¡Gracias Andalucía!

Oli viidestoista päivä joulukuuta klo 6.30, ja noustiin Finnairin kyydissä taivaalle. Täysikuu möllötti kirkkaana lentokoneen ikkunasta, ja kuun alapuolella loisti ehkäpä Merkurius. Olimme matkalla kauan odotetulle lomalle Andalusiaan.

Aiemmista kokemuksista viisastuneena vuokrasimme auton tunnetulta autonvuokrausyritykseltä ja pääsimme ajamaan Malagan lentokentältä kymmenessä minuutissa allamme upouusi Peugeot 2008.

Melko pian päästiin Andalusian kukkuloille auton nokka kohti Rondaa. Espanjassa ohituskaista tarkoittaa sitä, että edessä oleva auto väistää sivummalle, jotta takaa tulevat pääsevät tarvittaessa ohitse. Tämän opimme yhden tööttäyksen jälkeen.

Koukkasimme Ardalesin kylään lounaalle tai oikeastaan nappasimme mukaamme paikallisia herkkuja paikasta nimeltä Las niñas de Juan el Porra. Tuntui kivalta, kun omistajat olivat niin ystävällisiä. Lämpöä oli vähän yli kymmenen astetta, mutta aurinko lämmitti Pohjolasta saapuneita niin paljon, että syötiin lounas ulkona. Paikalliset kalisivat kylmyydestä.

Tie Ardalesista Rondaan oli hyvässä kunnossa, ja maisemat hellivät. Saavuimme määränpäähämme kahden aikoihin ja parkkeerasimme jättiläisautomme Parador de Rondan parkkihalliin. Iloksemme hotellin paras huone oli vapaana, ja saimme yllätyskorotuksen sinne. Huone oli valtava, ja parvekkeen oven avattuamme eteemme avautui huikea näkymä vanhaan kaupunkiin ja El Tajo -rotkon ylittävälle sillalle. Andalusian aurinko lämmitti poskia ja mieltä.

Aivan Parador -hotellin vieressä sijaitsee yksi Espanjan vanhimmista härkätaisteluareenoista. Kävely keskellä areenaa tuntui epätodelliselta. Härkätaisteluareena tuntui samanlaiselta historian muistomerkiltä kuin Rooman Colosseum. Näytökset kuitenkin jatkuvat valitettavasti vielä kerran vuodessa yhtenä syyskuisena viikonloppuna. 

Rondan härkätaisteluareena on valmistunut vuonna 1784

Joulukuinen valo oli huumaavan kaunis. Aurinko lämmitti, mutta pimeän tultua lämpö laski niin, että onneksi oli lämmin takki päällä.

Kypsät mandariinit koristivat katujen varsia. Olisi tehnyt mieli popsia suoraan hedelmät puusta. Miten hyvää voi myös olla tuoreista tomaateista tehty salaatti maustettuna paikallisella extra virgin oliiviöljyllä. 

Rondan vanhasta kaupungista

Parador de Ronda El Tajo -rotkon yllä 15.12.2024

Gibraltar ja avaria maisemia

Herättiin maanantaina tuulen ulvontaan ja terassikalusteiden kaatuiluun jättiparvekkeellamme. Puuskatuuli oli 20 m/s. Jätimme suosiolla väliin pohdinnassa olleen Tangerin matkan ja päätimme lähteä käymään Gibraltarilla. Kiemuraisen vuoristotien varrella oli vähän väliä miradoreja eli näköalapaikkoja. Emme saaneet tarpeeksemme yhdestä eikä kahdesta, vaan pysähdyimme vähän väliä. Päät pyörivät joka suuntaan. Taivaalla liiteli kymmenittäin kotkia ja haukkoja. Opimme miradorien Fauna -tauluista, että alueella elää myös korppikotkia, ja kyllä me muutamia sellaisia nähtiinkin.

