Mamma

 

Joulun viettoa Etelätiellä

Mamma ja joulu

Mamma liittyy kyllä aika lailla jouluun, koska Mamma on ollut aina keittiössä taikomassa herkkuja, ja joulu ja herkut jos mitkä liittyvät yhteen. 

 Jouluna meidän joulupöytä on ollut  aina hienosti katettu parhain astioin ja hopealusikoin. Alla on ollut useimmiten Marimekon värikäs pöytäliina. 

Mamman tekemät ruoat ovat muutoinkin herkkua: Paistettu kuha, monenlaiset pataruoat, sämpylät, joulupullat, puolukkajäädyke, toskapiirakka ja lusikkaleivät vain muutamia mainitakseni.

Noin muutoin Mamma on aina paikalla. Mamma on hauska. Mamma opetti minulle myös kaikki lukion matematiikan kurssit uudestaan. Joku voi olla hyvä matematiikassa, mutta opettamisen taito on ihan oma taitonsa. Mammalla on tuo opettamisen taito.

Mamma puhuu paljon, mutta se ei tarkoita, etteikö hän olisi viisas ja kuuntelisi ja näkisi, mitä ympärillä tapahtuu. Minusta tuntuu, että mamma tajuaa kaiken. Mamma on herkkä. Mamma on myös leijonaäiti, ja hän puolustaa tarvittaessa. Mamma is by your side. Mamma haluaa hyvää lapsille ja nuorille. Hän on käynyt kaikkien halukkaiden lastenlasten kanssa jumpassa, ja kotiin ja ruokapöytään on aina ollut tervetullut. 

Mamma on tehnyt aina töitä, eikä minun lapsuuden perheeessä ole ollut ikinä kahta sanaa tasa-arvon puutteesta. Kun se on, niin siitä ei tarvitse tehdä numeroa. 

Ruokamuistoja mamman lapsuudesta

Kyselin mammalta vähän hänen lapsuuden ruokamuistoja. Mamman isän ollessa intohimoinen kalastaja heillä tehtiin mm. kalakeittoa Lahden Papan onkimista pienistä ahvenista. Lauantaisin oli usein silakkalaatikkoa. Perunasiivut, suolasilakat ja sipuli ladottiin uunivuokaan, ja nesteeksi lisättiin munamaitoa. Päälle laitettiin vielä sianlihasiivuja. Sunnuntaina oli sunnuntairuokaa, joka saattoi olla esimerkiksi naudanlihasta, sianlihasta, munuaisita ja sydämestä tehtyä pataa. Lihat keitettiin ensin kattilassa, vaahto kuorittiin pois, minkä jälkeen sekaan laitettiin perunat, porkkanat, sipulit ja suola. Lopuksi pata kypsennettiin uunissa. 

Lempiruokia

Kalastamisen lisäksi Lahden Pappa metsästi vesi- ja metsäkanalintuja. Padassa paistettu sorsa herkkutattikastikkeen kanssa vei Mamman kielen mennessään. Sieniä kuivatettiin narussa hellan päällä niin, että joskus koko hella oli valkoinen sienistä pudonneista madoista. 

Vanhemmalla iällä bouillabaisse, eli ranskalainen kalakeitto nousee ensimmäisenä mieleen lempiruoasta kysyessäni. Mamman soveltamaa herkkua olemme me muut saaneet aikoinaan syödä sitten kotona esimerkiksi Uuden Vuoden perhejuhlissa.

Bouillabaisse ja Joel Nizzassa, jossa oltiin lomailemassa Mamman ja Vaarin kanssa

Mamman imelletty perunalaatikko

Oma joulupöydän lempiruoka erityisesti lapsena on ollut perunalaatikko. Tänä vuonna tein sitä toista kertaa elämässäni.

Perunalaatikon ohje:

 

Keitä n. 1 kg perunoita (Siikli tai Annabella) kuorineen. Kuori kuumana ja survo välittömästi. Lisää 1 ruokalusikallinen (kukkura) vehnäjauhoja ja sekoita. Peitä pyyheliinalla. Lisää noin tunnin kuluttua ruokalusikallinen vehnäjauhoja, sekoita ja peitä taas. Toista sama vielä tunnin kuluttua. Jätä seos yön ajaksi imeltymään* lämpimälle paikalle peitettynä. Lisää seokseen aamulla 50-75 g voita ja noin 1,5 tl suolaa. Lisää maitoa niin, että saat löysähkön seoksen (ehkä kaurapuuron paksuisen). Pane seos voideltuun vuokaan ja paista noin 2 tuntia 150 asteisessa uunissa. Älä täytä vuokaa aivan täyteen, ettei laatikko kuohu uuniin. Kypsä laatikko on väriltään kullankeltainen. 

