Mamma ja Vaari kuuskyt vuotta eikä suotta

Jostain syystä aina, kun koetan muistella joitain juttuja lapsuudesta tai nuoruudesta, niin ensimmäisenä tulee mieleen se, että käytiin kesälomalla pyörällä Mamman kanssa hakemassa laatikollinen punaisia paprikoita Keran Valintatalosta. Sitten ne leikattiin rinkuloiksi, pantiin pussiin, imettiin pussista ylimääräiset ilmat pois ja laitettiin pakkaseen. Mamman kertoman mukaan paprikoiden hakuumatkalla moikattiin Valintatalon lihatiskillä Mamman oppilasta Risto Siilasmaata TYK:stä.

Käytiin joka kesä myös viikon ulkomaan matkalla jossain päin etelää. Yksi mieleenpainuvimmista muistoista on se, kun ostettiin usein kaupasta kokonainen vesimeloni aamiaispöytään.

Arkiaamuista on jäänyt erityisesti mieleen Mamman itse tekemä mysli kuuman maidon kanssa. Iltaisin kello kuuden hujakoilla kuului tuttu avainten kilinä, kun Vaari tuli töistä kotiin.

Perjantai-iltaisin oli kiva syödä fonduetä tai raclettea, ja lauantai-iltana televisiosta kuului Benny Hillin tunnusmusiikki.

Miten nämä sitten liittyvät Mamman ja Vaarin avioliittoon? Ehkä siten, että koti tuntui aina turvalliselta. Kiitos siitä. 

Yritin viimeksi Mammalla Vaarilla käydessäni kysellä pitkän avioliiton salaisuutta. En oikein saanut vastausta, mutta ymmärsin Mamman arvostavan suuresti Vaarin puuhakkuutta. Vaarilla ei taida myöskään olla tylsää Mamman kanssa, ja koska Vaarilla on lehmän hermot, homma on siltä osin tasapainossa.

Mamma vastaa puhelimeen Hello beibi, ja Vaari pitää suunnan oikeana.

Paljon Onnea Mamma ja Vaari timanttihääpäivänänne!

Chipspuss från Åland

Söndag: Gustavs - Brändö

Nå ja. Så körde vi till Gustavs och tog en färja från Osnäs till Åva som är en av de tusen holmarna i Brändö. När vi körde i Gustavs märkte vi ganska trevliga nämn för olika platser, t.ex Uhlu, Putta, Lemu och Himoinen. Bistro Verde erbjöd oss mmmjuka berlinermunkar innan vi åkte vidare till Osnäs. Vi borde ha varit i hamnen 15 min före förjan startar. Vi njöt av munkarna i lugn och ro och körde småningom och märkte att det finns en färja till mellan Gustavs och Osnäs. Vi hann, men var där just 15 min före.

Vi hade bokat ett rum i Gullvivan som ligger i Björnholma, på en holme före man kör till Brändö. Jag hade bestämt att jag ska tala svenska hela tiden på Åland, men receptionisten bytte till finska därför att hon var själv finskspråkig. Nå, det gick helt bra det också.

Vi åt smakliga hamburgare på Gullvivans restaurang och tog en alkoholfri öl från lokala bryggeriet som heter Stallhagen. Det bryggeriet verkar vara den äldsta bryggeriet på Åland.

Hotellet var litet som ett sportinstitut. Rummet var bra och vyn till havet var rogivande.

Gullvivans busshållplats

Det regnade litet på kvällen, men snöade inte, fast det var ganska kallt på bryggan när vi gick hälsa på tre segelbåtar där breved hotellet.

Måndag: Brändö - Kumlinge

Det blåste inte så det var trevligt att äta frukost på terassen. Vår nästa färja skulle fara från Torsholma, men först på eftermiddagen, så vi körde omkring på Brändö ön. Vi såg kyrkan, Trixies cafén, cyklister och många bilar. 

Den bästa saken på måndag var när vi fick se Torsholmas vypunkt. Vi körde längt Samnäsväg, lämnade bilen och gick försiktigt genom ”djungeln” så att vi inte skulle få fästingar. Alla sade någonting om fästingar då vi nämde att vi skall till Åland. Lyckligtvis finns det inte vildsvin på Åland, tycker jag. Utsikten och rutten till berget var utmärkta.

