkeen hän siirtyi kolmoskerrokseen hammashoitokoneiden tuotepäälliköksi. Osaston laajennuttua tehtiin muutto kakkoseen. Nykyään Minna on yrityksen paikallistoimistojen, jakelijoiden,  ja loppukäyttäjien pääyhteyshenkilö. Hän tuntee kaikki, ja kaikki tuntevat hänet. Vitoskerros on siinä mielessä hyvä, että Minna rakastaa liikuntaa. Päivän aikana tulee käveltyä portaita aika monta kertaa edestakaisin. Hän oli parikymppisenä Suomen mestari kahdeksallasadalla metrillä. Kilpaurheilu jäi, mutta liikunta jäi rakkaaksi harrastukseksi. Joskus työmatkat taittuvat auton sijasta pyörällä. Pyöräillessä näkee koko elämän ja luonnon kirjon Haukilahdesta Hakaniemen kautta Herttoniemeen.

Minna Matilda Karhumäki. Hän valmistui vuonna 1996 Helsingin kauppakorkeakoulusta pääaineenaan kansainvälinen markkinointi. Kielet ovat olleet aina lähellä hänen sydäntään. Kielten opettajaksi hän ei ikinä halunnut, koska luokan edessä keskipisteenä oleminen tuntui painajaismaiselta ajatukselta. Kauppakorkeakoulu kuulosti hyvältä perustutkinnolta, joka ei sitonut suuntaan tai toiseen.

Valmistuttuaan työura on mennyt Minnalla suunnitelmien mukaan. Aina kun olo on ollut leipääntynyt, hän on vaihtanut työpaikalla maisemaa. Hän ei ole oikeastaan ikinä ymmärtänyt, miksi ihmiset aina valittavat, ettei uralla pääse liikkumaan. Hänen kohdallaan ovet ovat avautuneet, jos vain on ilmaissut ääneen, mitä haluaa. Äitinsä on antanut esimerkin, että pitää pitää puoliansa ja olla itsenäinen. Isänsä taas on rauhallisuuden perikuva, joka näkee ihmisissä heidän potentiaalinsa. Äiti kommunikoi parhaiten puhumalla, isä taasen kirjoittamalla. Isänsä on joskus sanonut, että elämää ei kannata rakentaa yhden kortin varaan. Itseään ei esimerkiksi kannata uhrata kokonaan työlle, vaan yksityiselämälle kuuluu vähintään 50% päivästä. Tämä on ollut aika iso punainen lanka Minnan elämässä.

Iso osa yksityiselämästä vuodesta 2003 on kulunut mahdottoman ihanan tyttären Ellin yksinhuoltajana. Tytär kirjoitti keväällä 2022 ylioppilaaksi Otaniemen lukiosta, ja hän pääsi papereilla suoraan Turun kauppakorkeakouluun. Hän halusi nimenomaan päästä opiskelemaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Elli on sosiaalinen luonne, ja haluaa tutustua uusiin ihmisiin ja vaihtaa välillä maisemaa asuttuaan aina Espoossa. Minna on niin onnellinen ja ylpeä tyttärensä puolesta. Nykypäivänä ei ole itsestään selvää, että saa heti kirjoitusten jälkeen opiskelupaikan. Moni taktikoi muun muassa niin, että jättää matematiikan kirjoitukset syksyyn, vaikka on saanut jo valkolakin edellisenä keväänä päähänsä. Matematiikasta saa paljon pisteitä yhteisvalinnassa, joten valkolakin saatuaan voi rauhassa keskittyä numeroihin.

Elli onnistui saamaan vuokra-asunnon Kaivokadulta Kupittaalta. Lähes 30 neliön yksiö vaaleanpunaisessa 1930 rakennetussa kivitalossa oli nappilöytö. Yksiön vaalea puulattia hieman narisee sen päällä astellessa. Isosta ikkunasta siintää näkymä Itäiselle Pitkäkadulle. Ainoa miinus asunnossa on öiseen aikaan vipeltävät sokeritoukat.  

Päästyään Ellin muuttomatkalta takaisin kotiin Espoon Haukilahteen Minna pisti soimaan Spotifystä vuoden 2021 suosikkibiisinsä. Ensimmäisenä soi Chisun tulkinta Mestaripiirros -laulusta. Minna rojahti sohvalle ja purskahti itkuun. Kyyneleet valuivat solkenaan pitkin poskia leukapieliin saakka. Samalla kun olo oli helpottunut muutosta, niin Minna tunsi itseänsä merkityksettömäksi. 50% elämästä muutti juuri Turkuun. Tai siltä se tuona muuttopäivän iltana tuntui.