Saavuttuamme Gibraltarin kupeeseen parkkeerasimme auton Espanjan puolelle ja kävelimme ehkä maailman isointa suojatietä Gibraltarin puolelle. Jalankulkijan valo näytti vihreää, kun lentokentän kiitotie oli turvallista ylittää.

Olimme kuulleet useita tarinoita siitä, että Gibraltarin apinat varastelevat turisteilta silmälaseja ja kännyköitä. Jätimme suosiolla kaikki korut varmuuden vuoksi hotelliin. Kipusimme Gibraltarin kaupungin läpi Välimeren portaiden (Mediterranean steps) alkupäähän. Siitä eteenpäin ei päässyt muuten kuin maksamalla 25 euroa. Lipunmyyjä pelotteli, että apinoita on joka puolella, ja ne ovat erityisen aggressiivisia. Minä tietysti mietin, että ne hyppelevät puista päälle hampaat irveessä. Yhtään apinaa ei kuitenkaan näkynyt portailla, vaan sen sijaan vastaan tuli pelästynyt paikallinen pyy tai jokin muu pulun sukulainen.

Mediterranean steps eli Välimeren portaat

Reidet maitohapoilla (minulla) kipusimme pitkin Gibraltarin meren puoleista seinämää kohti huippua. Näkymät olivat hulppeat.

Välillä puuskatuuli heilutti sen verran, että piti ottaa varmuuden vuoksi käsillä kiinni portaista. Ihan tuli hiki, ja vesipullo oli tarpeen. Kukkulan laella meitä odottivat ne apinat. Ainakin näin joulukuussa lomakauden ulkopuolella apinat olivat lähinnä kiinnostuneita loikoilusta tai lajitoveriensa turkkien puhdistamisesta. 

Parasta Gibraltarilla oli kipuaminen luontopolkua pitkin ylös. Itse kaupunki ei ollut mitenkään ihmeellinen, ja joka puolella oli rakennustöitä.

Andalusia on täynnä toinen toistaan viehättävämpiä kyliä ja linnoituksia. Yksi poikkeamisen arvoinen on Castellar de la Frontera. Linnoituksen sisällä on valkoinen pieni kylä. Meidän lisäksi kylän raittia tallusteli naukuva kissa. Rakennukset ja puut oli koristeltu jouluisin kävyin. 

Castellar de la Frontera

Caminito del Rey

”Kuninkaan polku on upea ja sopii kaikille muille kuin korkeanpaikan kammoisille.” Näin lukee joka puolella. Siitä huolimatta olin ostanut meille etukäteen liput tälle vaellukselle. Joka puolella myös vakuutettiin, että polku on kunnostettu kokonaan vuonna 2015, koska aiemmin huonokuntoinen reitti oli vaatinut jopa kuolonuhreja.

Vatsan pohjasta kutkutti siis jonkin verran etukäteen, mutta rohkein mielin saavuimme reitin aloituspisteeseen. Bussi kuljetti vaeltajat vierailukeskukselta luolan suulle, josta reitti alkoi. Olimme ostaneet itsenäiset liput, koska halusimme kulkea omaa tahtia. Se olikin aika mukavaa, kun sai rauhassa nauttia luonnossa kulkemisesta. Alku oli tavallista hiekkatietä, mutta jossain vaiheessa uljaat kunnioitusta herättävät kalliot ilmestyivät eteemme. Tuntui siltä kuin olisi kävellyt Taru Sormusten Herra -elokuvan kulisseissa. 

Kallion reunalla kulkeva reitti oli tosi tukeva, ja kummallakin puolella oli joko kaide tai vaijeri lisäämässä turvallisuuden tunnetta. En tuntenut huimausta ollenkaan, joskin välttelin rotkoon kurkottelua. 

Caminito del Reyllä kävellessä vahvistui jälleen ajatus, että korkeasesongin ulkopuolella matkailu on mukavaa. Sää on mitä parhain tällaisille vaelluksille (15-20), ja väkeä on vähän liikkeellä.