Torsholma vypunkt

Efter litet klättrande märkte vi att vi är hungriga. I Torsholma fanns det bara en glasskiosk, så vi gjorde U-sväng och åkte tillbaka till Brändö och satt en stund i cafén på Brändö Bike and Bed. Vi åt Ålands pankaka som var en läckerhet.

Ålands pankaka på Brändö Bike and Bed

Jag hade väntat att det skulle finnas massor av bilar och cyklister på Åland i juli, men var litet överraskad att det var så tyst på holmarna. Kanske är det bättre så, men jag hade bara tänkt det annorlunda. Vägarna är ganska smala och det finns inga cykelvägar, men eftersom det inte finns mycket trafik på vägarna, kan man cykla helt bra på Åland och vyerna är fantastiska.

Vägen i Kumlinge

Färjan från Torsholma till Kumlinge tog en timme och vi fick också ett stopp i Lappo. I färjan fanns det alla sorter av människor: familjer, par, ensamstående mammor och pappor osv. Det är intressant att se hur barn liknar sina föräldrar.

Vi kunde njuta av en stund av solen på färjan. Man kan säga att det var litet varmt. Framme i Kumlinge var det 13 grader. Det är ganska svalt för juli, tycker jag.

Båthus i Kumlinge

Vi åt på Kastören, restaurangen vid Kumlinge stugor. Det var helt bra. Stugan var okej, men det är också kul att gå till hotellet inkommande dagar. 

Tisdag: Kumlinge - Vårdö

”Välkommen till hösten”, sade servitören på Alfågeln. ”Det är det sämsta vädret i juli som jag har sett i mitt liv”, fortsatte han och erbjöd oss två kopppar te. Men ” show must go on”. Absolut, tycker jag också.

Alfågeln heter den färjan vi tog från Kumlinge till Hummelvik. Som tur hade vi bestämt frukostet kl. åtta på morgonen och lyckligtvis kollade ja färjans tidtabell på nytt. Algågeln skulle avgå redan kl. nio och inte kl. 10.35 som jag hade tänkt. Jag bara undrade varför det fanns så många människor vakna så tidigt. Nå, vi hann bra in i båten.

Alfågeln

Vi anlände till Vårdö och kör förbi t.ex Töftö. Vår första stopp var Bomarsund. Vyn från Notviksudden var fin, men gris. Förlåt, frågade mannen? 🐷 ? Ja, ja, nå på franska är det gris…vad var det nu på svenska? Grå är det.

Vi lässte där på toppen litet historia, och lärde oss att stora mängder av tegel stals från Prästötornets ruiner, men tegel fortsätter deras liv t.ex i Uspenskijkatedralen.

Notviksudden i Bomarsund

Lunchen åt vi i Kastelholms marina. Det var ugnspotatis med skagenröra fyllning. Det var iskallt i marinan och varm potatis smakade bra. Hamnen verkar vara fin, men det var så kallt att vi bara åt och åkte vidare.

Kastelholms marina

Kastelholms slott var fint, och vad hag minns är att man kastade matrestena på Kastelholms slottsgård så lukten var därefter. Den åttonde juli 2025 var kall, men slottets innegård var helt varm.

Kastelholms innegård

Innan vi fortsatte vår resa till Geta, hade vi en pitstopp på Ålands karamelleriet. Jag köpte karameller som souvenir, men sade att kanske en chipspuss skulle ha varit bättre. Menar du chipspåse, frågade mannen? Nå ja.

Ålands karamelleriet

Havsvidden resort ligger i norra Åland och vi kunde njuta av stora vågor eftersom det blåste från norr. Hotellet är inte luftkonditionerat och jag oroade mig litet för det. Det var 11 grader på natten, så allt var bra.

Man kan hyra en cykel för fem euro per dag på Havsvidden. Så det gjorde jag. Det är sju kilometer till Getavägen och jag fortsatte ännu till Getabyn. Jag bara njöt och cyklade. Det finns så mycket äppelträd och röda hus omkring vägen. 