*Seos löystyy, kun se imeltyy hyvin.

Perunalaatikko valmiina paistettavaksi

Hyvää ja herkullista joulua kaikille!

 

Marraskuinen Sorrento

Sorrentolaisia sitruunoita

Lensimme Roomaan, ja Roomasta matka jatkui Italo -pikajunalla Napoliin. Juuri kun olin ajatellut, että voisin ottaa pienet nokkaunet, olimmekin jo Napolissa - junan vauhti kun oli parhaimmillaan 300 km/h.

Napolin Piazza Garibaldi -asemalla vaihdettiin vähän rosoisempaan paikallisjunaan, joka vei meidät Sorrentoon. Circumvesuviana -junilla ei ole kiirettä minnekään - pysähdeltiin vähän väliä, kun piti odotella, että vastaantuleva juna meni ohi.

Sorrento

Airbnb Sorrenton vanhassa kaupungissa oli mainio valinta majapaikaksi. Elettiin paikallisten kanssa sulassa sovussa samassa rapussa, ja välillä päästettiin naapurin kissaa portista sisään tai ulos.

ErKaNi Suite @Sorrento

Sorrento sijaitsee Napolinlahden etelärannalla, ja Vesuvius hallitsee maisemaa.

Lenkkipolun varrelta

Eräänä päivänä saimme ihailla tulivuorenpurkaukselta näyttävää Vesuviusta. 

Oikeasti kuitenkin paljon vaarallisempi on Campi Flegrein supertulivuori Napolin länsipuolella. Sen sanotaan olevan yksi maailman vaarallisimmista tulivuorista. Ko. tulivuori on romahtanut, joten sitä ei paljain silmin näy. Toivottavasti se ei poksahda, vaikka on elonmerkkejä osoittanutkin.

Pompeiji

Pompeijin pääsee Sorrentosta näpsäkästi Circumvesuviana -junalla. Saimme käyskennellä alueella lähes keskenämme. Minusta mielenkiintoisimpia olivat nämä lukemattomat teiden ylityspaikat:

Pompeijin "suojatie"

Nähtiin myös useita paikallaisia thermopoliumeja eli paikallisia "snagareita". Näistä hakivat ruokansa ne, joilla ei ollut varaa omaan kotikeittiöön. Alla oleva  hieno katukeittiö löytyi arkeologien kaivauksissa 2020 vuoden lopussa. Siellä tarjottiin ainakin kanaa, kuten kuvasta näkyy.

Pompeijilainen katukeittiö

En haluaisi edes ajatella, millaista Pompeijissa on kävellä heinäkuun helteessä. Me nautimme marraskuun parinkymmenen asteen lämmöstä, upeista maisemista ja historian havinasta ilman turistimassoja.

Pinja -puita Pompeijissa

Amalfi

Amalfin rannikko on ollut pitkään haaveenani. Hypättiin Sorrenton juna-asemalta bussiin, ja saimme ihailla huikeita maisemia aivan jyrkänteen reunasta. Pikkuisen huippasi, mutta onneksi kuski pysyi tiellä. 

Amalfin pikkiriikkiset kujat tekivät minuun vaikutuksen, ja siellä olisi voinut kuljeskella pidempäänkin. 

Mietin, että jos olisi mummo tai pappa, niin noilla kujilla voisi olla kivaa asustella, kun kuitenkin naapurit ovat ihan lähellä. Olisi oma rauha, mutta ei olisi yksinäistä. Aikamoisia ylämäkiä ja alamäkiä kaupungissa kuitenkin oli, joten asuminen ei kuitenkaan ehkä sovi ihan kaikista vanhimmille ihmisille - tiedä häntä. 

Napoli

 Spaccanapoli, suosittelivat eräät paikalliset opiskelijatytöt Circumvesuviana -junassa, jos yhden asian Napolissa kerkeisimme nähdä. Spaccanapoli halkaisee Napolin vanhan kaupungin, ja käveltiin sitä pitkin Pio Monte della Misericordia -kirkkoon, jossa oli esillä yksi Caravaggion maalaus. 

Via Toledon ympäristössä oli kapeita kujia, joissa paikalliset valmistautuivat avaamaan kauppojansa. 

Päivisin näitä kujia oli ilo ihmetellä, mutta pimeän aikaan en mielellään tuolla haahuilisi. 

Tiramisú - se todellakin vei kielen mennessään.

