Möttönen

 

Taaru, tappaiskeitto ja möttönen. Muun muassa tämännimisiä ruokia syötiin Mantelassa Jukojärven kylässä Keuruulla 1940 -luvulla. Maito, voi ja liha saatiin omista lehmistä, lampaista ja sioista. Kalat pyydettiin Jukojärvestä, ja munia pulpauttelivat omat kanat. Vaari syntyi 1939 juuri ennen talvisodan syttymistä. Lapsuuden kodissaan Mantelassa elettiin silloin luontoistaloudessa. Lapsena Vaarille opetettiin, että lautaselle otettua ruokaa ei saa jättää syömättä. Tätä lapsuuden ohjetta hän noudattaa edelleen.

Jukojärven kaloja ja tappaiskeittoa

Keväällä ja kesällä Mantelassa herkuteltiin lähes päivittäin tuoreella kalalla. Isän kanssa pyydettiin särkiä merroilla ja ahvenia katiskoilla. Verkot vetivät sen sijaan puoleensa vähän isompia saaliita. Kalat eivät ilmestyneet fileinä suoraan lautaselle, vaan lasten vastuulla oli kalojen perkuu. Kalaa syötiin usein heti aamulla perunoiden ja kananmunalla höystetyn valkokastikkeen kanssa. Aamulla sen takia, että maatilalla tehtiin ruumiillista työtä, ja energiaa tarvittiin. Ruokaa nautittiin useimmiten pelkällä kahvelilla, joksi haarukkaa kutsuttiin. 

Mantelan päärakennus 1940 -luvun alussa

Erikoisin ruoka lapsena oli tappaiskeitto. Sen tekeminen alkoi sian teurastuksella marraskuussa. Maalaistalon isäntänä isä hallitsi teurastuksen vaiheet alusta loppuun. Kaikki sian osat käytettiin, jotta ei tarvinnut heittää mitään hukkaan. Tappaiskeitossa oli perunoita ja sian sisäelimiä – sydäntä, keuhkoja, maksaa ja munuaista. ”Keuhkot olivat hyllyvää, aika epämiellyttävää koostumukseltaan”, kuvailee Vaari. Haju puistatti nuorta poikaa. Jos tappaiskeitto ei vienyt kieltä mennessään, niin jukojärveläinen sian suolista tehty verimakkara puolukkahillon kanssa hieroi kuitenkin vähän enemmän makunystyröitä. 

Perunapuuroa ja taarua

Jukojärven myllyssä jauhetut puuro- ja leipäjauhot saatiin oman pellon viljasta. Ohrajauhoista ja perunoista äiti taikoi erityisesti talvilauantaisin perunapuuroa. Leivinuunin lämmitys aloitettiin aamuvarhaisella. Isä kantoi metrin mittaiset halot pihan perältä, ja äiti hoiti lämmityksen. Kun hiillos oli jäähtynyt, hiilet vedettiin hiiliraudalla, ja tuhka lakaistiin pois veteen kastetulla vihtaluudalla.

Perunapuuro valmistui keskipäivän ruoaksi. Lounas -sanaa ei tuolloin käytetty. Keskipäivän ruoka syötiin yleensä samaan aikaan, kun radiosta tuli säätiedotus - sää kun oli maanviljelijöille erityisen tärkeä.  Ensin puuron keskelle painettiin lusikalla kuoppa, ja sitten veihtellä eli veitsellä sujautettiin koloon voisilmä - itse kirnutusta voista tietysti. Kun lusikalla kiersi puurolautasen reunoja, voisilmä pysyi hyvin paikoillaan.  Siihen sitten kastettiin puurolusikallinen. Kyllä maistui kaikille!

Keskipäivän ruoaksi ja illalliseksi tarjottiin aina pää- ja jälkiruoka. Useimmiten jälkiruokana oli kaurapuuroa, mutta joskus sunnuntaisin pääruoan jälkeen sai herkullista paistettua ohrapuuroa. Myös taaru oli Vaarin mieleen. Taaru on hämäläinen maakuntaruoka, jonka äiti toi mukanansa Kuhmoisista. Marjamämmiksikin kutsutusta taarusta nautittiin Mantelassa ympäri vuoden. Taaru paistettiin leivinuunissa korkeareunaisessa peltipannussa, kuvailee Vaari. Ruisjauhojen lisäksi oleellinen aines oli puolukkahillo.

Puolukoita noukittiin lähimetsästä talven varalle. Ne survottiin isossa punaisessa puusaavissa reiden paksuisella, parimetrisellä nuijalla. Saaveja säilytettiin pihan perällä olevassa ruoka-aitassa. Joskus talvisin survoksen hieman jäädyttyä siitä sai veisteltyä hyviä puolukkasurvosviipaleita.  

Uunijuustoa

Lehmiä oli Mantelassa neljä, ja ne poikivat kesän korvalla. Juuri poikineen lehmän maitoa kutsutaan ternimaidoksi, ja parasta herkkua Vaarin mielestä oli siitä valmistettu uunijuusto. Leivinuunissa muhiessaan maito kypsyi lohkottavaksi jälkiruoaksi. Ripaus sokeria päälle, ja höllyvä uunijuusto katosi nopeasti lautaselta parempiin suihin.