Minna purki tuntojaan whatsapilla Miljalle. Miljasta oli tullut läheinen kävelykaveri erityisesti koronapandemian aikana. Haukilahden rannat oli koluttu juurta jaksain. Milja lohdutti, että Minna on edelleen tärkeä ja merkityksellinen ihminen muun muassa hänelle, miesystävä Callelle sekä kotoa pois lentäneelle tyttärelleen - ennen kaikkea kuitenkaan unohtamatta sitä tärkeintä eli itseään. Lohdutuksen sanat lensivät vielä tuolloin taivaan tuuliin. Sinä iltana vain suklaa antoi hieman lohtua. Onneksi kaapista löytyi yksi levy Brunbergin laktoositonta suklaata. Fazerin taloussuklaasta ei ole lohduttajaksi.

Aiemmin keväällä Minna kävi Ekonomiliiton Uravalmennuskurssin. Eräs entinen kollega oli suositellut kyseistä valmennusta kerran työpaikkaruokalan ruokajonossa. Minna epäili, ettei viiskymppisiä kukaan enää palkkaa, mutta Lise kertoi olevansa 55, ja hänet oli kuulemma ihan headhuntattu uuteen työhönsä. Ruokalinjaston päässä Lise vielä huikkasi, että kannattaa laittaa hashtagit kuntoon Linkedinissä.

*

Konala, Tuusula Malmi. Kyltit vilahtavat auton ikkunoista. Viereisellä kaistalla joku ajaa monta sataa metriä aivan keltaisen Mazdan vieressä. Minnalla on tapana uppoutua ajatuksiinsa, eikä hän huomaa muiden vilkutuksia keltaisen Mazdan suuntaan. Tänään jostain syystä tuli pieni ajatuskatko, joten Minna käänsi katseensa sivulle, ja siinähän huiskutti Ville vientipäällikkö sinisestä Audistaan. 

*

Minna piristyy ja selkänsä suoristuu usein suomenruotsalaisten seurassa. He tuntuvat kantavan itseään pää pystyssä. Minna on usein pohdiskellut tätä asiaa. Efter Nio oli ollut jo monta vuotta Minnan lempiohjelma ennen Callen tapaamista. Positiivinen vire on Minnan juttu.   

Ekonomiliiton uravalmentaja oli hänkin suomenruotsalainen – Amy nimeltään. Minnalla oli keväällä 2022 hänen kanssaan 5 eri Zoom -tapaamista, ja niissä käytiin läpi Minnan 22 vuotta sitten tekemää CV:tä. Sitä piti päivittää urakalla. Kesätyöt mansikkamaalla eivät ole oleellisia enää tässä vaiheessa. Amy kannusti ja kehotti brändäämään itseään. Ei riitä, että Linkedinissä on pelkkä titteli ja kuva, vaan sinne pitäisi laittaa näitä Lisenkin mainitsemia hashtagejä. Minna vierasti sanaa hashtag tai brändäys. Miksei niille voi olla suomenkielisiä nimiä? Minnalle oman itsensä kehuminen ei ole myöskään kovin luontevaa. Minna näkee mieluummin muissa ne hyvät puolet. 

Amy sai Minnan kuitenkin vakuuttumaan, että itsensä brändäys kannattaa, koska sen avulla oppii tunnistamaan omat osaamisalueet ja omat vahvuudet. Tällöin pystyy taas helpommin hahmottamaan, mitä yleensä haluaa itse tehdä, ja mikä tärkeintä - millainen on oma arvomaailma.

Haluaako Minna oikeasti vaihtaa työpaikkaa, vai oliko elämänmuutos yksityiselämässä vain niin suuri myllerrys, että se vain sai tuon toisen 50% elämänpuoliskon horjumaan. Aika näyttää. Ainakin oma brändäys on nyt tehty, arvomaailma kirkastunut ja mieli on kepeämpi ja valveutuneempi. 

 *

Keltainen Mazda kaartuu Kehä I:n toisessa päässä työpaikan pihalle. Sisään kling!  Leimaus hyväksytty. Leimauslaitteen kello on 8.15. 

Kuikkien catwalk

 ”Kuiik, kuiiik, kuiiik” - Hyvää huomenta Närsaaresta. Viipurilaisen leipomon siemenruisleipää ja italialaista kahvia Päijänteen veteen keitettynä aamiaiseksi. ”Televisioruutu” on salmelle päin. Tuulee etelästä, joten vesi virtaa tänään vasemmalta oikealle.