Olimme aamupäivällä liikkeellä vuorten rinteillä, joten päädyimme vielä ajelemaan kohti Granadaa. Saimme ihailla lumihuippuista Sierra Nevadaa kaupungin yllä. Granada oli pieni iso kaupunki, ja sinne jäi vielä paljon nähtävää. Me kerkesimme tällä kertaa käydä vain Alhambrassa ja pikkuisen kurkkimassa vanhan kaupungin kujia.

Sierra Nevada Alhambrasta kuvattuna

Lounaan söimme tässä libanonilaissyyrialaisessa Fairuz -ravintolassa. Todella hyvää ruokaa olikin!

Matkalla Alhambraan ajauduimme turkkilaiseen turron -kauppaan, ja matkaan tarttui toffeeta neljälläkymmenellä eurolla. En ole ikinä syönyt niin hyvää turronia.

Kello läheni kuutta, ja illan viileys ja hämäryys lähestyivät. Hyppäsimme autoon ja ajelimme moottoritietä Malagaan.

Gambas PIL PIL

Malagassa parasta olivat espanjalaisen ystäväni suosittelemat ravintolat, kuten esimerkiksi Comparte, El Tapeo de Cervantes sekä El Pimpi. Tapakset olivat todella hyviä ja tarjoilu ystävällistä. Gambas PIL PIL oli minun mieleeni. Tässä yksi resepti niille: https://www.aromipaja.fi/gambas-pil-pil-katkaravut. Englannilla pärjää hyvin, mutta kuten eräs tarjoilija sanoi, on kiva osata muita kieliä, niin tutustuu helpommin toisiin. Käytettiin siis pääosin espanjaa.

Nerja ja El Pico del Cielo

Luonto vetää puoleensa, joten emme malttaneet jäädä toiseksi päiväksi Malagaan, vaan ajoimme bussilla Nerjaan. Vierailtuamme ensin hienossa tippukiviluolassa (Cavas de Nerja) suuntasimme vuorille. Ihan emme kivunneet El Pico del Cielon laelle, koska nousu oli aika voimakasta, mutta Mirador Tajo de los Bueyes ei jäänyt kakkoseksi. Lämpöä alkoi olla parikymmentä astetta, joten farkkujen lahkeet piti rullata polviin. 

Mirador de los Bueyes

Pico del Cielo

20000 askeleen jälkeen otettiin taksi rantaan, ja toinen meistä uskaltautui vielä huuhtomaan hien iholta pois Välimeren aalloissa. Minä jätin seuraavaan kertaan.

Nerjan rantaa

Nerja vaikutti ainakin näin joulukuussa tosi leppoisalta ja kauniilta andalusialaiselta kylältä.

Vaikka me nähtiin vaikka mitä, niin siitä huolimatta parasta lomalla oli se, että oltiin yhdessä.

 

Satavuotisjuhlat

Taavi oli kertonut Minnalle aina Närväntiellä vieraillessaan talon historiasta. Nykyinen rakennus saavutti harjakorkeutensa tasan 100 vuotta sitten. Minna oli päättänyt pitää sen kunniaksi kaikille kyläläisille avoimet ovet merkkipäivän kunniaksi. Taavi oli luvannut kaivaa vanhoja valokuvia ja tuoda niitä mukanaan tarinoiden tueksi.

Hyvissä ajoin Minna oli käynyt niittaamassa Pihlajakosken kaupan ilmoitustaululle kutsun. Tarjolla olisi kinuskikuorrutteista saaristolaisleipää ja Urpon savustamia muikkuja. Naapurin Hilma oli luvannut tuoda vehnästä niin kuin hän pullapitkoa kutsui. Maili oli saanut ison saaliin puolukoita lähimetsästä, ja oli sanonut leipovansa pari marjapiirakkaa niistä. 