Cykelpaus i Geta

Min destination var Getaboden för en glass.

Getaboden

Efter 22 kilometers cyklande var det skönt att simma i havet. Lyckligtvis såg jag snoken först efter att vi hade simmat. Eftersom vinden blåste från söder kändes det varmt. Äntligen. Poolens lunch meny var också läcker.

Havsviddens pool

Vi stannade två nätter på Havsvidden och restaurangen erbjöd oss abborre och gös med nya potatisar. Båda tyckte vi mycket om. Vyn från restaurangen kunde inte ga varit bättre.

Sista kvällen på Havsvidden satt jag en stund på Geta bergen. Havet var snällt och svalorna dansade omkring mig. På Åland kändes det som om jag var utomlands, men det är verkligen Finland. Vilken lugn och ro och otrolig fin natur vi har.

Geta bergen

Torsdag: Långsnäs - Kökar

Hej på dig Kökar, sade mannen när vi anlände. Färjan från Långsnäs till Kökar tog 2,5 timmar. Det fanns huisigt många holmar i vägen. Vi hade kikaren med och såg mycket fåglar, till exempel svärtor som jag inte hade sett innan.

Ålands skärgård

Vi hade bokat rum på Brudhäll hotell vid gästhamnen. Vyn från rummet var vacker med alla båtar. 

Jag hade joggingskor med och ville springa någonstans. Jag sprang först till Kalvik och såg många båthus, och sedan fortsatte jag till Kökars kyrka. Alla cyklistar hälsade på vägen. Jag kände att det var ganska tufft - det var 11 kilometer. Jag minns inte när jag hade sprungit så mycket, men om det finns ett mål (i det här fallet kyrkan), kan man göra det. Kyrkan ligger nära havet på en liten holme som kallas Hamnö. Jag kikade in i den tomma och mörka kyrkan. Dörren gnisslade olycksbådande, så det lockade inte att gå in. Det var bäst att springa tillbaka till Brudhäll.

Kökars kyrka

Efter joggingsrundan smakade den kallrökta laxpizzan och den alkoholfria ölen Styrman från Stallhagen riktigt gott. Juli kvällens sol gav fina färger till Karlby stränder.

Kökar

Kökar

Nu är det dags att åka hem med nybakat bröd i bagaget. Stort tack till Åland för en fin och glad semester!

Kökar

Fredag: Kökar - Galtby

Grüß Gott eli tervehdys Wienistä

Grüß Gott meitä tervehdittiin joka puolella. Ihmiset olivat tosi ystävällisiä, ja viini oli hyvää Wienissä. Kaikki oli niin ylvästä, että omat nilkatkin suoristuivat. 

Wiener Schnitzel

Itävallassa peruna on maan omena niin kuin Ranskassa. Saksasta tutun Kartoffelsalatin sijasta tilasimme siis Erdäpfelsalatin lisukkeeksi jättimäisen Wiener Schnitzelin kanssa. En ole mikään schnitzelin suurkuluttaja, mutta tämä vasikanlihasta taituroitu pihvi oli hyvää.

Lihanuijan pauke kuului ravintolasaliin, koska keittiö oli samassa tilassa. Yksi läiski nuijalla, toinen siirteli lättyjä kokille, joka dippaili pihvejä useisiin eri tulikuumiin öljyastioihin.

Kuuluisa Figlmüller -ravintola oli täyteen varattu pääsiäislomien takia, mutta ei harmittanut ollenkaan, koska Meissl & Schadn ravintolan palvelu ja ruoka olivat Michelin -maininnan arvoisia.

Viikunapuuro

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tilasin itselleni ulkomailla puuroa aamiaiseksi. Neuer Marktin lähellä olevan Joseph Brotin leipomokahvilan puuro kulki nimellä ancient grain porrige. Mausteena puurossa oli viikunoita, mikä teki siitä hitusen makean. Annos oli suuri, mutta vatsa hyrisi tyytyväisenä. Cappuccino kruunasi aamiaisen.

