maanantai 28. maaliskuuta 2022

Kuuntele minua


Voisitko hetken olla? 

Katso, kuinka vedessä kelluu jäähileitä. Jäähilemurska on valkoista, osin läpinäkyvää ja reunoilta röpelöistä. Kun sitä sohaisee, kuuluu hauska ritinä ja ratina. Aallon haukatessa jäähileet suuhunsa valkoisuus muuttuu läpinäkyväksi. Aallon karatessa takaisin ulapalle valkoiset pilkut pompsahtavat pikkuhiljaa sieltä täältä takaisin pintaan.

Katso, kuinka sinisorsanaaras pesee kaulaansa ja sinisorsakoiras pyllistelee ja hamuilee jotain pinnan alta. Nyt sorsaparvi lähti lentoon. Yksi sorsa jäi matkasta, ja nyt poloinen raakkuu kurkku suorana. Kohta sen pari lentää takaisin, ja hiljaisuus laskeutuu jälleen poukamaan.

Tunne, kuinka aurinko lämmittää vasenta poskeasi. Oikea poski on varjon puolella, joten se on vähän viileämpi. Villapipo vähän kutittaa päätäsi. Tuuli osuu hiuslatvoihisi, jotka taipuvat pipon alta hieman ulospäin.

Huomaatko, miten meren pinta lainehtii ja tanssii rantakivien päällä? Ihan kuin meri vähän lämmittelisi.

Puuskatuuli näkyy veden pinnalla tummana ja röpelöisenä muodustumana. Se lähestyy kallion laitaa, jolla istuskelet. Merestä nousee kalan ja levän kevyt tuoksu.

Rantakalliolla on katkennut männyn oksa. Eilen oli kova tuuli, joten tuuli on varmaan lennättänyt sen rannalle. Siinä se vaan on. 

Ole sinäkin.




sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Paloma & Pavo

En oikein pidä puluista. Ne ovat minusta likaisia ja vähä hömelöitä. Niiden pulputus ei ole minusta kovin kaunista, ja lentoon lähtöläpätys inhottaa. Mietin aina, että kohta joku pulu-ukko lennähtää päin pläsiäni.

Kerran Berliinissä näin kodittoman naisen ostoskärryn kanssa kävelyllä. Koko nainen oli yltä päältä puluissa päästä varpaisiin. Ehkä yksinäisyyden hetkellä pulut voivat tuntua lohdulliselta. Samoin pulujen puolella on myös espanjankielinen nimensä paloma. Se on minusta kaunis sana. 

Mutta ei. Minä en silti pidä puluista. Pidän enemmän esimerkiksi silkkiuikuista.

***

Olin 1995 kesätöissä Madridissa. Tämä oli yksi elämäni kesistä siinä mielessä, että opin puhumaan siellä sujuvasti espanjaa, koin espanjalaisen elämänilon, näin ensimmäistä kertaa El Grecon puikulapäiset maalaukset El Pradossa sekä Guernican Reína Sofia -museossa. Tutustuin ystäviini Conchiin ja Rafaan, rakastuin oliiveihin ja tapaksiin, ja söin ihan mielettömän hyvää gazpachoa Toledossa. Kävin elämäni ensimmäisessä drag queen showssa, koin elämäni karmeimman diarrean (= ripuli), tanssin macarenaa Madridin diskoissa ja kävelin pitkin Calle de la Hortalezaa. Lämmintä oli, päivin ja öin.

***

Ja sitten se pulu. Se lensi sisälle asuntooni parvekkeen ovesta. Läpsyti, läpsyti, läpsyti - se läpsytti siipiään olohuoneessa aivan paniikissa. Minä pelästyin ihan yhtä paljon, ja juoksin läpsyti, läpsyti, läpsyti "turvaan" omaan huoneeseen. Siskoni oli onneksi lentänyt Pariisista viikonlopuksi Madridiin, ja hän - käytännön ihmisenä - sai pulun jotenkin häädettyä takaisin parvekkeen ovesta ulos. 

Kuva: Rafa

***

Alkuperäisen innostukseni espanjan kieleen sain lukion espanjan kielen opettajalta Eila Kautolta. D -kieli oli vapaaehtoinen kieli, mutta Eilan valtavan positiivinen opetustapa sopi minulle kuin nenä päähän. Suorastaan ahmin kieltä ja kulttuuria itseeni. Kun pohja oli hyvä, niin puhumisen oppi vaivattomasti paikan päällä Madridissa. 

Tässä muutamia espanjalaisia sanoja, joilla pärjää jo pitkälle:

¡Buenas!

Hyvää huomenta

¡Hasta luego!

Kun lähdetään pois, huikataan seuraavaan kertaan!

¡Qué chulo!

Onpa hieno(a), upeaa, suloista!

Pavo (paavo)

Kalkkuna, mutta samaa sanaa käytetään myös teineistä. Kroppa on jo iso, mutta aivot eivät ole vielä oikein kehittyneet samaan tahtiin.