Kylällä supistiin, että Kuhmoisissa liikkuu seitsemän suden lauma, ja Minnakin oli ollut näkevinään vilauksen otuksista eräänä aamuna ikkunasta tihrustaessaan. Mailia ei moiset jolkottajat pelottaneet.

– En usko, että minun takapuoleni niille maistuis. Jos ne minua vastaan tulee, niin sittenpähän tervehditään, oli Maili virnistänyt Minnalle.

Matias oli tullut jo edellisenä päivänä Minnan apuun Helsingistä, ja oli nostanut keittiön pöydälle sinisen Bombay Sapphire -pullon ja puolitoista litraa tonicia. Jonglööraus viidellä sitruunalla ei ollut ihan onnistunut, ja kohta ne jo vierivät iloisesti pitkin lautalattiaa. 

– Kyllä satavuotiaan kunniaksi pitää sentään sekoittaa yhdet gin tonicit. 

–  Kyllä, kiitos, ja kiva, kun tulit! 

Kello löi kaksi lauantaina, ja jo kaartui Närväntielle autoja, pyöriä, mopoja ja mönkijöitä. Minna oli toivottamassa Urpoa kaloineen tervetulleeksi oven suussa, kun pihaan pysäköi harmaa Volkswagen Passat. Kuljettajan puolen ovi avautui, ja oven raosta maahan laskeutuivat tutun näköiset pohkeet. Minnan sydän rupesi pamppailemaan, ja ajatukset lensivät Paloheinään Tuukan ja hänen kotiinsa. Entiseen kotiinsa. 

–  Mikäs sulle nyt tul, kun noin jähmetyit, ihmetteli Urpo? Haisenko mä savustetulta kalalta, vai onko mulla tilliä hampaiden välissä?

–  Ei, ei mitään, anteeksi Urpo. Tuolla pihalla on vaan mun entinen mies, enkä osannut odottaa häntä. 

Tuukka heilutti iloisesti kättään, ja lähti tulemaan kohti Minnaa.

–  Kuulin Titalta, että sulla on tänään täällä avoimet ovet, niin päätin lähteä ajamaan ja yllättää. Toin sulle sun lempikukkia. 

Titta oli Minnan lapsuudenystävä, jonka naapurissa Tuukka nykyään asui. 

Minna punastui ja tunsi, että vaatteet alkoivat liimaantua ihoon hikipisaroiden vaikutuksesta. 

–  Minna, tuu sisään, kaikki odottavat jo, huikkasi Matias porstuasta.

Tuukan ja Matiaksen katseet kohtasivat. Nyt lehahti Tuukka tomaatin punaiseksi. 

–  Kyllä tänne mahtuu, tuu sisään vaan, sä oot varmaan Tuukka, vastasi Matias salamannopeasti. 

–  Joo tuu nyt sisään, kun tänne asti ajoit, takelteli Minna. 

Astuttuaan porstuaan Tuukka sanoi hiljaisella äänellä anteeksi. –  Sitä mä tulin tänne sulle sanomaan. –  Anteeksi, vastasi Minna. 

Mailin hersyvä nauru raikasi salista, ja Taavi kiikkui onnellisena vanhassa keinutuolissaan. Matias tarjoili gin toniceja vieraille. Laseja koristivat satavuotiaan talon lattioilla pyörineet sitrunan lohkot. 

 

 

 

Barbapapa

Viikonloppuna keskustelimme nuorten kanssa eri opiskelupaikoista. Eräs Aalto-yliopistoon päässyt opiskelija kertoi minusta hieman häpeillen aloittavansa kauppatieteiden opinnot, koska ei vielä tiedä, mitä haluaa. Monet uudet opiskelijat olivat kuvailleet päätymistään kauppakorkeaan samalla tavalla. Asian voisi sanoa minusta positiivisesti myös niin, että on kiinnostunut monista asioista.