Musikverein ja Kultainen sali

Varattiin etukäteen liput yhdeksi illaksi konserttiin, jossa kamariorkesteri Die Schlosscapelle soitti Mozartia, Haydnia ensimmäisellä puoliajalla ja Vivaldin Neljä vuodenaikaa toisella. Erityisesti jälkimmäinen teki vaikutuksen. Välillä laitoin silmät kiinni, mutta vieressäni istuva flunssainen turisti ryysti nenäänsä puolen minuutin välein, mikä hieman häiritsi nautintoa. Meinasin tarjota naapurille nenäliinoja, mutta laskin sataan ja totesin, että yleisö on osa elämystä. 

Hotel Sacher vai Demel vai sekä että?

Me kävimme kummassakin. Demelin sacher -kakku maistui hyvältä sen takia, että menimme kahvilaan heti ensimmäisenä Wienin lomapäivänä. Aulassa ihailimme jättiläissuklaapääsiäismunaa.

 

Hotel Sacherin kakun söimme viimeisenä lomapäivänä heti aamupäivällä, jolloin kahvilan ovella ei ollut vielä ruuhkaa. Hotel Sacherin kakku on hieman kosteampi, minkä takia minä valitsisin sen, jos pitäisi syödä jompikumpi uudestaan. Café Sacherin sisustus oli keisarillinen, ja selkä pysyi suorassa.

Omenastruudeli

Minun mielestäni Wienin herkuista herkuin oli omenastruudeli, ja maistamistani versioista parhaimman söin Schönbrunnin kartanon mailla Café Gerstnerissä. Joka kahvilassa tunnuttiin mainostettavan Wienin parasta/vanhinta/aidointa omenastruudelia.

Kaiserschmarrn

Loppulomasta aloin kaivata laktoositonta ruokaa, ja Stephansplatzin laidalla sijainneen kahvilan listalla ainoa sopiva valinta oli Kaiserschmarrn eli Keisarin sotku. Itävalta-Unkarin keisari Frans Joosef kuulemma piti tästä jälkiruoasta, joten nimensä jälkiruoka on saanut siitä. Suomeksi sotku on käännetty myös nyhtöpannukakuksi, mutta Wienissä syömäni annos oli pikemminkin sokerikakun palasia luumuhillon kera. Tällä annoksella jaksoi kävellä monta tuntia.

Hofburg ja Habsburgit

 

Vierailimme Wienissä huhtikuun puolivälissä, ja meillä kävi tuuri säiden suhteen. Pääosin paistoi aurinko, ja lämpöä oli joinain päivinä jopa 25 astetta. Kaupungilla kävellessä tuntui siltä, että siirtyi ajassa taaksepäin.

Hofburgin keisarillinen palatsi aivan kaupungin keskustassa toimi aikoinaan Habsburg -suvun kesäpalatsina. Suvun ollessa mahtavimmillaan sen jäsenet hallitsivat samanaikaisesti Itävaltaa Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa, Saksan kuningaskuntaa, Unkaria, Kroatiaa, Böömiä, Espanjaa, Portugalia, Alankomaita ja Napolia (Wikipedia). Jostain syystä minun mieleeni jää paremmin muistiin historian sijasta kielioppisäännöt ja nykypäivän jutut, mutta toistaiseksi muistan, että Itävallan arkkiherttuatar Maria Teresia toimi Itävallan, Unkarin ja Böömin hallitsijana vuodet 1740 – 1780. Hän oli yksi vaikutusvaltaisimmista monarkeista Euroopassa 1700 -luvulla ja vielä nainen. Samoin jäi mieleen, että Maria Teresia sai 16 lasta, joista yksi oli Ranskan räväkkä kuningatar Marie Antoinette.

Itävalta-Unkarin viimeisen keisarin Frans Joosef I:n ja vaimonsa Sissin nimet ja kuvat tunkeutuivat verkkokalvolle joka puolella.  Kulissien takaa katsottuna erityisesti keisarinnan elämä vaikutti enemmän traagiselta kuin kadehdittavalta. Sissin vyötärön ympärys oli pahimmillaan 45 cm. Kuntoilu ja itsensä tarkkailu oli keisarinnalle pakkomielle. Hofburgin linnan Sissi -museon jälkeen tasapaksu elämä tuntuu monessa suhteessa hyvältä.