Gracias

Kiitos



 



 

 





sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Nas nove ilhas - yhdeksän saarta keskellä Atlanttia

Alma gêmea

Hyppäsin ysiluokan jälkeen kesällä 1988 muutaman muun suomalaisen partiolaisen kanssa lentokoneeseen. Lissabonin kautta lennettiin Azoreille São Miguelin saarelle Ponta Delgadan kaupunkiin. Olimme osallistumassa Azoreille VII Jamboreelle.

Ponta Delgadan lennon odottelua Lissabonin lentokentällä

Ennen leiriä olimme ensin perhemajoituksessa, ja minä sain ilokseni majoittua ihanan perheen luokse. Perheeseen kuului äiti, isä ja viisi toinen toistaan sydämellisempää lasta. Ensimmäisestä illasta perheen luona muistan sen, että söimme yhdessä illallista muistaakseni keittiön pöydän ääressä. Oli jo aika myöhä – olihan aikaerokin kaksi tuntia Helsinkiin. Olin tosi nälkäinen, ja kauhoin lautaselleni ison kasan valkoisia papuja. En ollut aiemmin maistanut niitä, ja luulin niiden olleen makaronia. 

Minä sain nukkua yläkerrassa tyttöjen kanssa. Minulle on jäänyt mieleen, että saman ikäisen Carolinan kanssa muodostui saman tien jonkinlainen yhteys. Olimme samalla aaltopituudella. Myöhemmin elämässä tällaisia kohtaamisia on onneksi tullut lisää, mutta Carolina oli minulle ensimmäinen - voisiko ihan sanoa sielunkumppani eli alma gêmea portugaliksi. En ole oikein ikinä ymmärtänyt, mistä tällainen yhteys ihmisten välille syntyy, mutta joidenkin kanssa se vain on. Ehkä yhteys syntyy, jos uskaltaa olla avoin?

Kuva: Carolinan kuva-arkistot

Lagoa das Sete Cidades

Azorien luonto on ihan mielettömän kaunis. Kävimme retkellä katsomassa muun muassa kaksoisjärveä, joka sijaitsee lepotilassa olevassa kraatterissa. Toinen järvistä on sininen ja toinen on vihreä. Paikallisen legendan mukaan ne syntyivät kahden rakastavaisen itkiessä: https://en.azoresguide.net/the-legend-of-the-island-of-sete-cidades.

Haalistunut kuva-albumini kuva 7 kaupungin järvestä (Lagoa de Sete Cidades)

Nas nove ilhas

Perhevierailun jälkeen suuntasimme Jamboreelle. Leiripaikka oli vuorten ympäröimässä laaksossa, ja meillä suomalaisilla oli oma iso sininen puolijoukkuetelttaa muistuttava telttamme. 

Meitä leiriläisiä oli 810

Heinäkuussa oli päivisin lämmintä, mutta aamuisin oli kirpakan viileää. Nautimme joka aamu raikkaassa ja aurinkoisessa säässä vaaleaa leipää ja maitoa itse rakennetun puisen pöydän ääressä.

Muistikuvissani on, että herätys oli kello seitsemältä ja kaiuttimista soi joka aamu leirilaulu. Muistan portugalin kieliset sanat vieläkin ulkoa. ”Nas nove ilhas e nosso povo, é simples e hospitaleiro..…” Jos sanat unohtuvat, niin ne löytyvät silloin ihka uuteen karrimorin makuualustaan kirjailtuina 😊

Yhtenä leiriohjelmana oli kadonneen ananaksen metsästys. Azoreilla on yhteensä 6000 ananasviljelmää (Wikipedia), joten niistä riitti meille hyvin muutama etsittäväksi.

Yksi ikimuistoisimmista hetkistä leirillä oli haikki (vaellus), jossa kuljimme pitkin vuorien seinämiä kulkevia polkuja huikeita maisemia ihaillen. Nukuimme haikilla Tulijärven rannalla vain tähtitaivas kattonamme. 

Otin paljon valokuvia leiriltä ja haikilta, mutta filmirulla ei ollut jostain syystä lähtenyt pyörimään, joten suuri osa valokuvista on vain oman pääni sisällä. Näin jälkikäteen ehkä hyvä olisi muutenkin joskus keskittyä vain nauttimaan hetkistä. 

Amor - rakkautta vain

Viisitoistavuotiaana vaaleaverikkönä sain aika paljon huomiota paikallisilta nuorilta miehiltä. Mieleeni jäi Azoreilta, että ensimmäinen poika sanoi minua kauniiksi. Varmaan menin ihan punaiseksi – oli se niin uutta. 15 -vuotiaana kerkeää myös hyvin ihastua kahdessa viikossa tulenpalavasti.

Matkalaukkuuni sain eräältä lissabonilaiselta pojalta ison posliinisen esineen. Hän oli tavannut aiemmin jonkun suomalaisen tytön Oulusta, ja kysyi, tunnenko häntä. Sattumalta siskoni tiesi tytön, joten posliiniesine toimitettiin perille siskoni mentyä juoksemaan aitakisoihin Tornioon. Rakkautta yli rajojen. Sellaista se nuorena oli.

Até mais – seuraavaan kertaan!

