Edinburgh - Pitlochry
Mukana pinkissä matkalaukussa olivat uuden karheat vaelluskengät sekä uimapuku. Saa nähdä, kummat olisivat enemmän käytössä. Sääennusteiden mukaan matalapaine pörräisi Skotlannin yllä.
Matkalla lentokentälle luimme netistä, että Skotlannissa on noin 5,5 miljoonaa asukasta. Skotin murretta, englannin lähisukukieltä puhutaan Skotlannin alamailla, kun taas gaelia puhutaan erityisesti Skotlannin ylämailla, jonne me olimme matkaamassa. Ylämaat on englanniksi The Highlands, skotiksi The Hielands ja gaeliksi A’ Ghàidhealtachd.
Lento Edinburghiin kesti vain 2,5 tuntia, mikä oli aika mukavaa. Olimme vuokranneet auton etukäteen lentokentältä, ja Peugeot 308 odotti meitä Aviksen parkkipaikalla. Ajomatka Pitlochryyn sujui mallikkaasti pääosin moottoritietä ajellen. Olin stressannut etukäteen ihan turhaan vasemmanpuoleista liikennettä, vaikka se oli ainakin minulle aika selkeää heti alkuun. Peugeotissamme oli myös kunnon navigaattori, ja lisäksi Joel opasti rauhassa pelkääjän paikalla.
 |
| Glen Etive |
Koko ajomatka Pitlochryyn tihutti tai sateli, mutta tiet olivat hyvät ja maisemat vehreitä. Vähän väliä teiden varsilla näkyi suuria lammaslaumoja. Lähestyessämme Pitlochryä tiekyltteihin ilmestyi haltijakieltä muistuttavia tekstejä. Olimme saapuneet Ylämaan portille. Fàilte gu Baile Chloichridh eli tervetuloa Pitlochryyn!
Ardvane Bed & Breakfastin omistaja oli ollut syöttämässä hevosia, ja hän saapui sopivasti majapaikan pihalle samaan aikaan kanssamme. Kokolattiamatoilla vuoratun huoneemme ikkunoista näkyi sumuiset ja vehreät kukkulat kylän ympärillä. Rinteillä lehmät nyhtivät ruohoa.
Pitlochry - Fort William
Aamiaiseksi sai valita uppomunan lisäksi paistettuja, keitettyjä tai munakokkeliksi vatkattuja kananmunia. Kahvin kanssa oli tarjolla jopa laktoositonta maitoa. Vatsat täynnä kävimme vähän kurkkaamassa, miltä Pitlochry näyttää päiväsaikaan. Elokuun viimeisenä viikonloppuna kylässä oli rauhallista ja leppoisaa. Paikalliset tervehtivät meitä vastaan tullessaan. Kylän reunamilla seisoi vanha punainen puhelinkoppi. Kokeilimme, ja kyllä sieltä tuuttaus kuului. Harmi, kun ei ollut kolikoita. Muuten olisi soitettu kotiin.
 |
| Pitlochry |
Joelilla ei ollut kunnon vaelluskenkiä, joten ostimme sellaiset paikallisesta urheiluliikkeestä. Kengät osoittautuivat erittäin tarpeellisiksi. Kaupan myyjän kanssa oli hauska rupatella sen verran kuin paikallisesta murteesta ymmärsin. Joelin korvat taipuivat paremmin skottiaksenttiin. Elokuussa Pitlochry on täyteen ammuttu turisteja, mutta marraskuussa kylä muuttuu kuulemma kummituskaupungiksi. Talot näyttivät kieltämättä vähän pahaenteisiltä.
 |
| Pitlochry |
Seuraava kohteemme oli Port William Skotlannin länsirannikolla, mutta Joel oli löytänyt lähettyviltä Blair Athollin kylästä Blairin linnan, joten ajelimme ensin sinne. Linna oli kuin prinsessasadusta. Pihapiirissä oli roomalaisen metsästyksen jumalattaren Dianan mukaan nimetty alue, Diana’s Grove, jossa oli huikean korkeita kuusia ja hervottoman paksuja puiden runkoja. Kuusien kehuttiin olevan Britannian korkeimpia.
 |
| Diana's Grove, Blair Castle |
Yhtäkkiä linnan pihalle tepasteli säkkipillin soittaja kiltissään. Siinä se seistä soitteli ja käveli edestakaisin linnan pihalla.
Blairin linna oli sisältä pramea, ja erikoiseksi ja erityiseksi sen tekivät lukemattomat kauriiden sarvet seinillä. Tanssisalissa vetelin muutamat valssin askelet
Pitlochry ja sen ympäristö jäi mieleen vehreänä keitaana keskellä Skotlantia.
Blair Athollin
kylästä suuntasimme suoraan määränpäähämme Fort Williamiin. Matka taittui
jännittävissä tunnelmissa sen takia, että tiet A889 ja A86 olivat paikoin tosi
kapeita kahdelle autolle vierekkäin. Minua ei sinänsä pelottanut
vasemmanpuoleinen liikenne, mutta välillä renkaat viistivät tien ulkoreunan kuoppien
reunoja. Olin ottanut varmuuden vuoksi täyden vakuutuksen autoon, ja näillä
teillä ajellessa se tuntui ihan hyvältä päätökseltä. Maisemat reitin varrella
muuttuivat karummiksi, mitä lähemmäs Fort Williamia ajeltiin. Kanervat
värittivät skotlantilaisia nummia.
Majoituimme
Cruachan -nimisessä hotellissa, ja ikkunasta avautui näkymä Loch Linnhelle. Opittiin
muuten, että loch eli järvi tai merenlahti ääntyy gaelin ja skotin kielillä loh
ja perään kurkkuäänne eikä lok.
 |
| Loch Linnhe |
Emme jääneet
pitkäksi aikaa paikoilleen, vaan halusimme käydä tervehtimässä Ben Nevisiä eli
Skotlannin korkeinta vuorta.
