Ebban tarina II

 

Vedessä kelluu jäähileitä. Jäähilemurska on valkoista, osin läpinäkyvää ja reunoilta röpelöistä. Kun sitä sohaisee kepillä, kuuluu hauska ritinä ja ratina. Aallon haukatessa jäähileet suuhunsa valkoisuus muuttuu läpinäkyväksi. Aallon karatessa takaisin ulapalle valkoiset pilkut pompsahtavat pikkuhiljaa sieltä täältä takaisin pintaan. Niillä tuntuu olevan hauskaa keskenään. Kiusoittelevatko ne kanssani, kun ne pujahtavat takaisin veden alle juuri kun saan katseeni kohdistettua pilkkuihin?

Isä herättää minut ajatuksistani: ”Lähdetäänpäs Ebba veneretkelle!” Ei aikaakaan, kun olemme koko perhe veneessä. Minä soudan useimmiten, ja kovalla tuulella isä pitää perää melalla, jotta vene kulkee oikeaan suuntaan. Nyt on toukokuu, ja meri on vielä kylmä, joten minulla on kelsiturkki päällä. Hameen alla on äidin kutomat villahousut. Jalassa minulla on nahkaiset saappaat. Måns potkii minua välillä selkään veneen kokasta, kun koitan soutaa oikein pitkin vedoin. Arthur istuu äitini kanssa tuhdolla. Oikeanpuoleinen hankain hieman narisee soutaessa, mutta äiti lorauttaa vähän jääkylmää vettä siihen, niin nitinä hieman laimenee. Ollaan menossa tervehtimään Rönnholmeja naapurisaareen. Soutumatka on lyhyt, mutta matkalla on iso selkä, jossa aallot pääsevät nousemaan vaahtopäiksi. Aina kun vene iskeytyy aallon harjalta takaisin veden pintaan, Måns kiljahtaa riemusta. Kun pääsemme tuulelta suojaan, tuntuu, ettei minun tarvitse kuin lipaista vettä airoilla, ja vene liukuu liplattaen eteenpäin. 

Rantautumispaikka on kohti etelää, joten jäähileistä ei ole enää tietoakaan. On aina jännittävää, saako veneen keulan osumaan keskelle rantatörmällä makaavaa puista lavettia. Onnistui! Hyppään rantaan, ja vedän veneen maihin niin, että muut pääsevät helposti nousemaan veneestä pois. Vanhimpana lapsena joudun aina huolehtimaan pikkuveljistäni, ja se on välillä aika rasittavaa, vaikka heistä tykkäänkin. Måns roikkuu minussa kuin takiainen takissa konsanaan. 

Rönnholmin isäntä Peter tervehtii meitä iloisesti mökkinsä verannalta. Peterin poika Alvar tykkää kalastaa, ja on tosi taitava kitaran soittaja. Olisin toivonut, että Alvar olisi ollut myös saaressa, mutta hän on käymässä Porvoossa äitinsä kanssa. Olen vähän ihastunut Alvariin, mutta minusta tuntuu, että Alvar mielii Elinin perään. Elinillä on lumoavan kauniit suuret silmät ja tummat silmäripset ja paksu pitkä tumma tukka. Minä taasen olen muodoltani poikamainen, hampaat ovat kuin oravalla ja silmät vinkeät vähän niin kuin possuilla. Äiti kehottaa minua laittamaan joskus rusetin päähän, mutta minä tunnen kuitenkin olevani vapaa, kun hiukset asettuvat itsekseen, ja ovat hieman sotkussa. Tuntuu hauskalta, kun tuuli tarttuu hiuksiin, ja nostaa ne kohti taivasta.

Tykkään tehdä tutkimusretkiä ympäriinsä, ja isä on opettanut minulle puiden halkomista, tulen tekoa ja osaan minä käyttää työkalujakin. Se ei tunnu tekevän nuoriin miehiin vaikutusta. Minusta tuntuu, että tytöt rupeavat kikattamaan ja kihertämään poikia nähdessään, ja mitä hölmömmäksi tytöt tekeytyvät, sen suuremman vaikutuksen he poikiin tekevät. Joskus tuntuu, että pojat menevät ihan sekaisin viettelevistä tytöistä. Silloin poikiin ei saa enää mitään kontaktia, ja heillä menee jotenkin silmätkin ihan sikkuralle. Välillä ihmettelen sitäkin, että miksi äiti mielistelee isää, ja varmistelee koko ajan, että hänellä on kaikki hyvin.  