Kerroin, että hain kauppakorkeakouluun vuonna 1991, koska pidin kielistä ja olin niissä hyvä, mutta en halunnut ryhtyä esimerkiksi kielten opettajaksi. Silloin minäkin vähän dissasin sitä, minne olin menossa, mutta en enää! Kuvailin spontaanisti nykyistä rooliani töissä amebaksi, joka on mukana monessa, toimien linkkinä eri osastojen välissä tai tulkkina eri ihmisten välillä. Aiemmin olen myös kuvaillut itseäni eräänlaiseksi barbapapaksi, joka mukautuu moneen.

Tarvitsemme yhden asian huippuosaajia, mutta tarvitsemme myös siltoja ihmisten väliin, tai barbapapoja, jotka vievät asioita eteenpäin.

p.s. Ehkä tuon ameban tilalle voisi vielä keksiä vähän ihmisystävällisemmän termin 😊.

Glad första maj!

Matias oli kutsunut Minnan vappupäivän lounaalle vanhojen opiskelukavereidensa kanssa. Minna ei ollut nähnyt Matiaksen kavereita vielä, vaan tämä olisi samalla ensikohtaaminen heidän kanssaan. Minna olisi ainut suomenkielinen näillä kutsuilla. Vaikka lukion ruotsin aineissa oli lukenut aikoinaan useimmiten Bra, ei se poistanut sitä tosiasiaa, että Minna oli käyttänyt viimeksi ruotsia 20 vuotta sitten. Mutta näillä mennään, tuumi Minna. Rohkeuden puutteesta Minnaa ei voi voinut ikinä moittia.

Minna oli sopinut treffit Matiaksen kanssa Helsingin rautatieasemalle. Jännitys kutkutti vatsan pohjaa, mutta lämpö levisi kehoon, kun Matiaksen leveä hymy toivotti kuhmoislaisen Helsinkiin. Uunituoreet rakastavaiset rutistivat toisiaan pitkään ja hellästi, ja Matias moiskautti märän suukon Minnan poskelle. Minna virnisti takaisin pilke silmäkulmassa.

Pariskunta käveli vieretysten auringon paahtaessa kohti Kapteeninkatua. Vastaan käveli keltaisia, punaisia, sinisiä ja sateenkaaren värein koristeltuja haalaripukuisia nuoria kirkkaan valkoiset ylioppilaslakit päässään. Minnan ja Matiaksen lakeissa oli vuosien muistot eri värisine laikkuineen.

Saavuttuaan ravintola Seahorsen ovelle pihalla seisoivat Bulle, Puffe ja Dildo. Minnan kuultua nimet hän katsoi Matiasta, ja tämä repesi nauruun: ”Humpsvakareissa on tapana antaa lempinimet kaikille soittajille”. Minna oli kuullut Retuperän WPK:sta aiemmin, mutta Matiaksen kautta hän oli tutustunut myös Humpsvakar -orkesteriin, joka on vastaava ruotsinkielinen orkesteri.

Minna esitteli itsensä, ja toivotti Glada vappen kaikille. Miehet vastasivat kuorossa ”Glad första maj! Sisällä eteisessä odottivat Vinssi, Huissi ja Motonet. Minnaa jännitti melkein enemmän aina uusien naisten kohtaaminen. Miesten kanssa tuntui olevan jotenkin suoraviivaisempaa. Hermoilu osoittautui kuitenkin turhaksi, koska vastaanotto oli aivan yhtä lämmin kuin ravintolan ulkopuolella.

Ravintolan pöytäjärjestys oli tehty etukäteen, ja valkoisilla pöytäliinoilla oli valmiina lauluvihko. Ei mennyt aikaakaan, kun joku aloitti ensimmäisen snapsilaulun, ja koko sali raikasi. Siinä vaiheessa, kun oli aika viedä snapsi huulille, katsottiin silmiin ensin vasemmalla istuvaa, sitten oikealla istuvaa ja lopuksi vielä hymyiltiin vastapäätä istuvalle. Tai no, aika usein käännökset sujuivat näin. Vasta sitten juotiin pieni siemaus snapsia. Lasia ei suinkaan tyhjennetty niin kutsutusti Pohjanmaan kautta, vaan yhdestä snapsista riitti useampaan lauluun kyytipojaksi.