 

Schönbrunnin linna

Schönbrunnin linnan puutarha ei vielä kukoistanut, mutta linnan yli 1400 huonetta senkin edestä.  

 

Keisarinna Maria Teresia rakennutti ja korjautti linnan nykyiseen asuunsa, ja täällä palatsissa Habsburgin hallitsijat pääosin asuivat. Huoneet olivat kaikki käsittämättömän krumeluureja. Yhdessä näistä linnan huoneista kuusivuotias Mozart esiintyi keisarilliselle hoville.

Itävallan kansalliskirjasto

Juuri kun luuli jo nähneensä kaikki mahtipontiset rakennukset, astuimme sisään Itävallan kansalliskirjastoon. Silmä ja pää pyörivät ympäriinsä. En ollut ikinä nähnyt mitään vastaavaa. 

 

Willendorfin Venus

29 500 vuotta vanha Willendorfin Venus on sympaattinen ja pieni 11,1 cm korkea hedelmällisyyden symboli Wienin luonnontieteellisessä museossa. Jalokivikokoelma oli myös valtava. 

 

Wienin loman jälkeen olo oli aika paljon sivistyneempi kuin ennen matkaa. Toisaalta tuli olo, että less is more. Matka oli ainutlaatuinen, mutta oli kiva myös palata kotiin. 

Schönbrunnin linnan edustalla Pääsiäisenä 2025

 

¡Gracias Andalucía!

Oli viidestoista päivä joulukuuta klo 6.30, ja noustiin Finnairin kyydissä taivaalle. Täysikuu möllötti kirkkaana lentokoneen ikkunasta, ja kuun alapuolella loisti ehkäpä Merkurius. Olimme matkalla kauan odotetulle lomalle Andalusiaan.

Aiemmista kokemuksista viisastuneena vuokrasimme auton tunnetulta autonvuokrausyritykseltä ja pääsimme ajamaan Malagan lentokentältä kymmenessä minuutissa allamme upouusi Peugeot 2008.

Melko pian päästiin Andalusian kukkuloille auton nokka kohti Rondaa. Espanjassa ohituskaista tarkoittaa sitä, että edessä oleva auto väistää sivummalle, jotta takaa tulevat pääsevät tarvittaessa ohitse. Tämän opimme yhden tööttäyksen jälkeen.

Koukkasimme Ardalesin kylään lounaalle tai oikeastaan nappasimme mukaamme paikallisia herkkuja paikasta nimeltä Las niñas de Juan el Porra. Tuntui kivalta, kun omistajat olivat niin ystävällisiä. Lämpöä oli vähän yli kymmenen astetta, mutta aurinko lämmitti Pohjolasta saapuneita niin paljon, että syötiin lounas ulkona. Paikalliset kalisivat kylmyydestä.

Tie Ardalesista Rondaan oli hyvässä kunnossa, ja maisemat hellivät. Saavuimme määränpäähämme kahden aikoihin ja parkkeerasimme jättiläisautomme Parador de Rondan parkkihalliin. Iloksemme hotellin paras huone oli vapaana, ja saimme yllätyskorotuksen sinne. Huone oli valtava, ja parvekkeen oven avattuamme eteemme avautui huikea näkymä vanhaan kaupunkiin ja El Tajo -rotkon ylittävälle sillalle. Andalusian aurinko lämmitti poskia ja mieltä.

Aivan Parador -hotellin vieressä sijaitsee yksi Espanjan vanhimmista härkätaisteluareenoista. Kävely keskellä areenaa tuntui epätodelliselta. Härkätaisteluareena tuntui samanlaiselta historian muistomerkiltä kuin Rooman Colosseum. Näytökset kuitenkin jatkuvat valitettavasti vielä kerran vuodessa yhtenä syyskuisena viikonloppuna. 

