¡Gracias Andalucía!

Oli viidestoista päivä joulukuuta klo 6.30, ja noustiin Finnairin kyydissä taivaalle. Täysikuu möllötti kirkkaana lentokoneen ikkunasta, ja kuun alapuolella loisti ehkäpä Merkurius. Olimme matkalla kauan odotetulle lomalle Andalusiaan.

Aiemmista kokemuksista viisastuneena vuokrasimme auton tunnetulta autonvuokrausyritykseltä ja pääsimme ajamaan Malagan lentokentältä kymmenessä minuutissa allamme upouusi Peugeot 2008.

Melko pian päästiin Andalusian kukkuloille auton nokka kohti Rondaa. Espanjassa ohituskaista tarkoittaa sitä, että edessä oleva auto väistää sivummalle, jotta takaa tulevat pääsevät tarvittaessa ohitse. Tämän opimme yhden tööttäyksen jälkeen.

Koukkasimme Ardalesin kylään lounaalle tai oikeastaan nappasimme mukaamme paikallisia herkkuja paikasta nimeltä Las niñas de Juan el Porra. Tuntui kivalta, kun omistajat olivat niin ystävällisiä. Lämpöä oli vähän yli kymmenen astetta, mutta aurinko lämmitti Pohjolasta saapuneita niin paljon, että syötiin lounas ulkona. Paikalliset kalisivat kylmyydestä.

Tie Ardalesista Rondaan oli hyvässä kunnossa, ja maisemat hellivät. Saavuimme määränpäähämme kahden aikoihin ja parkkeerasimme jättiläisautomme Parador de Rondan parkkihalliin. Iloksemme hotellin paras huone oli vapaana, ja saimme yllätyskorotuksen sinne. Huone oli valtava, ja parvekkeen oven avattuamme eteemme avautui huikea näkymä vanhaan kaupunkiin ja El Tajo -rotkon ylittävälle sillalle. Andalusian aurinko lämmitti poskia ja mieltä.

Aivan Parador -hotellin vieressä sijaitsee yksi Espanjan vanhimmista härkätaisteluareenoista. Kävely keskellä areenaa tuntui epätodelliselta. Härkätaisteluareena tuntui samanlaiselta historian muistomerkiltä kuin Rooman Colosseum. Näytökset kuitenkin jatkuvat valitettavasti vielä kerran vuodessa yhtenä syyskuisena viikonloppuna. 

Rondan härkätaisteluareena on valmistunut vuonna 1784

Joulukuinen valo oli huumaavan kaunis. Aurinko lämmitti, mutta pimeän tultua lämpö laski niin, että onneksi oli lämmin takki päällä.

Kypsät mandariinit koristivat katujen varsia. Olisi tehnyt mieli popsia suoraan hedelmät puusta. Miten hyvää voi myös olla tuoreista tomaateista tehty salaatti maustettuna paikallisella extra virgin oliiviöljyllä. 

Rondan vanhasta kaupungista

Parador de Ronda El Tajo -rotkon yllä 15.12.2024

Gibraltar ja avaria maisemia

Herättiin maanantaina tuulen ulvontaan ja terassikalusteiden kaatuiluun jättiparvekkeellamme. Puuskatuuli oli 20 m/s. Jätimme suosiolla väliin pohdinnassa olleen Tangerin matkan ja päätimme lähteä käymään Gibraltarilla. Kiemuraisen vuoristotien varrella oli vähän väliä miradoreja eli näköalapaikkoja. Emme saaneet tarpeeksemme yhdestä eikä kahdesta, vaan pysähdyimme vähän väliä. Päät pyörivät joka suuntaan. Taivaalla liiteli kymmenittäin kotkia ja haukkoja. Opimme miradorien Fauna -tauluista, että alueella elää myös korppikotkia, ja kyllä me muutamia sellaisia nähtiinkin.

Saavuttuamme Gibraltarin kupeeseen parkkeerasimme auton Espanjan puolelle ja kävelimme ehkä maailman isointa suojatietä Gibraltarin puolelle. Jalankulkijan valo näytti vihreää, kun lentokentän kiitotie oli turvallista ylittää.

Olimme kuulleet useita tarinoita siitä, että Gibraltarin apinat varastelevat turisteilta silmälaseja ja kännyköitä. Jätimme suosiolla kaikki korut varmuuden vuoksi hotelliin. Kipusimme Gibraltarin kaupungin läpi Välimeren portaiden (Mediterranean steps) alkupäähän. Siitä eteenpäin ei päässyt muuten kuin maksamalla 25 euroa. Lipunmyyjä pelotteli, että apinoita on joka puolella, ja ne ovat erityisen aggressiivisia. Minä tietysti mietin, että ne hyppelevät puista päälle hampaat irveessä. Yhtään apinaa ei kuitenkaan näkynyt portailla, vaan sen sijaan vastaan tuli pelästynyt paikallinen pyy tai jokin muu pulun sukulainen.

Mediterranean steps eli Välimeren portaat

Reidet maitohapoilla (minulla) kipusimme pitkin Gibraltarin meren puoleista seinämää kohti huippua. Näkymät olivat hulppeat.