Back to Sorrento

Sorrentolainen pizzauuni @Pizzeria Aurora

Ilokseni huomasin, että italian kieli pulpahteli suusta niin, että pystyin juttelemaan pikkuisen paikallisten kanssa. Tämä pizzamestari kertoi, että sorrentolainen pizzauuni kuumennetaan 400 asteeseen, ja pizzat valmistuvat 1,5 minuutissa. Napolilainen uuni on kuulemma pienempi, pyöreämpi ja kuumempi, ja sieltä pizzat tulevat lautasille minuutissa. Ei koskaan tiedä, jos Trivial Pursuitissa kysytään joskus :). 

Näitä leivoksia näkyi jokaisen sorrentolaisen kahvilan ikkunassa, ja vielä viime hetkellä napattiin tällaiset mukaamme Napolin juna-asemalta paluumatkalla kohti Roomaa. Leivos oli tuhti, ja tämän syötyään ei ollut nälkä pitkään aikaan. Jälkikäteen luinkin, että täytteenä on useimmiten ricottajuustoa sekä maitovanukasta ja Sfogliatelle on oiva energiapommi aamulla. 

Sfogliatelle

Grazie Sorrento e Italia!

 

Vaari

Vaari ja Joel

 

Mitä minulle tulee mieleen ensimmäisenä, kun mietin vaaria? Rauhallinen, ystävällinen, kiltit silmät ja kikkurat hiukset. Kun Vaari on paikalla, niin maailma rauhoittuu. 

Kun pienenä menin nukkumaan, niin huusin aina Annan iloksi "peittoo pääällleee", ja vaari tuli sitten laittamaan peiton päälle. Kun en halunnut vaihtaa nimeäni mennessäni naimisiin, ja koin, että siihen oli ulkoisia paineita, soitin itku kurkussa vaarille*, että minä en mene naimisiin ollenkaan, johon Vaari sanoi, että saat tehdä ihan mitä haluat, ja niinhän minä tein. 

Kun olin töissä, työmatkalla tai kipeänä, ja Joelia piti kuljettaa, niin Vaari ja Mamma kuljettivat poikaa ties mistä ja ties minne. Vaari on ollut aina paikalla, kun apuja tarvitaan.  

Vaarilta on jäänyt minulle matkaan kikkurat hiukset, tähtien ihastelu taivaalla, kielitaito, matkailusta nauttiminen, hyvät kengät, urheilu, kukkuloille kiipeily, luontoretket, kiltteys ja usko hyvään. 

Ajatuksinansa arvostan sitä, että kannattaa pitää elämä tasapainossa töiden, perheen ja vapaa-ajan suhteen, eikä kannata provosoitua, jos provosoidaan. Tuossa jälkimmäisessä minulla on vielä opettelemista :).

-Kaisu-

*Rehellisyyden nimissä olen tainnut aina soittaa Mammalle, mutta "äärimmäisessä hätätilassa" Mamma antaa puhelimen Vaarille, jolla on lehmän hermot.

Kesän helmiä

Onni

Meidän 2021 kesäisen purjeveneen nimi oli Onni. Onnin kotisatama oli Kotkassa, ja olin ensimmäistä kertaa elämässäni Kotkan merillä seilaamassa. 

Tämän vuoden purjehduksella oltiin pari yötä kussakin satamassa. Ensimmäinen määränpää oli Pyhtään Kaunissaari. 

Pyhtään Kaunissaaren vanha kalastajakylä

Pyhtään Kaunissaaren upea hiekkaranta

Minulle liikkuminen on tärkeää, joten pyyhälsin pitkin metsätietä saaren toiseen päähän, ja kerkesin kuin kerkesinkin takaisin veneelle ennen kuin ukkonen räjähti. 

Kaunissaaresta navigoimme Haapasaareen. Jo lipuminen vierasvenesatamaan kapean salmen läpi sai minut pitämään tästä saaresta. 

Väylä Haapasaareen

Ennen ukkosta

Ukkosen jälkeen

Onni Haapasaaren vierasvenesatamassa

Tuuli sen verran kovaa sellaisesta suunnasta, että Ulko-Tammio jäi seuraavaan kertaan, ja suuntasimme kohti Nuokkoja.

Ulko-Nuokon kalliolla

Joskus on hyvä, että olosuhteet pakottavat olemaan paikoillaan, joten tuli luettua käytännössä kokonainen päivä. Veneen sisätilat olivat siihen oivalliset.

Nu(o)kkuva norsu vai hiiri?

Saari

Tämän kesän toinen matka suuntautui Kuhmoisiin. Saimme nauttia kaikenlaisista säistä ja tunnelmista.