Rondan härkätaisteluareena on valmistunut vuonna 1784

Joulukuinen valo oli huumaavan kaunis. Aurinko lämmitti, mutta pimeän tultua lämpö laski niin, että onneksi oli lämmin takki päällä.

Kypsät mandariinit koristivat katujen varsia. Olisi tehnyt mieli popsia suoraan hedelmät puusta. Miten hyvää voi myös olla tuoreista tomaateista tehty salaatti maustettuna paikallisella extra virgin oliiviöljyllä. 

Rondan vanhasta kaupungista

Parador de Ronda El Tajo -rotkon yllä 15.12.2024

Gibraltar ja avaria maisemia

Herättiin maanantaina tuulen ulvontaan ja terassikalusteiden kaatuiluun jättiparvekkeellamme. Puuskatuuli oli 20 m/s. Jätimme suosiolla väliin pohdinnassa olleen Tangerin matkan ja päätimme lähteä käymään Gibraltarilla. Kiemuraisen vuoristotien varrella oli vähän väliä miradoreja eli näköalapaikkoja. Emme saaneet tarpeeksemme yhdestä eikä kahdesta, vaan pysähdyimme vähän väliä. Päät pyörivät joka suuntaan. Taivaalla liiteli kymmenittäin kotkia ja haukkoja. Opimme miradorien Fauna -tauluista, että alueella elää myös korppikotkia, ja kyllä me muutamia sellaisia nähtiinkin.

Saavuttuamme Gibraltarin kupeeseen parkkeerasimme auton Espanjan puolelle ja kävelimme ehkä maailman isointa suojatietä Gibraltarin puolelle. Jalankulkijan valo näytti vihreää, kun lentokentän kiitotie oli turvallista ylittää.

Olimme kuulleet useita tarinoita siitä, että Gibraltarin apinat varastelevat turisteilta silmälaseja ja kännyköitä. Jätimme suosiolla kaikki korut varmuuden vuoksi hotelliin. Kipusimme Gibraltarin kaupungin läpi Välimeren portaiden (Mediterranean steps) alkupäähän. Siitä eteenpäin ei päässyt muuten kuin maksamalla 25 euroa. Lipunmyyjä pelotteli, että apinoita on joka puolella, ja ne ovat erityisen aggressiivisia. Minä tietysti mietin, että ne hyppelevät puista päälle hampaat irveessä. Yhtään apinaa ei kuitenkaan näkynyt portailla, vaan sen sijaan vastaan tuli pelästynyt paikallinen pyy tai jokin muu pulun sukulainen.

Mediterranean steps eli Välimeren portaat

Reidet maitohapoilla (minulla) kipusimme pitkin Gibraltarin meren puoleista seinämää kohti huippua. Näkymät olivat hulppeat.

Välillä puuskatuuli heilutti sen verran, että piti ottaa varmuuden vuoksi käsillä kiinni portaista. Ihan tuli hiki, ja vesipullo oli tarpeen. Kukkulan laella meitä odottivat ne apinat. Ainakin näin joulukuussa lomakauden ulkopuolella apinat olivat lähinnä kiinnostuneita loikoilusta tai lajitoveriensa turkkien puhdistamisesta. 

Parasta Gibraltarilla oli kipuaminen luontopolkua pitkin ylös. Itse kaupunki ei ollut mitenkään ihmeellinen, ja joka puolella oli rakennustöitä.

Andalusia on täynnä toinen toistaan viehättävämpiä kyliä ja linnoituksia. Yksi poikkeamisen arvoinen on Castellar de la Frontera. Linnoituksen sisällä on valkoinen pieni kylä. Meidän lisäksi kylän raittia tallusteli naukuva kissa. Rakennukset ja puut oli koristeltu jouluisin kävyin. 

Castellar de la Frontera

Caminito del Rey

”Kuninkaan polku on upea ja sopii kaikille muille kuin korkeanpaikan kammoisille.” Näin lukee joka puolella. Siitä huolimatta olin ostanut meille etukäteen liput tälle vaellukselle. Joka puolella myös vakuutettiin, että polku on kunnostettu kokonaan vuonna 2015, koska aiemmin huonokuntoinen reitti oli vaatinut jopa kuolonuhreja.