Möttösiä

1940 -luvulla ei ollut puhelimia, joten kylän väkeä tupsahteli odottamatta Mantelaan. Emännät köpöttelivät käsilaukut heiluen pitkin kylän raittia. Möttöset olivat oiva vierasvara, koska ne valmistuivat niin nopeasti. Möttöstaikina tehtiin piimästä, ohrajauhoista, munista ja ”suutasta”, kuten Vaarin äiti ruokasoodaa kutsui. Taikinasta paistettiin kuohkeita kakkuja lettupannussa. Valmiiden möttösten päälle siroteltiin sokeria, ja niitä tarjoiltiin mehun tai kahvinkorvikkeen kanssa. Vaarin opettaja, runoilija Einari Vuorela ja satukirjailija Laura Vuorela asuivat aivan naapurissa, joten pistäytyessään kylässä myös he saivat maistaa näitä Vaarin äidin loihtimia herkkuja. Oli kuulemma paljolti Laura Vuorelan ansiota, että Ilomäet muuttivat vuonna 1950 Jämsään, ja Vaari pääsi aloittamaan oppikoulun siellä.  

”Kaiken kaikkiaan me Ilomäen lapset saimme nauttia monipuolisista aterioista, vaikka olot muuten olivat vaatimattomat sodan jälkeen Jukojärven rannalla. Äiti oli erinomainen ruoanlaittaja.” muistelee Vaari.

Mantelasta maailmalle

Jukojärven kyliltä, Jämsän kautta tie vei Espooseen ja maailmalle. Vaari on saanut maistella mitä erilaisimpia ruokia sekä työssään että vapaa-ajallaan ympäri maailmaa. Borneon pääskysenpesäkeitto jäi kuitenkin ensimmäiseksi ja viimeiseksi kokeiluiksi. Mamman eli vaimonsa kanssa matkustaessaan lautaselle on usein päätynyt grillattuja jättirapuja tai hummeria. Lukuisilla työmatkoillaan Brysselissä ruokalistalta valikoitui lähes aina pippuripihvi. ”Kotioloissa nykyisin yksi lempiruoistani on kuha tai siika”, toteaa Vaari. 

Kysyttäessä, mikä saa iloiseksi liittyen ruokaan, vastaa hän hyvä seura, viihtyisä ympäristö ja tietysti tarjottu ruoka. Kielistä kiinnostuneena ihmisenä ruokalistojen erikielisiä annoksia on myös mukava arvailla. 

Eihän sitä tiedä, jos vaikka Mantelan möttönen löytyisi jonain päivänä jonkun ravintolan listalta?

***

”Synnyin Keuruulla 1939 juuri ennen talvisotaa. Kansakoulun neljä ensimmäistä luokkaa kävin Jukojärven kylässä nykyisessä Einari Vuorelan koulussa. Perheeni mukana muutin Jämsään 1950 ja pääsin ylioppilaaksi Jämsän yhteiskoulusta 1958. Varusmiespalveluksen jälkeen aloitin opiskelun Teknillisessä korkeakoulussa, josta valmistuin sähköinsinööriksi 1965. Työurani alkoi Helsingin kaupungin sähkölaitoksen palveluksessa, mistä siirryin lähes neljäksikymmeneksi vuodeksi sähköalan standardisoimisjärjestön (SESKO) johtoon. Työhöni liittyi paljon osallistumista alan kansainvälisiin kokouksiin, mikä avarsi näkymiä runsaasti myös eri maiden ruokakulttuureihin. Eläkkeelle jäin 2004 lopussa.”

Lähdeaineisto: Vaarin haastattelu ja Vaarin kuva-arkisto

***

Reseptit:

Mantelan möttöset

2,5 dl piimää

3 dl ohrajauhoja

1 muna

0,5 tl soodaa

Hippusellinen suolaa

Hippusellinen sokeria

Ohje: Mamma ja Vaari

Tein tällä ohjeella elämäni ensimmäiset möttöset. Poikani antoi pisteitä 9 arvoasteikolla 4-10. Hyviä olivat minustakin. Minulla ei ole pientä lettupannua, joten käytin blinipannua. Jos sokerin jättää vähemmälle, niin miksei möttöset voisi olla suomalainen versio blineille?

Tuohan muistuttaa nallea 😊

Juttelin myös Paula -kummini kanssa, ja sain häneltä tällaisten herkkumöttösten ohjeen. Lisää eri makuisia ja värisiä möttösiä syntyy, jos korvaa jauhot spelttijauhoilla tai osan piimästä kermaviilillä.

Paula -kummin möttöset

2,5 dl piimää

0,5 tl suolaa

0,4 tl vanilijasokeria (ei ole tarkoitus maistua, vaan se peittää soodan maun)

0,5 tl soodaa

2 rkl sokeria (ruokosokeri on hyvää)

1 kananmuna

1 dl ohrajauhoja

2 dl vehnäjauhoja

Ohje: Paula -kummi

Sekoita piimään munat, suola, sooda ja sokerit. Lisää varovasti jauhot joukkoon. 

Taikinan pitää olla niin paksua, että pysyy lusikassa

Paista heti lettupannulla. Anna voin kuumentua pannulla keskilämmöllä. Laita taikinaa pannulle. Käännä, kun pintaan tulee pieniä reikiä. Laita voinokare päälle, ja käännä möttönen ympäri. Pintaan tulee kauniin ruskea väri. Ripottele pinnalle heti sokeria. Möttöset ovat parhaita lämpiminä. 

Paula -kummin möttösiä: vasemmalla spelttijauhoista, oikealla ohra- ja vehnäjauhoista tehtyjä.