Hetkinen…onko nuo kuikkia? Ei ne taida olla. Ne on niitä ruskeapäisiä, joita täällä uiskentelee ja pläsähtelee veteen joka päivä. Ei, kyllä toi on kuikka! Yksi, kaksi, kolme…minne ne nyt menivät? Viisi on sukelluksissa, ja niiden päät pompsahtelevat pintaan saaren lettukallion kohdalla. Yksitoista kaiken kaikkiaan lasketaan kiikarien avulla.

Linnut ovat sulavalinjaisia ja ylväitä - näyttää siltä, että ovat selkä suorassa ja rintakehä pystyssä - eivät ole turhaan mitään maan matosia. Vaatetus on design -mallistoa. Valkoinen paidan etumus heijastuu välkehtivän veden pintaan. Sininen rusetti kaulassa ja epäsymmetrisin raidoin koristeltu frakki niillä on päällään. 

Odottelemme kuikkien paluuta catwalkille Närsaaren salmeen. Ehkä ne kiertävät saaren, ja tulevat kohta samasta suunnasta uudestaan. Myötäisellä voi surffata laineilla.

Tyrnimarjat

 

Kello on 6.45. Istun keittiön pöydän ääressä. Tuli sitä nyt vähän nukuttua, mutta olen pirteämpikin joskus ollut. Ulkona asfaltin pinta on märkää. Silmät jäävät helposti vain tuijottamaan eteenpäin, koska olen niin väsynyt. Silmäpussit alkavat tuntua. Yleensä silmän aluset ovat vain mustat, mutta nyt ne ovat turvonneet. Gel Anti Puffines auttaa. 

Pojan lautasella on neljä tyrnimarjaa. Ylioppilaskirjoitukset, pyrkiminen jatko-opintoihin ja armeijan alku ovat kaikki ihan hirveän suuria asioita. Jos niitä ajattelisi noina tyrnin marjoina, niin ne tuntuvat vähän pienemmiltä. Minunhan ei tarvitse tehdä niille mitään. Ne vain tuntuvat minunkin asioiltani. Kolmen marjan lisäksi neljäs marja on se, että poika on ollut oikeastaan kirjoitusten jälkeen koko kevään milloin missäkin flunssassa. Nyt se alkaa onneksi helpottaa. 

Omalla lautasella on vain leivän muruja. Unohdinpa lisätä jugurttiin noita eilen Mammalta ja Vaarilta saatuja mustikoita. Muistin sentään Hirvelän uunitalkkunat. 

Metso

 Halusin metsään.

Nuuksionpään parkkipaikan viereinen joki tulvi niin, että piti kiertää hieman päästäkseen kävelytielle. 

Mustalammen keittokatoksella paloi jo tuli. Makkaran tuoksu leijaili nenään. 

Kello oli 10. 

Joku nukkui riippumatossa ison kiven takana. Suojana oli varmuuden vuoksi pressu, vaikka edeltävänä yönä taisi olla kirkas tähtitaivas. Jos olisi katsellut eilen taivaalle, olisi voinut nähdä kerran tuhannessa vuodessa kohdalle osuvan planeettarivistön. Saturnus, Mars, Venus ja Jupiter olisivat olleet täydellisessä linjassa toisiinsa nähden (sciencealert.com).

Metsän polut olivat vielä jään peitossa. Edellisen Haukankierrokseni jälkeen oli kaatunut aika paljon puita. Rupesin miettimään, milloin oli viimeksi myrsky. En muistanut. Jatkoin tallustelua. 

Haukkalammen kohdalla ihailin hetken jylhiä maisemia. Meinasin istahtaa kalliolle syömään eväitä, mutta olisin kaivannut evässeuraa, joten laskeuduin polkua varovasti eteenpäin. 

Korpinkierroksen ja Haukankierroksen  polkujen risteyksessä mäntyjen latvoista kuului matalaa kraakuntaa. Tiirailin ylös, mutta otus lopetti samantien. Ehkä korppi tervehti vastaantulijaa. 

Purot solisivat iloisesti, ja kevät teki tuloaan. Tarkoituksenani oli olla rauhassa metsässä ilman jatkuvaa uutisvirran pläräämistä. Tunnelma oli kuitenkin sen verran maaginen, että napsin pari kuvaa puhelimella. Syke oli alhainen ja stressihormonit tipo tiessään. Oli vain metsä ja minä. 