Vatsan pohjasta kutkutti siis jonkin verran etukäteen, mutta rohkein mielin saavuimme reitin aloituspisteeseen. Bussi kuljetti vaeltajat vierailukeskukselta luolan suulle, josta reitti alkoi. Olimme ostaneet itsenäiset liput, koska halusimme kulkea omaa tahtia. Se olikin aika mukavaa, kun sai rauhassa nauttia luonnossa kulkemisesta. Alku oli tavallista hiekkatietä, mutta jossain vaiheessa uljaat kunnioitusta herättävät kalliot ilmestyivät eteemme. Tuntui siltä kuin olisi kävellyt Taru Sormusten Herra -elokuvan kulisseissa. 

Kallion reunalla kulkeva reitti oli tosi tukeva, ja kummallakin puolella oli joko kaide tai vaijeri lisäämässä turvallisuuden tunnetta. En tuntenut huimausta ollenkaan, joskin välttelin rotkoon kurkottelua. 

Caminito del Reyllä kävellessä vahvistui jälleen ajatus, että korkeasesongin ulkopuolella matkailu on mukavaa. Sää on mitä parhain tällaisille vaelluksille (15-20), ja väkeä on vähän liikkeellä.

Olimme aamupäivällä liikkeellä vuorten rinteillä, joten päädyimme vielä ajelemaan kohti Granadaa. Saimme ihailla lumihuippuista Sierra Nevadaa kaupungin yllä. Granada oli pieni iso kaupunki, ja sinne jäi vielä paljon nähtävää. Me kerkesimme tällä kertaa käydä vain Alhambrassa ja pikkuisen kurkkimassa vanhan kaupungin kujia.

Sierra Nevada Alhambrasta kuvattuna

Lounaan söimme tässä libanonilaissyyrialaisessa Fairuz -ravintolassa. Todella hyvää ruokaa olikin!

Matkalla Alhambraan ajauduimme turkkilaiseen turron -kauppaan, ja matkaan tarttui toffeeta neljälläkymmenellä eurolla. En ole ikinä syönyt niin hyvää turronia.

Kello läheni kuutta, ja illan viileys ja hämäryys lähestyivät. Hyppäsimme autoon ja ajelimme moottoritietä Malagaan.

Gambas PIL PIL

Malagassa parasta olivat espanjalaisen ystäväni suosittelemat ravintolat, kuten esimerkiksi Comparte, El Tapeo de Cervantes sekä El Pimpi. Tapakset olivat todella hyviä ja tarjoilu ystävällistä. Gambas PIL PIL oli minun mieleeni. Tässä yksi resepti niille: https://www.aromipaja.fi/gambas-pil-pil-katkaravut. Englannilla pärjää hyvin, mutta kuten eräs tarjoilija sanoi, on kiva osata muita kieliä, niin tutustuu helpommin toisiin. Käytettiin siis pääosin espanjaa.

Nerja ja El Pico del Cielo

Luonto vetää puoleensa, joten emme malttaneet jäädä toiseksi päiväksi Malagaan, vaan ajoimme bussilla Nerjaan. Vierailtuamme ensin hienossa tippukiviluolassa (Cavas de Nerja) suuntasimme vuorille. Ihan emme kivunneet El Pico del Cielon laelle, koska nousu oli aika voimakasta, mutta Mirador Tajo de los Bueyes ei jäänyt kakkoseksi. Lämpöä alkoi olla parikymmentä astetta, joten farkkujen lahkeet piti rullata polviin. 

Mirador de los Bueyes

Pico del Cielo

20000 askeleen jälkeen otettiin taksi rantaan, ja toinen meistä uskaltautui vielä huuhtomaan hien iholta pois Välimeren aalloissa. Minä jätin seuraavaan kertaan.

Nerjan rantaa

Nerja vaikutti ainakin näin joulukuussa tosi leppoisalta ja kauniilta andalusialaiselta kylältä.

Vaikka me nähtiin vaikka mitä, niin siitä huolimatta parasta lomalla oli se, että oltiin yhdessä.