”Ebbaaaaa, tuu heittämään leipiä mun kanssa”, keskeytti Arthur ajatukseni. ”Tullaan tullaan”, vastasin. Arthur heitti ensin, ja hän sai kaksi leipää. Löysin maasta hyvin litteän kiven, ja taivutin ranteeni taakse, ja niin lähti kivi lentoon melkein meren pintaa pitkin. Plop, plop, plop, plop, neljä leipää! ”Minäkin haluan”, huusi Måns verannalta. ”Tulen hakemaan sinut”, odota ihan pieni hetki vielä, vastasin. Hetken päästä heitettiin yhteisvoimin Månsin kanssa uusi tämänvuotinen ennätys, eli huimat viisi leipää. 

Äiti, isä ja Peter jäivät juttelemaan verannalle, mutta minä ja pojat lähdetiin retkelle. Otin Månsin reppuselkään, ja lähdettiin matkaan. Matkalla meitä vastaan tuli hyönteistutkija. Hän huitoi vauhdikkaasti haavia puolelta toiselle heinikkoa kahistellen. Perhoset jo vetreyttivät siipiään yllämme, mutta tämä hyönteistutkija oli kiinnostunut loispistiäisistä, jotka lymyilivät heinikon suojassa. Toivotimme hänelle hyvää päivän jatkoa, ja jatkoimme matkaamme kohti saaren länsirannan sileitä kallioita. Istuimme hetkeksi kalliolle – hyvin pieneksi hetkeksi kuitenkin, koska pohjoistuuli sai meidän kaikkien hampaat kalisemaan ja silmät vuotamaan. Söderskärin majakka siintyi kaukana lännessä horisontissa. Mietin, millaista olisi asua majakkasaarella. Se voisi olla aika hurjaa syysmyrskyssä, mutta jollain lailla ajatus kutkutti mieltä kivasti. 

Samassa hetkessä Måns kutitti minua kainalosta, ja hetken päästä päästi ison paukun. Ratkesimme kaikki nauramaan. Keskipäivän hernekeitto taisi tehdä tehtävänsä. Isosiskon vastuu kolkutti takaraivossani, joten päätin pian, että lähdetään takaisin Peterin huvilalle. Äiti olikin jo ollut vähän huolissaan, minne olimme menneet. Äidin ollessa sivummalla isä röyhisti rintaansa, ja kehui minua Peterille rohkeaksi nuoreksi naiseksi. Suupieliini levisi leveä hymy.

Tuuli yltyi yltymistään, joten isä souti meidät takaisin kotisaarellemme. Palattuamme omalle mökille nälkä jo kurni, ja äiti valmisti meille hetimmiten päivällisen. Söimme kuoriperunoita ja paistettua haukea kananmunakastikkeen kera. Peter oli antanut meille päivällä virvelöimänsä hauet matkaan. Itse en pitänyt kalastamisesta, mutta Måns ja Arthur olivat innokkaita kalan narraajia. Jälkiruoaksi äiti paistoi piimästä tehtyjä ohukaisia. Isä pilkkoi sokerisaksilla sokeritopasta palasia kahviin, jota he äidin kanssa nauttivat ohukaisten kanssa. Me lapset saatiin aina iloksemme myös muutama sokerinpalanen imeskeltäväksi ohukaisten kanssa.

Kun vatsat olivat täynnä, kerättiin astiat, pestiin ja kuivattiin ne, ja vasta sitten pääsin uppoutumaan hetkeksi Ellen Mattsonin Vinterträdet -kirjaan, jotka olin sujauttanut laukkuuni mukaan. Joskus lukemani tarinat jatkavat elämää unissani, ja säpsähdän keskellä yötä ja mietin, onkohan sängyn alla jotain. Toisinaan olen kurkannut vaivihkaa sängyn alle tarkistaakseni asian. Toistaiseksi en ole nähnyt siellä kuin pienen hiiren, joka jähmettyi niille sijoilleen, kun näki minun ylösalaisin olevan pääni ja lattiaa nuolevat hiukseni. 

Mökin lattia on isoista lautalankuista tehty, ja se nitisee hauskasti sen päällä kävellessä. Minä ja Arthur nukutaan tuvassa, mutta Måns nukkuu äidin ja isän välissä toisessa huoneessa. Måns välillä uhmaa, että hän kyllä uskaltaa nukkua yksin, mutta aika usein hän hiipii yöllä takaisin äidin ja isän vällyjen väliin. 