Kipusin reippaasti vasemmalle kaartuvalle mäen nyppylälle. Mielessä kävi, että ovatkohan karhut jo heränneet talviunilta. Eivätkö ne Korkeasaaressa jo heränneet? Päättelin, että nallet pysyttelevät kaukana Haukankierrokselta - on se sen verran suosittu patikointireitti. Jatkoin hymyssä suin matkaani. 

Räts. Siiven iskuja. Musta iso pallo lehahtaa mäen takaa. Tungen käden takin taskuun, ja painan suosikkilistalta miesystävän nimeä. Kerkiän sanoa pari sanaa, kunnes ääneni muuttuu paniikinomaiseksi kirkumiseksi. Pelko valtaa mielen ja kehon, kun kalkkunan kokoinen ukkometso pläjähtää eteeni. Karjun ja juoksen hormoonihöyryistä „metsänpetoa“ pakoon. Koitan pyöriä puun takana niin, ettei otus osu minuun. 

Ukkometso uhittelee ja röyhentelee pyrstö pystyssä ja siivet levällään. Linnun pää on karmivan näköinen. Terävä nokka on kohta silmässäni, huomaan ajattelevani. 

Rymistän seuraavan puun taakse, ja toivon, että kädessäni olisi keppi eikä punainen puhelin. Koitan hätistellä ilmapotkuilla ukkoa kauemmaksi. Se väistelee taitavasti.

Miesystäväni on uskollisesti kuunnellut kirkumistani jo monta minuuttia. Hetken älyn väläyksestä laitan kaiuttimen päälle - minä en ole nimittäin kuullut mitään. Sieltä kuuluu rauhallinen ääni: Juokse pois. 

Todellakin! Loikkaan ja riuhdon punaisella purjehdustakilla varustetun ukkometson korvikkeen kohti jyrkkiä portaita. Juoksen portaat alas veren maku suussa, ja onnekseni pysyn pystyssä. 

Portaiden alapäähän on kaatunut iso puu. Tyylillä ei ole väliä, ja pääsen esteen yli. Juoksen varmuuden vuoksi vielä kilometrin!

Ovi kiinni PAM! Turvassa keltaisessa Mazdassa. Kello on 10.42.

***

Varaan ajan Neurosonicin rentoutumistuoliin Kellumoon illaksi. Kerron myyjälle, että ukkometso hyökkäsi kimppuuni aamulla Nuuksiossa. En ole ihan varma, uskoiko 😉.

Lempi Lissabon

Lissabon on paljon enemmän, mutta nämä sykähdyttivät erityisesti minua tässä elämää täynnä olevassa kaupungissa. 

Pastel de nata

Suoraan uunista rapeana suuhun, nam! Nämä sopivan pienet leivokset söi parilla haukkauksella espresson kyydittämänä.

Pastelaria Santo Antóniossa söimme Lissabonin matkamme ensimmäiset natat. Kivuttiin Baixan alueelta kohti Alfamaa, ja tämä kiva pikku leipomo löytyi Rua do Crucifixo -kadulta. 

Leivosten tekoa @Pastelaría Santo António, Alfama

Calçada Portuguesa

Rua Garrett, Chiado

Jos minulta kysytään, mitä tykkään tehdä kaupunkilomilla, niin vastaan kuljeskella. Tykkään ihmetellä ja katsella elämää, ihmisiä ja taloja. Tykkään kävellä kaupungin kapeilla kujilla, ja niitä löytyy Lissabonista vaikka kuinka paljon. 

Mukulakiviset aukiot ja kävelykadut on koristeltu mitä erilaisin kuvioin. Yleensä valkoisesta ja mustasta kalkkikivestä rakennettua portugalilaista jalkakäytävää kutsutaan nimellä calçada portuguesa tai ihan vain calçada.

Rua Áurea tai lissabonilaisittain Rua do Ouro, Baixa

Cores de Sintra - Sintran värit

Värikkääseen ja idylliseen Sintraan pääsee Rossion juna-asemalta 40 minuutissa. Takaisin lähtiessä kannattaa katsoa, mihin Lissabonin junaan hyppää kiireessä, jollei halua löytää itseään Lisboa Orienten juna-asemalta. Metrolla sieltäkin pääsee takaisin Lissabonin keskustaan :).

Sintra

Sintran Palácio Nacional da Pena seisoo jylhänä kukkulan huipulla, ja sinne pääsee kivasti polkua kavuten noin tunnissa. 