Maaginen kuun nousu keskiyöllä

Kolme ylvästä kurkea pellolla ja 10 upeaa kuikkaa järvellä

Isoäitini kotitila lenkkipolun varrella

 

Yhdessä soutaen ja huovaten

Peilityyni Päijänne iltahämärässä

Banksy, Love is in the air @ Serlachius museot, Mänttä

Tyttökullat

 

Kävin tässä eräänä päivänä Mellstenin rannalla uimassa ja lueskelemassa. Vietin itse asiassa rannalla itsekseni ihan kokonaisen päivän. Ranta oli täynnä lapsiperheitä, mutta joukkoon osui myös neljän henkilön naisisto - ehkä kuusissakymmenissä. Jokaisella oli eri värinen ja muotoinen hattu, pikku pikku bikinit, ja lisäksi heillä oli mankka. Kun naiset tulivat uimasta, niin häpeilemättä he puristivat liiat vedet uikkareistansa pois ennen kuin asettautuivat loikoiluasentoon. Mietin, että mikä minut sai niin hyvälle tuulelle, kun heidän eloansa ihmettelin, niin tietenkin se, että he tekivät kaiken niin omintakeisella tyylillänsä pää pystyssä.

*

Tyttökullat! Niitähän me ollaan. Honkistytöt ovat minun tyttökullat lapsuudesta. Meitä on viisi: Kahdet sisarukset ja yksi melkein sisko.

Joka vuosi päräytetään veneellä mökille, ja ollaan ihan ihanat naiset rannalla.

Viime, tänä ja ensi vuonna juhlitaan viiskymppisiä, mutta ei se menoa haittaa. Ei ollenkaan.

Ollaan kaikki ihan omanlaisia, mutta kuitenkin jollain lailla myös samiksia. Tuntuu niin mukavalta, kun on tuntenut toisen ihan pienestä pitäen. Tiettyjä juttuja ei tarvitse selitellä, kun on yhdessä kasvettu, ja kaikki tuntevat toistensa vanhemmat, sisarukset, lapset, miehet, koirat ja kissat.

Ja vaikka kaikilla sattuu kaikenlaista elämässä, niin keskitytään hyvään, ja lasi on aina puoliksi täynnä <3.

Voilà! C'est la vie en rose.

Ihminen

 

30 vuotta sitten lähdettiin tämän koulun pihalta maailmalle, ja seuraavan kerran kävin samaisella paikalla muutama viikko sitten.

*

 Lakkiaisissa minulla oli polvi ruvella, koska olin juossut abit-opet pesismatsissa niin kovaa, että jalat meni alta. Olin aika hyvä pesiksessä, ja toimin aina lukkarina, koska jostain syystä heitin pitkälle, ja sain palloja kiinni tosi hyvin. Nyt en muista, kerkesinkö ”syöksymällä” pesälle, mutta arpi on vielä tallella 😊.

*

Lakkiaisiltana oltiin Svenska Klubbenilla, mutta minulle ei ole jäänyt tuosta illasta mitään ihmeellistä mieleen. Ehkä tunnelma oli osaltani vähän vaisu - onhan se vähän haikeaa jättää kuitenkin koulu ja siellä olleet ihmiset taakseen. Tämä tiedoksi myös tämän vuoden abeille, että tulevat juhlat voivat olla paljon kivempia.

*

Meidän luokalla oli kaikenlaista porukkaa, mutta neljä ihmistä on jäänyt hyviksi ystäviksi. Minulle ystävyys merkitsee sitä, että voi luottaa toiseen 100%. Tittelillä, rahan määrällä tai auton merkillä ei ole merkitystä. Kaikki ovat omilla aloillansa huippuja, mutta meidän ystävyys on jostain ihan muusta kiinni. Yhdessä ollaan naurettu, itketty, saunottu, syöty, juotu, matkusteltu, nahisteltu, ja viime aikoina erityisesti kävelty. 

*

Kirjoitin M -paperit SYK:sta, ja silloin selittelin itselleni ja muille "huonoa" todistustani, että en pystynyt keskittymään niin hyvin kirjoituksiin, koska olin aivan umpirakastunut. Totta tuokin, mutta jos ympärillä vilisee L:iä, niin M tuntui huonolta. Nyt sanoisin silloiselle minälleni, että ihan mieletön juttu, että hoidit hyvin kirjoitukset! Ja erityisesti nyt, vuonna 2021, kaikki abit ovat tehneet ihan huikean työn.