Tänään on lauantai, joten lämmitetään rantasauna vielä illalla. Olin aiemmin tehnyt kiehisiä ison kasan, joten saunan kiukaan sytytys onnistui ensimmäisellä yrittämällä. Syttyvän tulen ritinää ja ratinaa on kiva kuunnella saunassa. Yhtäkkiä humahtaa, ja tuli leviää yltympäri kiukaan sisällä.  Sillä aikaa, kun sauna kiuas lämpeni, kannoin sadevettä sadevesisäiliöistä muuripataan.

Ensin saunoo aina talon naisväki, ja lopuksi miesväki. Saunarannassa on kapea laituri, josta pääsee uimaan mereen. Vesi oli vielä jääkylmää, joten en kuitenkaan uskaltautunut vielä pulahtamaan. 

Pujahdin flanelliseen yöpukuuni saunakammarissa, ja pyysin äitiäni solmimaan nauhat niskan takaa kiinni. Päämökille oli sen verran lyhyt matka, että viipotin pelkässä yöpuvussa ja nahkaisissa saappaissani polkua pitkin kohti metsän reunalla olevaa päämökkiä. Öljylampun valo kajasti ikkunoista houkuttelevasti. 

Isä ja pojat olivat jo pukeissaan valmiina saunomaan, ja he lähtivät samalla oven avauksella kohti rantaa. Minä jäin hetkeksi yksin mökkiin, ja katselin öljylampun valosta syntyviä valon ja varjon leikkejä hirsiseinällä. Kömmin pian sänkyyni filtin alle ja uppouduin kirjaani. Tunsin, että olin kasvamassa aikuiseksi, mutta olo oli oudon ristiriitainen ja hieman pelokaskin. Täällä mökillä saaressa perheen kanssa olo on turvallinen. 

Söderskärin majakka

Fiskarsinmäki

Lehmukset varjostavat mukavasti ruohikossa loikoilevia lehmiä. Välillä ne huiskauttavat häntiänsä, ja antavat selällä kutitteleville kärpäsille vauhtia. Maiskuti, maiskuti - heinä sulaa pikkuhiljaa suussa. 

Mööööööö! - huutaa Simo -sonni puun takaa. "Joku on jättänyt aitauksen portin sepposen selälleen." Jaksatteko nostaa ahterinne ylös, niin lähdetään kiertämään Fiskarsinmäen luontopolku? "Polku on lehmällekin leveä, ja iso lehtometsä antaa auringon paahteelta suojaa." 

"No toden totta me jaksetaan", huikkaavat Vilma ja Apila -lehmät hieman närkästyneinä. Vapauden kunniaksi Vilma ja Apila pyöräyttävät takajaloilla pari piruettia, ja käyskentelevät portista ulos utareet puolelta toiselle keikkuen. 

"Osaatsä Simppa kävellä kahdella jalalla?" "En osaa, mutta osaan juosta niin kovaa, että maa pöllyää!". Samassa Vilman ja Apilan silmät täyttyvät hiekkapölystä, ja hännänpäät heilahtavat ilmavirtauksessa. Kun he saavat silmänsä taas auki, niin Simo -sonni on jo lehtometsän reunalla matkalla kohti Espoonlahden luonnonsuojelualueen lintutornia. Sieltä avautuu hieno maisema Kallviksundetille. 

Routa lehmän kotiin ajaa, joten Simo, Vilma ja Apila kulkevat puolijuoksua Mankinjoen reunaa pitkin kohti kotiaitausta.

Matkalla he ihmettelevät eriskummallisia puita, ja sammaleen nuolemia oksia. 

Kehä I - faktan ja fiktion vuoropuhelua

Auton kello näyttää 7.35. Hän ajaa ehkä kymmenettä tuhannetta kertaa Kehä ykköstä itään. Etätyöt ovat vaihtuneet läsnätöiksi, ja taas huristellaan keltaisella Mazdalla. Bensamittari vilkkuu, mutta huonosti nukutun yön jälkeen häntä ei huvita pysähtyä kodin viereisellä ABC asemalla tankkaamassa. Joskus hän on testannut, että nollaa näyttävällä mittarilla voi ajaa vielä töihin ja takaisin eli noin 50 kilometriä.