Minna koitti kuunnella ja ymmärtää ruotsia, ja jonkun verran uskaltautui sitä käyttämäänkin. ”Jag är full, tack”, sanoi Minna, kun kieltäytyi kohteliaasti lisäannoksesta ruokaa. Ihmiset purskahtivat hyväntahtoiseen nauruun.

Musiikki raikasi, ja Sikalan seinät natisivat tahdissa. 

Have a good one in Chicago!

En tiennyt kaupungista juuri mitään ennen kevään 2024 matkaamme. Nyt ymmärrän, että Chicago on aivan valtavan monimuotoinen kaupunki. Onneksi päätimme viettää kaikki kymmenen lomapäivää tässä paljon mainettaan paremmassa paikassa Michigan -järven kupeessa.

A - Art and Architecture

Art institute of Chicagon taiteilijalistaus oli vaikuttava: Monet, Renoir, Cézanne, Van Gogh, Picasso, Rembrandt, Gallen-Kallela muutamia mainitakseni. Todellakin – seinällä loisti myös Akseli Gallen-Kallelan teos Ad Astra.

Minulla on tapana valita jokaisesta museosta yksi taulu, jonka voisin laittaa omalle seinälleni. Art instituten lukuisista teoksista valitsin Clauden Monet:n Vétheuil -maalauksen.

Wicker Parkissa ja viereisessä Bucktownissa näkyi huomattavan paljon katutaidetta.

Chicagon suuri tulipalo tuhosi lähes koko kaupungin vuonna 1871. Vesitorni eli The Chicago Water Tower (1867) on yksi harvoista palosta selvinneistä rakennuksista. The Magnificent Mile eli Michigan Avenue eli shoppailukatu alkaa vesitornilta.

Kaupunkinäkymä on nykyään aika hulppea isoine pilvenpiirtäjineen. Näkymä Willis Towerista, joka oli aikoinaan maailman korkein rakennus:

Tässä pilvenpiirtäjässä on tuulen mentävä aukko ylhäällä. Rakennus pysyy hyvin pystyssä, kun tuuli pääsee puhaltamaan läpi.

B - Blue Line

Airbnb -kotimme oli Wicker Parkissa, jonne pääsi kätevästi myös suoraan Chicagon O’Hare:n lentokentältä Blue Line -metrolla. Damen -metroasema tuli tutuksi lomamme aikana.

Yksi iloinen työntekijä avasi meille aina oven, ja toivotti varmuuden vuoksi hyvää yötä riippumatta siitä, mihin aikaan menimme portista ulos.

Chicago on monikulttuurinen kaupunki, ja metrossa pääsee sulautumaan tavallisten ihmisten joukkoon. Suuri osa oli kännykässä kiinni, mutta yksi matkustaja oli syventynyt kirjaan, jonka kannessa luki Hoodoo for beginners.

Metrovaunut ovat metallinharmaita, ja Loopin alueella Chicagon ytimessä ne kulkevat korotetulla radalla. Päästessään kunnolla vauhtiin sinisellä linjalla kohti Division -asemaa vaunuista tuleva meteli on korvia huumaava.

C - Chicago streets

Chicagon kadut ovat suoria, ja koko kaupunki on yhtä ruudukkoa. 

Bussipysäkit ovat usein kahden kadun risteyksessä. Pysähtymismerkki annetaan vetämällä ikkunassa lepattavaa vaijeria. Tien varret taloriveineen ja keltaisine koulubusseineen ovat kuin elokuvista.