*

Vappuna -91 juhlittiin pikkuisen vauhdikkaasti, minkä seurauksena kompuroin eräissä rappusissa, ja jalkani murtui niin, että jouduin kulkemaan valmennuskeskuksen kurssille edestakaisin aika monta kertaa taksilla. Rahoja ei saanut vakuutuksesta takaisin, mutta äitini kommentoi, että onneksi pääsin kuitenkin sisään 😊. Ensirakkauteni siivittämänä pyrin siis Turun kauppakorkeaan, ja pääsinkin sinne tosi hyvillä pisteillä sisään. Rakkaus vaihtui ystävyydeksi, ja minä istuin yksin Turun kauppakorkeakoulun luentosalissa. Muistan kyllä miettineeni joskus luennolla, että mitä ihmettä minä täällä Turussa olen 😊. Onneksi kuitenkin olin, koska Turussa alkunsa saaneelta ”13 v reissulta” syntyi aivan mielettömän sydämellinen poikani, josta olen huisin ylpeä.

* 

Vaikka kuinka siis suunnittelee kaikenlaista, niin elämä tuo yllätyksiä mukanansa, ja ihminen on (työ)elämässä muutakin kuin A, B, C, M, E tai L. Tunneälyä ja kommunikaatiotaitoja ei voi minusta liikaa korostaa. Niitä on vain vähän vaikeampi mitata.

*

Ihminen. Ihmeellinen ihminen, mutisi lehmä.

Ei kannata hötkyillä

Ei kannata hötkyillä, ja haudassa on hiljaista, jos naapurit valittavat elämään kuuluvista äänistä. 

Nämä jäivät aika hyvinä oivalluksina mielen sopukoihin keittiöremontin mausteina. 

Huhtikuun yhdeksäntenä kaikki alkoi. Kuljetukset eivät menneet ihan kuin Strömsössä, mutta lopulta saatiin miesystävän kanssa kaikki tavarat kuljetettua omilla autoilla olohuoneeseen pojalle koottavaksi.

 Kuinkahan monta tuntia poika on aikoinaan koonnut olohuoneen lattialla legoja, joten kaappien kokoaminen meni samalla rutiinilla.

Päivät tehtiin töitä tai koulutöitä oven takana, ja remontissa luotettiin ammattilaisiin. Totesin jälleen kerran, että olen itse parempi kielillä puhumisessa kuin asennushommissa. Minulla ei meinaa millään kärsivällisyys riittää ruuveihin. Huomaan myös, että kun ihmiset tulevat eri maailmoista, niin kommunikointi on välillä mielenkiintoista, haasteellistakin, ja asioiden hahmottaminen on hyvin erilaista. Hyvä, kun meitä on moneen lähtöön, ja yhteistyöllä saadaan maailmaa paremmaksi. On mahtava työvoitto, kun lopulta ymmärretän toisiamme ja päästään samaan suuntaan eteenpäin.

Antero teki todella hyvää työtä ja huolellisesti, joten luottavaisin mielin kökittiin omissa huoneissamme remontin aikana. Antero on ihan hirveän hyväntuulinen ja elämän viisas ihminen. Kiitos iloisista ja lämminhenkisistä hetkistä keittiöremontin lomassa. 

Viikon päästä remontin alusta näytti tältä. Oikeasti kaapit ovat valkoiset, mutta oli kiva ihailla hetki sinisillä kalvoilla varustettuja ovia.

Tämä oli ensimmäinen iso remonttini. Aiemmin olen halunnut mieluummin matkustella kuin sisustaa, mutta koronavuosi sai minut tekemään päätöksen keittiöremontin tekemisestä. Enpä ollut tajunnut, kuinka hirveän monta yksityiskohtaa pitää päättää ja ottaa huomioon, mutta on ollut suorastaan piristävää, kun on ollut jotain muuta ihmettelemistä kuin korona.

Remppaviikon iltoina katsoin Netflixin Call my Agent-sarjasta aika monta jaksoa. Ranskan kielen kuuleminen on musiikkia korvilleni, ja samalla pääsi vähän remonttipölyä pakoon Pariisiin.

Lenkkipoluilla näin myös kevään ensimmäisen sinivuokon, nokkosperhosen, valkovuokon, mustakurkku-uikun, nokikanan ja telkän. 

Jos jotain remontista oppisin, niin tekisin vielä tarkemmat piirustukset, josta näkee selkeästi kaappien sisällön. Uudet seinälaatat ja hana tekevät myös ihmeitä. 

Matkalla sattuu aina jotain odottamatonta, kuten se, että Ikea vaihtoi kuljetuspalvelua juuri nyt, ja minun toimitus hävisi, mutta siitäkin selvittiin.

  Tärkeimpinä juttuina minulle jäi mieleen mahtavien kotijoukkojen lisäksi suunnittelupalvelun todella avulias Nita ja elämäniloinen Antero -asentaja. Ja tietysti upouusi keittiö.

Kohta kokataan!