Kiipesimme tunnin
luonnon kiviportaita ylös lampaat seuranamme. Tuuli yltyi vähän turhan kovaksi
huippua kohti, joten käännyimme kannoillamme. Sade liukasti kivet, joten hyvä,
että kummallakin oli jalassa kunnon kengät.
 |
| Ben Nevis ja Late Lammas |
Rinteillä mustapäiset Late Lampaat olivat aika söpöjä. Välillä näkyi, kun paimenkoira antoi lampaille kyytiä. Aikamoista kipitystä lampaat vetivät jyrkillä vuoren rinteillä. Ihme, että pysyivät pystyssä, mutta onhan niillä sentään neljä jalkaa tasapainottamassa.
Joel toimi matkalla ravintolamestarina ja löysi meille joka illaksi hyvät ruokapaikat. Kun kala on tuoretta, kuten Fort Williamin Crannog at Garrison West -ravintolassa, fish and chips -ateria maistui erinomaiselta. Samaisessa ravintolassa Joel söi ehkä isoimman äyriäispastan ikinä.
Fort William - Callander
Aamuinen näkymä
Loch Linnhelle oli hieman pilvinen, mutta aurinko valaisi vastakkaisen rannan
kukkuloita. Poijuissa kiinni olevat veneet keikkuivat aalloissa. Nautimme
aamiaisen ennen kuin hyppäsimme Peugeotiin tähtäimessämme Glenfinnan Viaduct
eli Finnanin laakson viadukti. Höyryjuna ajelee pari kertaa päivässä pitkin
viaduktia, mutta juuri nyt oli meneillään huoltokatkos, joten emme nähneet
savua tupruttavaa punaista veturia. Maisemat olivat kuitenkin vaikuttavat
muutenkin.
 |
| Glenfinnanin viadukti |
Ajoimme takaisin
samaa reittiä ja poikkesimme Caolin kylässä lounaalla. Siellä vaikutti olevan
pelkkiä aitoja paikallisia ihmisiä, ja hintataso oli ihan eri luokkaa kuin
viereisessä Fort Williamissa. Jättiannos fajitaksia maksoi 8,50 puntaa. Kaikki
muut asiakkaat tuntuivat tuntevan toisensa. Bake-n-Roll oli ainoa paikka, jossa
tarvitsimme käteistä tällä matkalla.
Olin lukenut ja kuullut kaikkialta, että Skotlannin
kaunein tie on Etiven laakson eli Glen Etiven halki kulkeva yksikaistainen tie.
Lähes yhtä monta mainintaa löytyi siitä, että tie on tosi vaarallinen, koska
tielle ei mahdu kuin yksi auto kerrallaan. Ohituspaikkoja kuulemma olisi
kuitenkin. Uteliaisuuttamme halusimme käydä ainakin vilkaisemassa, miltä tie
näyttää. Lopulta ajoimme aika pitkälle laaksoa, koska eihän siellä ollut mitään
hätää. Liikennettä oli tosin harvakseltaan, mikä varmasti vaikutti asiaan.
Laakso oli kaunis kuin mikä, ja imimme maisemia ja mättäitä itseemme.
 |
| Glen Etive |
Glen Etiven
jälkeen päätimme lähteä pienelle patikointiretkelle Buachaille Etive Beag
-nimiselle vuorelle. Se jää hieman kuuluisamman Buachaille Etive Mòr -vuoren
varjoon. Jälkimmäinen oli sumun peitossa, joten valitsimme Beagin. Minulla oli
tuulen ja sateen kestävä takki, ja Joelilla goretex -housut, mutta olisi
tietysti hyvä, että kaikki vaatteet pitäisivät vettä. Lähdimme kiipeämään
pitkin vuoren rinnettä kulkevaa polkua. Maisemat olivat henkeäsalpaavan
kauniit.
 |
| Buachaille Etive Beag |
Mitä korkeammalle
pääsimme, sitä enemmän vesi piiskasi kasvoja, ja pisarat ropisivat huppuun.
Tuulenpuuskat olivat myös aika voimakkaita, joten saimme tasapainoilla ihan
kunnolla. Päätimme laskeutua pikkuhiljaa takaisin autolle. Olo oli onnellinen
ja litimärkä Buachaille Etive Beag -porrastreenin jälkeen. Vaihdoimme kuivat
vaatteet ja jatkoimme matkaa kohti Callanderia. Matkalla maisemat vaihtuivat
jylhistä vuorista ensin laakeiksi soiksi ja sitten vehreiksi alamaiksi. Juuri
ennen Callanderia näimme muutamia Highlander-lehmiä. Pääasiassa Ylämaiden
maisemia pumpuloivat kuitenkin lampaat.
Callanderin kylän raittia koristivat piparkakkutaloilta näyttävät toisiinsa tukeutuvat talot. Lubnaig Guest House oli paras majoituspaikka tällä matkalla. Talo oli kodikas ja siisti, ja omistajat pitivät vieraista hyvää huolta. Olimme kirjaimellisesti heidän kotonaan.
 |
| Lubnaig Guest House, Callander |
Callander - Edinburgh
Tiistaina
palautimme auton Edinburghin lentokentälle ja hyppäsimme raitiovaunuun kohti
St. Andrew’n aukiota, jossa hotellimme sijaitsi.
 |
| Victoria Street, Edinburgh |
 |
| Edinburghin linna |
Edinburgh oli ylväs ja komea, mutta sielu jäi Skotlannin nummille seikkailemaan. Parasta lomassa oli joka ikinen päivä.
 |
| Glenfinnan |