Kaikki loppuu aikanaan. Niin mekin nousimme leiriltä rekan avolavalle, ja heilutimme hyvästit kaikille leiriläisille. Vuosia myöhemmin sain yhteyden kaikkiin sisaruksiin naamakirjan kautta. Oli ilo todeta, että alun perin kokemani yhteys oli edelleen olemassa.

Kysyin Carolinalta, saisinko häneltä jonkin hänen lempireseptinsä mukaan kirjoitukseeni, ja tässä se olisi soveltaen suomeksi käännettynä: 

Pudim de laranja (Appelsiinivanukas)

Ingredientes (Ainekset)

5 ovos (5 munaa)

1 copo de sumo de laranja (1 lasillinen appelsiinimehua)

2 copos de leite (2 lasillista maitoa)

8 colheres-de-sopa de açúcar (8 ruokalusikallista sokeria)

(1 lasillinen = 2 dl)

Modo de preparação (Ohje)

Numa forma para pudim, coloque uma parte do açúcar. Junte-lhe um pouco de àgua e aqueça até formar um caramelo clarinho. Mexa a forma do pudim, de forma a que o caramelo cubra bem o seu interior.

(Lusikoi osa sokerista kattilaan, ja lisää joukkoon hieman vettä, kuumenna, kunnes seos sakeutuu kinuskiksi. 

Levitä kinuski kauttaaltaan vuoan pohjalle ja reunoille. 

Voit myös tehdä vanukkaat suoraan pieniin kippoihin.)

Em seguida, aqueça o leite, ao lume, e retire-o antes que comece a ferver. Bata os ovos com o açúcar restante, até ficarem bem espumosos. Adicione o leite quente e o sumo de laranja. Verta, por fim, o preparado na forma, com caramelo, e cozinhe em banho-maria no fomo a 180°C, durante cerca de 45-50 minutos. 

(Lämmitä maito, ja ota se pois liedeltä ennen kuin se alkaa kiehua. 

Vatkaa munat vaahdoksi lopun sokerin kanssa. 

Lisää lämmin maito ja vastapuristettujen appelsiinien mehu joukkoon hyvin vatkaten, kunnes seoksesta tulee kuohkeaa ja tasaista. 

Kaada seos vuokaan/pikkuvuokiin kinuskin päälle. 


Paista vesihauteessa noin 45-50 minuuttia 180°C asteessa.)

Quando estiver solidificado, retire. Deixe o pudim arrefecer. Reserve no frigorífico até ao momento de server. Desenforme e decore com raspas de laranja.

(Kun seos on jähmettynyt, ota vuoka pois uunista. Jäähtymisen jälkeen laita vuoka jääkaappiin.

Irrota vanukas veitsellä varovasti reunoilta, laita lautanen päälle, ja käännä vanukas ylösalaisin. 

Halutessaan paistokuoren voi helposti ottaa pois ennen kääntämistä. 

Koristele vanukas appelsiinin kuoriraasteella.

Yhdellä kokeilukerralla lorautin vähän sitruunasta mehua mukaan, ja lisäsin 1/2 tl vanilijasokeria. Makuasioita nämä 🍊.)

Ensimmäinen kokeiluni

Neljäs kokeiluni 












perjantai 4. maaliskuuta 2022

Täydellinen päivä

Herään levänneenä siihen, kun auringon säde kutittaa silmäkulmaani. Miesystäväni on jo noussut aikaisemmin, ja nenääni leijailee espressokahvin tuoksu. Pääni on hautautuneena muhkean tyynyn sisällä, ja suupielet ovat kääntyneet ylöspäin.

Avaan ikkunaluukut ja hengitän ison henkäyksen sisälleni raikasta ja lempeää ilmaa. Vaaleat ikkunaverhot lainehtivat pienessä tuulenvireessä. 

Lähden aamukahvin jälkeen ulos katsomaan, miltä elämä tänään näyttää. Ulkona on niin lämmintä, että sujautan jalkaani varvastossut. Otan seinään nojaavan vanhanaikaisen pyörän narisevine satuloineen alleni, ja lähden polkemaan. Tietä reunustavat korkeat sypressipuut. Välillä pienet kivet poksauttelevat pyörän kumeja niiden kuitenkaan rikkoutumatta.

Hiekkatien toisessa päässä on kivitalo. Poljen seisten loppumatkan ja hyppään pois pyörän selästä talon pihalla. Koputan isoon puiseen oveen vanhanaikaisella kolkuttimella. Oven avaa paksu nainen, jolla on iso esiliina päällä. Hänen hiuksensa harottavat hieman joka puolella, ja osa hiussuortuvista huojuu silmien päällä. Naisen kasvot kääntyvät iloiseen hymyyn oven avattuaan, ja hän toivottaa minut tervetulleeksi.

Hän on juuri leiponut isossa leivinuunissa paikallisia lehtitaikinaherkkuja. Hän tarjoaa uunituoreita leivoksia minulle. Istumme keittiössä ison puisen pöydän ääreen. Vetäessäni tuolia sen jalat hieman kolisevat terrakotan punaiseen laattalattiaan. Kohta vaalea karvapallokoira saapuu lämmittämään jalkojani pöydän alle. Elämä on mukavaa.