*

Tänä vuonna Minnalle tulee 22 vuotta täyteen nykyisessä työpaikassa. Hän on käynyt läpi kaikki työpaikan kerrokset kuutos- ja ykköskerrosta lukuun ottamatta. Kuudennessa kerroksessa istuu ylin johto, ja ykköskerroksessa on tavaroiden lähettämö kuljettajineen. Ura alkoi Vientiosastolla neljännessä kerroksessa, minkä jälkeen hän siirtyi kolmoskerrokseen hammashoitokoneiden tuotepäälliköksi. Osaston laajennuttua tehtiin muutto kakkoseen. Nykyään Minna on yrityksen paikallistoimistojen, jakelijoiden,  ja loppukäyttäjien pääyhteyshenkilö. Hän tuntee kaikki, ja kaikki tuntevat hänet. Vitoskerros on siinä mielessä hyvä, että Minna rakastaa liikuntaa. Päivän aikana tulee käveltyä portaita aika monta kertaa edestakaisin. Hän oli parikymppisenä Suomen mestari kahdeksallasadalla metrillä. Kilpaurheilu jäi, mutta liikunta jäi rakkaaksi harrastukseksi. Joskus työmatkat taittuvat auton sijasta pyörällä. Pyöräillessä näkee koko elämän ja luonnon kirjon Haukilahdesta Hakaniemen kautta Herttoniemeen.

Minna Matilda Karhumäki. Hän valmistui vuonna 1996 Helsingin kauppakorkeakoulusta pääaineenaan kansainvälinen markkinointi. Kielet ovat olleet aina lähellä hänen sydäntään. Kielten opettajaksi hän ei ikinä halunnut, koska luokan edessä keskipisteenä oleminen tuntui painajaismaiselta ajatukselta. Kauppakorkeakoulu kuulosti hyvältä perustutkinnolta, joka ei sitonut suuntaan tai toiseen.

Valmistuttuaan työura on mennyt Minnalla suunnitelmien mukaan. Aina kun olo on ollut leipääntynyt, hän on vaihtanut työpaikalla maisemaa. Hän ei ole oikeastaan ikinä ymmärtänyt, miksi ihmiset aina valittavat, ettei uralla pääse liikkumaan. Hänen kohdallaan ovet ovat avautuneet, jos vain on ilmaissut ääneen, mitä haluaa. Äitinsä on antanut esimerkin, että pitää pitää puoliansa ja olla itsenäinen. Isänsä taas on rauhallisuuden perikuva, joka näkee ihmisissä heidän potentiaalinsa. Äiti kommunikoi parhaiten puhumalla, isä taasen kirjoittamalla. Isänsä on joskus sanonut, että elämää ei kannata rakentaa yhden kortin varaan. Itseään ei esimerkiksi kannata uhrata kokonaan työlle, vaan yksityiselämälle kuuluu vähintään 50% päivästä. Tämä on ollut aika iso punainen lanka Minnan elämässä.

Iso osa yksityiselämästä vuodesta 2003 on kulunut mahdottoman ihanan tyttären Ellin yksinhuoltajana. Tytär kirjoitti keväällä 2022 ylioppilaaksi Otaniemen lukiosta, ja hän pääsi papereilla suoraan Turun kauppakorkeakouluun. Hän halusi nimenomaan päästä opiskelemaan pääkaupunkiseudun ulkopuolelle. Elli on sosiaalinen luonne, ja haluaa tutustua uusiin ihmisiin ja vaihtaa välillä maisemaa asuttuaan aina Espoossa. Minna on niin onnellinen ja ylpeä tyttärensä puolesta. Nykypäivänä ei ole itsestään selvää, että saa heti kirjoitusten jälkeen opiskelupaikan. Moni taktikoi muun muassa niin, että jättää matematiikan kirjoitukset syksyyn, vaikka on saanut jo valkolakin edellisenä keväänä päähänsä. Matematiikasta saa paljon pisteitä yhteisvalinnassa, joten valkolakin saatuaan voi rauhassa keskittyä numeroihin.

Elli onnistui saamaan vuokra-asunnon Kaivokadulta Kupittaalta. Lähes 30 neliön yksiö vaaleanpunaisessa 1930 rakennetussa kivitalossa oli nappilöytö. Yksiön vaalea puulattia hieman narisee sen päällä astellessa. Isosta ikkunasta siintää näkymä Itäiselle Pitkäkadulle. Ainoa miinus asunnossa on öiseen aikaan vipeltävät sokeritoukat.  