Huhtikuun alussa metsäpolulla ja linnassa sai nautiskella suhteellisen rauhassa muilta turisteilta. 

Palácio Nacional da Pena

Vehreä, keväinen, raikas, punainen, keltainen, sininen, satumainen - sellainen Sintra oli huhtikuun alussa.

Fado

Kokeiltiin onneamme eräänä päivänä, ja saatiin vielä samalle illalle pöytä ravintola Fado ao Carmosta. Oli tuuria, kun käytiin ravintolan ovella koputtelemassa, ja joku oli juuri perunut pöydän. 

Ruokailun lomassa nautittiin upeasta Fadosta muun muassa laulaja Rodrigo Costa Felixin ja kitaristi Luís Guerreiron esittäminä. Luís Guerreiro on ollut myös Marizan kitaristina.

Iltaan kuuluva 39 euron menu ei ehkä ollut mikään vuosisadan makuelämys, mutta samalla hinnalla saa kuitenkin hienon konsertin, joten ehdottomasti oli sen arvoinen. 

Fado ao Carmo, Rua da Condessa, 52, Chiado

Alfama & Bairro Alto & Baixa-Chiado 

Alfama on Lissabonin vanhin kaupunginosa, ja se on levittäytynyt  Lissabonin linnan, Castelo de São Jorgen kupeeseen. Näillä kujilla oli oikein mukava tallustella. Alfamassa on ollut aikoinaan paljon kylpylöitä, ja sen nimi tuleekin arabiankielisestä kylpylää tarkoittavasta sanasta Al-hamma.

Alfaman kujilla

Näkymä São Jorgen linnoitukselta Tajo -joelle

Alfaman kujilla

Bairro Altossa eli korkeassa kaupunginosassa on rosoisuutta ja rähjäisyyttä. Kiva oli sielläkin vaeltaa ja ihmetellä maailman menoa. Aika paljon näytti olevan baareja, ja Bairro Alto onkin niin kutsuttu bilekaupunginosa. Sellainen olo itselle tuli, etten ehkä viitsisi siellä yksinään hihhuloida keskellä yötä. 

Rua Luza Soriano, Bairro Alto

Rua da Atalaia, Bairro Alto

Asuttiin Baixa-Chiadon alueella, ja sinne menisin seuraavallakin kerralla. Tarkkaan ottaen hotellimme oli Baixan puolella, eli alhaalla. Kun tepasteli ylemmäksi kohti Chiadoa, niin pääsi tutustumaan runoilija Fernando Pessoaan. Hän vietti paljon aikaansa A Brasileira -kahvilassa kirjoittaen siellä mm. Mensagem -runokokoelman. 

A Brasileira, Rua Garrett 122, Chiado

Fernando Pessoa oli tunnettu heteronyymien eli henkilöhahmojen käyttäjä. Juopon merimiehen henkilöhahmo vaati tietysti sen, että tekstin kirjoitti juovuksissa, kertoi A Brasileiran "poke".

Satunnainen ote Pessoan Levottomuuden kirjasta sivulta 146: "Ihmisten keskinäinen halveksinta ja välinpitämättömyys, joka sallii tappaa toisia tunteettomasti, niin kuin murhaajat tappavat, tuntuu johtuvan siitä, että kukaan ei ota huomioon sitä, näköjään vaikeasti tajuttavaa tosiseikkaa, että muillakin on sielu".

Cascais & Cabo da Roca

Ihmiset tekevät elämän. Tavattiin Cascaisissa rohkea, elämäniloinen, positiivinen ja sydämellinen ystävä, ja tuli taas mieleen, että kannattaa tosiaan valita, kenen kanssa aikaansa viettää. 

Boca do Inferno @Cascais

Cabo da Roca - Euroopan läntisin paikka

Tá bom (Está bom) - Okei

Tabommia kuulee kaduilla tosi paljon, mutta sanoisin kuitenkin näin: A viagem foi muita boa, matka oli tosi hyvä!

Kuuntele minua

Voisitko hetken olla? 

Katso, kuinka vedessä kelluu jäähileitä. Jäähilemurska on valkoista, osin läpinäkyvää ja reunoilta röpelöistä. Kun sitä sohaisee, kuuluu hauska ritinä ja ratina. Aallon haukatessa jäähileet suuhunsa valkoisuus muuttuu läpinäkyväksi. Aallon karatessa takaisin ulapalle valkoiset pilkut pompsahtavat pikkuhiljaa sieltä täältä takaisin pintaan.