D - Decaf

Milloinkaan en ole juonut niin paljon kahvia kuin Chicagossa. Kofeiiniton kahvi mantelimaidolla oli minun suosikkini. Ipsento 606 -kahvila oli lähellä meidän airbnb:tä, ja käytiin siellä yhtenä aamuna aamukahvilla. Useimmiten kahvi tarttui matkaan Stan’s donuts -kahvilasta Damenilta.

F - Fat Elvis

Oltuamme seitsemän päivää Chicagossa huomasin, että kumartuessa kirjoittamaan vaatteet kiristävät aika lailla. Joka nurkan takana on donitseja ynnä muita supermakeita herkkuja myyviä kahviloita. Leivokset eivät suinkaan ole laktoosittomia, mutta söin niitä silti, koska teki mieli. Popsin aika monta laktoosia pilkkovaa tablettia matkan aikana. USA:ssa laktoosi-intoleranssi ei tunnu olevan kovin yleinen.

I - International

Chicagon demografia ja keittiö ovat kansainvälisiä. Söimme muun muassa costaricalaista, espanjalaista, italialaista, argentiinalaista, libanonilaista ja meksikolaista ruokaa. Aidot meksikolaiset tacot ovat pieniä tortilloja toisin kuin Suomessakin tutut amerikkalaiset taco -veneet. 

Chicagolainen erikoisuus Deep Dish pizza on muuten aika täyttävää - vain pari palaa olisi riittänyt. Varmuuden vuoksi tilasimme kuitenkin kuusi palaa kummallekin. USA:ssa on enemmän käytäntö kuin poikkeus ottaa jäljelle jäänyt ruoka mukaan ravintolasta, joten loput pizzat söimme ”kotona” airbnb:ssä.

P - People

Bless you, kuului laitapuolen kulkijan suusta bussipysäkillä, kun aivastin. Kaikki ihmiset ovat todella ystävällisiä ja kohteliaita, ja kiitos ja anteeksi kuuluvat puheessa usein.

Meillä oli ilo myös tutustua miesystäväni pojan vaihto-oppilasperheeseen. He olivat todella sydämellisiä ihmisiä, ja saimme extra -annoksen lämpöä heiltä lomallamme. Ihmiset tekevät lomasta loman. 

S - Sports

Mitä olisi Amerikan matka ilman baseballia? Sarjan pelit pelataan huhtikuun alusta syyskuun loppuun, joten pääsimme katsomaan Chicago Cubsien toista peliä. Los Angeles Dodgers veivät voiton lopulta 9-1. Katsomossa oli kylmää kuin napajäätiköllä, mutta aurinko paistoi ja taivas oli sininen. Baseball on aika hidas peli katsottavaksi, koska pelaajat osuivat aika harvoin palloon 😊, mutta silti kannatti mennä paikalle. 

Kävimme myös katsomassa Chicago Bulls vrs New York Knicks -NBA koripallopelin. United Centerissä pelin tempo oli nopea, ja pelaajien koreografiat viihdyttäviä. Piippuhyllyltäkin näki hyvin. 

Omia jalkoja kävin juoksuttamassa Bloomingdale trail:lla. Matka kulki iloisesti nauttien auringosta ja juuri puhjenneista kevään kukista.

W - Windy and wonderful city

Pohjoistuuli ja (lumi)sade menivät loman alussa luihin ja ytimiin, mutta ei se menoa haitannut, kun on varusteet kohdillaan. 

'

Loman lopussa kirsikkapuut kukoistivat, ja lämpö helli.

Pisteenä i:n päälle näimme 8.4.2024 94% auringonpimennyksen.

Chicago on todella monipuolinen kaupunki, josta löytyy vaikka mitä. Loopin pilvenpiirtäjät ovat hulppeita, ja keskustan ulkopuolella on vaikka kuinka paljon rentoja kortteleita, vihreitä puistoja ja Michigan -järven rantoja silmän kantamattomiin. Go for it!