Päästyään Ellin muuttomatkalta takaisin kotiin Espoon Haukilahteen Minna pisti soimaan Spotifystä vuoden 2021 suosikkibiisinsä. Ensimmäisenä soi Chisun tulkinta Mestaripiirros -laulusta. Minna rojahti sohvalle ja purskahti itkuun. Kyyneleet valuivat solkenaan pitkin poskia leukapieliin saakka. Samalla kun olo oli helpottunut muutosta, niin Minna tunsi itseänsä merkityksettömäksi. 50% elämästä muutti juuri Turkuun. Tai siltä se tuona muuttopäivän iltana tuntui.

Minna purki tuntojaan whatsapilla Miljalle. Miljasta oli tullut läheinen kävelykaveri erityisesti koronapandemian aikana. Haukilahden rannat oli koluttu juurta jaksain. Milja lohdutti, että Minna on edelleen tärkeä ja merkityksellinen ihminen muun muassa hänelle, miesystävä Callelle sekä kotoa pois lentäneelle tyttärelleen - ennen kaikkea kuitenkaan unohtamatta sitä tärkeintä eli itseään. Lohdutuksen sanat lensivät vielä tuolloin taivaan tuuliin. Sinä iltana vain suklaa antoi hieman lohtua. Onneksi kaapista löytyi yksi levy Brunbergin laktoositonta suklaata. Fazerin taloussuklaasta ei ole lohduttajaksi.

Aiemmin keväällä Minna kävi Ekonomiliiton Uravalmennuskurssin. Eräs entinen kollega oli suositellut kyseistä valmennusta kerran työpaikkaruokalan ruokajonossa. Minna epäili, ettei viiskymppisiä kukaan enää palkkaa, mutta Lise kertoi olevansa 55, ja hänet oli kuulemma ihan headhuntattu uuteen työhönsä. Ruokalinjaston päässä Lise vielä huikkasi, että kannattaa laittaa hashtagit kuntoon Linkedinissä.

*

Konala, Tuusula Malmi. Kyltit vilahtavat auton ikkunoista. Viereisellä kaistalla joku ajaa monta sataa metriä aivan keltaisen Mazdan vieressä. Minnalla on tapana uppoutua ajatuksiinsa, eikä hän huomaa muiden vilkutuksia keltaisen Mazdan suuntaan. Tänään jostain syystä tuli pieni ajatuskatko, joten Minna käänsi katseensa sivulle, ja siinähän huiskutti Ville vientipäällikkö sinisestä Audistaan. 

*

Minna piristyy ja selkänsä suoristuu usein suomenruotsalaisten seurassa. He tuntuvat kantavan itseään pää pystyssä. Minna on usein pohdiskellut tätä asiaa. Efter Nio oli ollut jo monta vuotta Minnan lempiohjelma ennen Callen tapaamista. Positiivinen vire on Minnan juttu.   

Ekonomiliiton uravalmentaja oli hänkin suomenruotsalainen – Amy nimeltään. Minnalla oli keväällä 2022 hänen kanssaan 5 eri Zoom -tapaamista, ja niissä käytiin läpi Minnan 22 vuotta sitten tekemää CV:tä. Sitä piti päivittää urakalla. Kesätyöt mansikkamaalla eivät ole oleellisia enää tässä vaiheessa. Amy kannusti ja kehotti brändäämään itseään. Ei riitä, että Linkedinissä on pelkkä titteli ja kuva, vaan sinne pitäisi laittaa näitä Lisenkin mainitsemia hashtagejä. Minna vierasti sanaa hashtag tai brändäys. Miksei niille voi olla suomenkielisiä nimiä? Minnalle oman itsensä kehuminen ei ole myöskään kovin luontevaa. Minna näkee mieluummin muissa ne hyvät puolet. 

Amy sai Minnan kuitenkin vakuuttumaan, että itsensä brändäys kannattaa, koska sen avulla oppii tunnistamaan omat osaamisalueet ja omat vahvuudet. Tällöin pystyy taas helpommin hahmottamaan, mitä yleensä haluaa itse tehdä, ja mikä tärkeintä - millainen on oma arvomaailma.

Haluaako Minna oikeasti vaihtaa työpaikkaa, vai oliko elämänmuutos yksityiselämässä vain niin suuri myllerrys, että se vain sai tuon toisen 50% elämänpuoliskon horjumaan. Aika näyttää. Ainakin oma brändäys on nyt tehty, arvomaailma kirkastunut ja mieli on kepeämpi ja valveutuneempi. 

 *

Keltainen Mazda kaartuu Kehä I:n toisessa päässä työpaikan pihalle. Sisään kling!  Leimaus hyväksytty. Leimauslaitteen kello on 8.15.