Katso, kuinka sinisorsanaaras pesee kaulaansa ja sinisorsakoiras pyllistelee ja hamuilee jotain pinnan alta. Nyt sorsaparvi lähti lentoon. Yksi sorsa jäi matkasta, ja nyt poloinen raakkuu kurkku suorana. Kohta sen pari lentää takaisin, ja hiljaisuus laskeutuu jälleen poukamaan.

Tunne, kuinka aurinko lämmittää vasenta poskeasi. Oikea poski on varjon puolella, joten se on vähän viileämpi. Villapipo vähän kutittaa päätäsi. Tuuli osuu hiuslatvoihisi, jotka taipuvat pipon alta hieman ulospäin.

Huomaatko, miten meren pinta lainehtii ja tanssii rantakivien päällä? Ihan kuin meri vähän lämmittelisi.

Puuskatuuli näkyy veden pinnalla tummana ja röpelöisenä muodustumana. Se lähestyy kallion laitaa, jolla istuskelet. Merestä nousee kalan ja levän kevyt tuoksu.

Rantakalliolla on katkennut männyn oksa. Eilen oli kova tuuli, joten tuuli on varmaan lennättänyt sen rannalle. Siinä se vaan on. 

Ole sinäkin.

Paloma & Pavo

En oikein pidä puluista. Ne ovat minusta likaisia ja vähä hömelöitä. Niiden pulputus ei ole minusta kovin kaunista, ja lentoon lähtöläpätys inhottaa. Mietin aina, että kohta joku pulu-ukko lennähtää päin pläsiäni.

Kerran Berliinissä näin kodittoman naisen ostoskärryn kanssa kävelyllä. Koko nainen oli yltä päältä puluissa päästä varpaisiin. Ehkä yksinäisyyden hetkellä pulut voivat tuntua lohdulliselta. Samoin pulujen puolella on myös espanjankielinen nimensä paloma. Se on minusta kaunis sana. 

Mutta ei. Minä en silti pidä puluista. Pidän enemmän esimerkiksi silkkiuikuista.

***

Olin 1995 kesätöissä Madridissa. Tämä oli yksi elämäni kesistä siinä mielessä, että opin puhumaan siellä sujuvasti espanjaa, koin espanjalaisen elämänilon, näin ensimmäistä kertaa El Grecon puikulapäiset maalaukset El Pradossa sekä Guernican Reína Sofia -museossa. Tutustuin ystäviini Conchiin ja Rafaan, rakastuin oliiveihin ja tapaksiin, ja söin ihan mielettömän hyvää gazpachoa Toledossa. Kävin elämäni ensimmäisessä drag queen showssa, koin elämäni karmeimman diarrean (= ripuli), tanssin macarenaa Madridin diskoissa ja kävelin pitkin Calle de la Hortalezaa. Lämmintä oli, päivin ja öin.

***

Ja sitten se pulu. Se lensi sisälle asuntooni parvekkeen ovesta. Läpsyti, läpsyti, läpsyti - se läpsytti siipiään olohuoneessa aivan paniikissa. Minä pelästyin ihan yhtä paljon, ja juoksin läpsyti, läpsyti, läpsyti "turvaan" omaan huoneeseen. Siskoni oli onneksi lentänyt Pariisista viikonlopuksi Madridiin, ja hän - käytännön ihmisenä - sai pulun jotenkin häädettyä takaisin parvekkeen ovesta ulos. 

Kuva: Rafa

***

Alkuperäisen innostukseni espanjan kieleen sain lukion espanjan kielen opettajalta Eila Kautolta. D -kieli oli vapaaehtoinen kieli, mutta Eilan valtavan positiivinen opetustapa sopi minulle kuin nenä päähän. Suorastaan ahmin kieltä ja kulttuuria itseeni. Kun pohja oli hyvä, niin puhumisen oppi vaivattomasti paikan päällä Madridissa. 

Tässä muutamia espanjalaisia sanoja, joilla pärjää jo pitkälle:

¡Buenas!

Hyvää huomenta

¡Hasta luego!

Kun lähdetään pois, huikataan seuraavaan kertaan!

¡Qué chulo!

Onpa hieno(a), upeaa, suloista!

Pavo (paavo)

Kalkkuna, mutta samaa sanaa käytetään myös teineistä. Kroppa on jo iso, mutta aivot eivät ole vielä oikein kehittyneet samaan tahtiin.

Gracias

Kiitos