Välillä puuskatuuli heilutti sen verran, että piti ottaa varmuuden vuoksi käsillä kiinni portaista. Ihan tuli hiki, ja vesipullo oli tarpeen. Kukkulan laella meitä odottivat ne apinat. Ainakin näin joulukuussa lomakauden ulkopuolella apinat olivat lähinnä kiinnostuneita loikoilusta tai lajitoveriensa turkkien puhdistamisesta. 

Parasta Gibraltarilla oli kipuaminen luontopolkua pitkin ylös. Itse kaupunki ei ollut mitenkään ihmeellinen, ja joka puolella oli rakennustöitä.

Andalusia on täynnä toinen toistaan viehättävämpiä kyliä ja linnoituksia. Yksi poikkeamisen arvoinen on Castellar de la Frontera. Linnoituksen sisällä on valkoinen pieni kylä. Meidän lisäksi kylän raittia tallusteli naukuva kissa. Rakennukset ja puut oli koristeltu jouluisin kävyin. 

Castellar de la Frontera

Caminito del Rey

”Kuninkaan polku on upea ja sopii kaikille muille kuin korkeanpaikan kammoisille.” Näin lukee joka puolella. Siitä huolimatta olin ostanut meille etukäteen liput tälle vaellukselle. Joka puolella myös vakuutettiin, että polku on kunnostettu kokonaan vuonna 2015, koska aiemmin huonokuntoinen reitti oli vaatinut jopa kuolonuhreja.

Vatsan pohjasta kutkutti siis jonkin verran etukäteen, mutta rohkein mielin saavuimme reitin aloituspisteeseen. Bussi kuljetti vaeltajat vierailukeskukselta luolan suulle, josta reitti alkoi. Olimme ostaneet itsenäiset liput, koska halusimme kulkea omaa tahtia. Se olikin aika mukavaa, kun sai rauhassa nauttia luonnossa kulkemisesta. Alku oli tavallista hiekkatietä, mutta jossain vaiheessa uljaat kunnioitusta herättävät kalliot ilmestyivät eteemme. Tuntui siltä kuin olisi kävellyt Taru Sormusten Herra -elokuvan kulisseissa. 

Kallion reunalla kulkeva reitti oli tosi tukeva, ja kummallakin puolella oli joko kaide tai vaijeri lisäämässä turvallisuuden tunnetta. En tuntenut huimausta ollenkaan, joskin välttelin rotkoon kurkottelua. 

Caminito del Reyllä kävellessä vahvistui jälleen ajatus, että korkeasesongin ulkopuolella matkailu on mukavaa. Sää on mitä parhain tällaisille vaelluksille (15-20), ja väkeä on vähän liikkeellä.

Olimme aamupäivällä liikkeellä vuorten rinteillä, joten päädyimme vielä ajelemaan kohti Granadaa. Saimme ihailla lumihuippuista Sierra Nevadaa kaupungin yllä. Granada oli pieni iso kaupunki, ja sinne jäi vielä paljon nähtävää. Me kerkesimme tällä kertaa käydä vain Alhambrassa ja pikkuisen kurkkimassa vanhan kaupungin kujia.

Sierra Nevada Alhambrasta kuvattuna

Lounaan söimme tässä libanonilaissyyrialaisessa Fairuz -ravintolassa. Todella hyvää ruokaa olikin!

Matkalla Alhambraan ajauduimme turkkilaiseen turron -kauppaan, ja matkaan tarttui toffeeta neljälläkymmenellä eurolla. En ole ikinä syönyt niin hyvää turronia.

Kello läheni kuutta, ja illan viileys ja hämäryys lähestyivät. Hyppäsimme autoon ja ajelimme moottoritietä Malagaan.

Gambas PIL PIL

Malagassa parasta olivat espanjalaisen ystäväni suosittelemat ravintolat, kuten esimerkiksi Comparte, El Tapeo de Cervantes sekä El Pimpi. Tapakset olivat todella hyviä ja tarjoilu ystävällistä. Gambas PIL PIL oli minun mieleeni. Tässä yksi resepti niille: https://www.aromipaja.fi/gambas-pil-pil-katkaravut. Englannilla pärjää hyvin, mutta kuten eräs tarjoilija sanoi, on kiva osata muita kieliä, niin tutustuu helpommin toisiin. Käytettiin siis pääosin espanjaa.

Nerja ja El Pico del Cielo

Luonto vetää puoleensa, joten emme malttaneet jäädä toiseksi päiväksi Malagaan, vaan ajoimme bussilla Nerjaan. Vierailtuamme ensin hienossa tippukiviluolassa (Cavas de Nerja) suuntasimme vuorille. Ihan emme kivunneet El Pico del Cielon laelle, koska nousu oli aika voimakasta, mutta Mirador Tajo de los Bueyes ei jäänyt kakkoseksi. Lämpöä alkoi olla parikymmentä astetta, joten farkkujen lahkeet piti rullata polviin. 

Mirador de los Bueyes

Pico del Cielo

20000 askeleen jälkeen otettiin taksi rantaan, ja toinen meistä uskaltautui vielä huuhtomaan hien iholta pois Välimeren aalloissa. Minä jätin seuraavaan kertaan.

Nerjan rantaa

Nerja vaikutti ainakin näin joulukuussa tosi leppoisalta ja kauniilta andalusialaiselta kylältä.

Vaikka me nähtiin vaikka mitä, niin siitä huolimatta parasta lomalla oli se, että oltiin yhdessä.